Kleopatra – Niilin Kuningatar

Kleopatra on yksi tunnetuimmista koskaan eläneistä naisista, kuningatar, joka hallitsi Egyptiä 22 vuoden ajan. Valtansa huipulla Kleopatra hallitsi käytännöllisesti katsoen koko Välimeren itäistä rannikkoa, kaikkein suurinta valtakuntaa koko egyptiläishallitsijoiden historiassa. Pienen hetken hän piteli käsissään läntisen maailman kohtaloa. Kleopatra kuoli 39-vuotiaana, vain sukupolvi ennen Kristuksen syntymää. Kleopatrasta tuli legenda, joka on kiehtonut mielikuvitustamme vuosisadasta toiseen. Hänen puolestaan ovat puhuneet kirjailijat ja runoilijat, mm. Shakespeare oli täysin Kleopatran lumoissa. Valkokankaalla hänen tarinansa on nähty yli 40 kertaa. Kuuluisin näistä elokuvista on vuonna 1963 valmistunut Kleopatra, jossa Niilin kuningattarena nähdään jumalaisen kaunis Elizabeth Taylor, ja Marcus Antoniuksen roolissa karismaattinen Richard Burton. Hollywood elokuva on edelleen kaikkien aikojen kalleimpia.

Kleopatran nimi tunnetaan kaikkialla maailmassa, mutta hänen todellinen ulkonäkönsä on jäänyt arvoitukseksi. Ainoastaan kuvia, jotka esiintyvät hänen elinaikanaan käyttöön otetuissa kolikoissa, voidaan pitää autenttisina. Kleopatra todennäköisesti on itse hyväksynyt nämä kolikot.

Kolikoissa esiintyy miehekäs, melkein maskuliiniset piirteet omaava hahmo, veistoksissa taas kaunis, upea vartaloinen nainen. Kumpi näistä hahmoista sitten on lähempänä todellista Kleopatraa?. Todennäköisesti ei kumpikaan. Egyptissä taide palveli uskonnollisia ja poliittisia tarkoitusperiä, eivätkä taiteilijat pyrkineet kuvaamaan kohteitaan todenmukaisesti. He loivat kulttikuvia, joissa hallitsijat esiintyivät jatkuvuutta symboloivina jumalolentoina. Siitä syystä kaikki faraot ja kuningattaret näyttävät meistä samannäköisiltä.

Rahoissa esiintyvä ulkonäkö saattoi olla Kleopatran oma toive. Maskuliininen ulkonäkö heijasteli voimaa ja valtaa. Jos oletamme, että rahoissa esiintyvä Kleopatra muistuttaa eniten itseään, herää kysymys, miten hän onnistui hurmaamaan kaksi Rooman suurmiestä. Antiikin historioitsijat antavat tähän vastauksen. He eivät ylistä Kleopatran kauneutta vaan karismaattisuutta. Hänen kerrotaan liikkuneen viehkeästi, käyttäytyneen luontevasti ja puhuneen soinnikaalla äänellä.

Kleopatra muistetaan kykenevänä hallitsijattarena, joka osasi koota laivaston, tukahduttaa kapinan, pitää huolta rahan arvosta ja lievittää nälänhätää. Merkittävä roomalaiskenraali luotti Kleopatran näkemyksiin sota-asioissa. Kleopatra erottui joukosta ainoana antiikin maailman hallitsijattarena, joka johti valtakuntaansa yksin ja jolla oli tärkeä rooli länsimaiden suuntaan. Kleopatra oli välimeren alueella kaikkein rikkain ja hän oli vaikutusvaltaisempi kuin yksikään toinen nainen.

Kleopatran elämä oli mullistusten ja pettymysten täyteistä. Hän kasvoi suunnattomien rikkauksien keskellä ja peri rappeutuvan valtakunnan. Hänen suvussaan oli ollut faraoita jo kymmenen sukupolven ajan. Itse asiassa Ptolemaiokset olivat makedoniankreikkalaisia, joten Kleopatra ei todellisuudessa ollut egyptiläinen. Kleopatra oli 18-vuotias ottaessaan rappeutuvan Egyptin hallintaansa.

Kleopatran isä oli varmistanut suunnattomalla rahasummalla Egyptille virallisen tittelin ”Rooman kansan ystävä ja liittolainen”. Kleopatra sai kuitenkin pian tuntea, ettei pekkä ystävyys kansan ja senaatin kanssa riittänyt, vaan tärkeintä oli tutustua läheisesti kaikkein vaikutusvaltaisimpaan roomalaiseen. Kleopatran isä oli laskenut maineikkaan roomalaiskenraalin Pompeius Suuren varaan, jolla onni näytti olevan puolella loputtomiin. Hänestä tuli perheen suojelija. Kleopatran noustessa valtaistuimelle Pompeius Suuri aloitti sodan Julius Caesaria vastaan. Kreikan maaperällä vuonna 48 eKr. Pompeius koki taistelussa lopullisen tappion ja pakeni Egyptiin. Siellä hänet puukotettiin hengiltä. 21-vuotias Kleopatra ymmärsi, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää päästä Rooman valtakunnan uuden johtajan suosioon.

Eräänä lokakuun yönä Caesarin oveen koputettiin. Palvelija ohjasi sisään sisilialaisen kauppiaan, joka kantoi hienoa persialaista mattoa. Kun hän laski käärön lattialle, siitä kierähti esiin kaunis nainen, joka oli Kleopatra.

Useat meistä tuntevat tämän maailmanhistorian tunnetuimpiin kuuluvan tarinan. Todellisuudessa se tuskin pitää paikkaansa. Caesarin kaltainen kokenut sotapäällikkö ei olisi päästänyt sisään tuiki tuntematonta miestä, joka saattoi tuoda hengenvaarallista lahjaa. Todennäköisesti Caesar osasi odottaa Kleopatraa. Antiikin historioitsijoiden mukaan Kleopatralla oli vain yksi tavoite, vietellä Caesar. Meidän aikamme tutkijat eivät tätä väitettä usko. Kleopatralle tärkeintä oli henkiin jääminen ja Egyptin pelastaminen. Hän tiesi, että roomalaiset himoitsivat Egyptin rikkauksia ja niitä lupaamalla heidät saattoi ostaa.

Kukaan ei voi tietää mitä Kleopatran ja Caesarin välillä todella tapahtui, mutta luultavasti heti pitivät toisistaan heti. He olivat monin tavoin samanlaisia. He molemmat olivat äärimmäisen kunnianhimoisia, älykkäitä ja sivistyneitä. Kleopatra oli saanut hyvän kasvatuksen ja tunsi kulttuurit, tieteet ja taiteet. Caesar oli omaksunut pitkälti samat asiat omilta opettajiltaan. Kielikään ei tuottanut hankaluuksia, sillä johtavat roomalaiset puhuivat myös kreikkaa, joka oli Kleopatran äidinkieli ja Egyptissä hallinnon ja kaupan kieli.

Kleopatra synnytti pojan, Ptolemaios Caesarin. Hän ei koskaan kertonut, kuka lapsen isä oli, mutta aleksandrialaiset tekivät nimestä omat päätelmänsä ja alkoivat kutsua poikaa Caesarioniksi. Caesarilla ei ollut mitään tätä vastaan tai ainakaan hän ei näyttänyt sitä. Ehkä hän ajatteli laskelmoidusti, että perillinen Egyptissä takaisi pysyvän oikeuden valtakunnan rikkauksiin. Toisaalta Caesar ei myöskään käynyt katsomassa poikaansa. Caesarionin täytettyä vuoden Kleopatra lähti hänen kanssaan Roomaan. Kyseessä oli edustusmatka, jonka tarkoituksena oli virallisesti vahvistaa Egyptin asemaa Rooman liittolaisena. Se selittää hyvin sen, että Kleopatran seurueeseen kuului myös Ptolemaios XIV, hallitsijakumppani. Kleopatra toi Roomaan ylellisiä lahjoja, muuten hän pysytteli enimmäkseen poissa julkisuudesta.

Kleopatra ei pitänyt Roomasta. Loisteliaaseen Aleksandriaan verrattuna Rooma oli likainen ja ruma, ja sen asukkaat enimmäkseen karkeita ja sivistymättömiä. Mutta jos Kleopatra ei pitänyt Roomasta, eivät roomalaisetkaan pitäneet hänestä. Kleopatrasta alettiin levittämään ilkeyksiä heti hänen saavuttuaan Roomaan. Häntä pidettiin vaarallisena kurtisaanina, joka oli suistamassa Rooman mahtavan Caesarin pois raiteiltaan. Caesar oli alkanut haaveilla avioerosta, kuninkuudesta ja pääkaupungin siirrosta Aleksandriaan. Matka oli Kleopatralle menestys. Caesar tunnusti Caesarionin omaksi pojakseen. Kleopatralla oli nyt roomassa suojelija, joka ei epäilisi hänen lojaaliuttaan.

Seuraavana syksynä Kleopatra oli jälleen Roomassa. Tällä kertaa matka päättyi katastrofiin. Joukko senaattoreita epäili Caesarin edelleen kaavailevan Roomasta kuningaskuntaa. Tasavallan pelastamiseksi he solmivat salaliiton ja murhasivat Caesarin senaatin istunnossa maaliskuun puolivälissä. Kleopatra järkyttyi syvästi ja lähti takaisin kotiinsa Aleksandriaan.

Aleksandriassa Kleopatralla riitti tehtäviä, sillä Egyptissä hallitsija oli ylipappi, ylipäällikkö ja ylin tuomari. Hän oli myös talouselämän ykkönen, sillä hän päätti kylvöajat, sääti hinnat ja pyöritti ulkomaankauppaa. Elokuussa Ptolemaioksen nimi katosi kaikista asiakirjoista. Antiikin lähteet väittävät, että Kleopatra murhautti veljensä, mutta yhtä hyvin hän on saattanut sairastua ja kuolla. Mutta oli niin tai näin Caesarionista tuli Ptolemaios XV. Tämä järjestely siirsi käytännössä kaiken vallan Kleopatralle, sillä farao oli vasta kolmivuotias ja tarvitsi sijaishallitsijan, äitinsä.

Caesarin murhan jälkeen Rooma oli suistunut sekasortoon. Salaliittolaisia murhattiin, ja vallantavoittelijat riitelivät Caesarin perinnöstä. Lopulta Caesarin luottomiehen Marcus Antonius ja Lepidus sekä hänen adoptiopoikansa Octavianus hautasivat kiistansa ja jakoivat Rooman etupiireihin: läntiset alueet siirtyivät Octavianuksen alaisuuteen, Lapidus sai Attikan siirtokunnat, ja itää johti Antonius. Kleopatra piti jälleen valita puolensa. Ainoa luonteva yhteistyökumppani oli Antonius, joka oli asettunut Kilikiaan Tarsokseen ja kutsunut kaikki lähitienoon halitsijat trvehdyskäynnille.

Koko Tarsos oli paikalla kun Kleopatran kuninkaallinen pursi saapui satamaan. Antoniusta ei paikalla näkynyt. Hän lähetti vieraalle päivälliskutsun, johon Kleopatra vastasi vastakutsulla. Se oli harkittu siirto. Kleopatra tiesi että Antonius oli mies, joka rakasti viiniä, ruokaa ja naisia. Päivällisestä tuli yhtä loistelias spektaakkeli kuin oli ollut satamaan saapuminen. Antiikin kertojien mukaan Antonius ja Kleopatra eivät tehneet muuta kuin söivät, joivat ja naivat. Kleopatra toki juhli, mutta kyllä hän myös neuvotteli. Hän halusi Antoniukselta takeet siitä, että Egypti pysyy Rooman ystävänä ja hän maan valtaistuimella. Kleopatran neuvotteluasema oli nyt aivan toisenlainen kuin aiemmin. Yksikään roomalainen ei selviäisi idässä ilman hänen rahojaan, ja juuri rahaa Antonius tarvitsi. Antonius oli päättänyt toteuttaa Caesarin kunnian himoisen suunnitelman valloittaa Parthia ja osoittaa, että hän oli Caesarin todellinen manttelinperijä, ei Octavianus.

Kleopatra lupasi tukensa Antoniukselle jos tämä täyttäisi ehdot. Niistä tärkein oli eliminoida Efesokseen karkotettu Arsinoe, joka Kleopatran mukaan havitteli hänen kruunuaan. Antinous teloitutti Arsinoen ja saapui Aleksandriaan ilman kenraalin tunnuksiaan. Aleksandrialaiset pitivät tästä ja ottivat Egyptin uuden ystävän lämpimästi vastaan. Helpottunut Kleopatra saattoi nyt jatkaa juhlintaa Antoniuksen kanssa. Kun idästä saapui tieto, että parthialaiset olivat hyökänneet Syyriaan, Antonus lähti tehtäviinsä eikä palannut kolmeen ja puoleen vuoteen. Tänä aikana Kleopatra synnytti kaksoset, Aleksandroksen ja Kleopatran, ja lujitti asemaansa jumalkuningattarena.

Kleopatra kuuli, että Antonius oli uusinut vallanjakosopimuksen Octavianuksen kanssa ja solminut avioliiton tämän sisarpuolen Octavian kanssa. Liitto oli poliittinen ja Kleopatra tiesi tämän. Antonius halusi osoittaa, että hän oli lojaali ja pysyi tontillaan eikä tavoitellut koko Rooman herruutta. Silti tieto ei miellyttänyt jos Antonius ja Octavianus ystävystyivät, Egypti olisi mennyttä. Octavianus ei ymmärtänyt miksi Antonius ei alistanut Egyptiä ja anastanut sen rikkauksia Roomalle.

Antonius palasi itään ja kutsui Kleopatran Antiokiaan. Jos Antinous edelleen havittelisi Parthiaa, Kleopatra oli valmis maksamaan hankkeen palvelusta vastaan. Antoniuksen pitäisi palauttaa Egyptille Rooman aiemmin anastamat alueet. Antonius suostui mutta syynä tuskin oli rakkaus, vaan pragmaattisuus. Oli järkevää pitää Egypti ja sen lähialueet rauhallisina. Kukaan ei pystyisi turvaamaan Egyptin intressejä paremmin kuin Kleopatra, jonka Antinous vielä palkitsi tunnustamalla kaksoset omikseen. Octavianus ei tästä ilahtunut, mutta Kleopatra oli tyytyväinen onnistuessaan hämmentämään kenraalien välejä. Antoniuksen kumppanina hän ja Egypti olisivat turvassa.

Egyptissä Kleopatran suosio nousi ennennäkemättömäksi. Aluelaajennokset nostivat Egyptin välimeren mahdiksi. Kaiken lisäksi Kleopatran synnytti pojan, Ptolemaios Filadelfoksen. Tällakään kertaa isä ei ollut paikalla. Antonius oli viimein lähtenyt Parthiaan. Vuoden aikana rintamalta raportoitiin menestyksestä. Sitten Kleopatra sai viestin Syyriasta, Antonius pyysi tuomaan rahaa ja ruokaa. Hyvin alkanut sotaretki oli kääntynyt tuhoisaksi ja Antonius oli menettänyt puolet sotilaistaan. Kun tieto levisi Roomaan, Kleopatra sai syyt niskoilleen. Antonius oli ajoittanut sotaretkensä väärin ja hätiköinyt paluun kanssa. Hän halusi mielummin Kleopatran luo kuin lisää maata Roomalle. Antonius joutui Kleopatran lumoihin aivan kuten Caesar ennen häntä. Tilannetta ei parantanut se, että Antonius julisti Caesarionin Rooman perijäksi ja asetti muut lapset hallitsijoiksi itään.

Antoniuksen ja Octavianuksen vallanjakosopimus umpeutui joulukuussa v. 33, jonka jälkeen Octavianus julisti, että Rooman tulevaisuus lepäsi hänen varassaan. Hän oli rauhoittanut lännen ja ottanut ohjat myös Afrikassa. Antonius ei ollut tehnyt muuta kuin juhlinut ”porttonsa” kanssa. Hän oli uhka, josta piti päästä eroon, ennen kuin Kleopatra orjuuttaa hänet lopullisesti ja vaatii Rooman palkinnoksi palveluksistaan. Toukokuussa 32 löytyi konfliktin aihe. Antonius erosi Octaviasta. Lokakuussa Octavianus julisti sodan Kleopatralle.

Kleopatralle ja Antonius olivat aavistaneet mitä on tulossa. He olivat siirtyneet Kreikkaan ja ryhtyneet varustamaan laivastoa. Kleopatra ei halunnut, että sota käytäisiin Egyptissä. Hän tahtoi taistella Kreikassa. Kleopatra teki virhearvion. Yhteenotto Aktionissa päättyi lähes täydelliseen tuhoon. Kleopatra kiirehti Aleksandriaan ja pisti toimeksi. Hän alkoi siirrättää laivojaan punaisellemerelle. Hän aikoi luopua kruunusta ja säästää Egyptin. Hän lähetti Octavianukselle kirjeen ja pyysi, että saisi jättää maansa lapsilleen. Se olisi oikeus ja kohtuus, lapsethan olivat puoliksi roomalaisia. Octavianus suostuisi kompromissiin mikäli Kleopatra hankkiutuisi eroon Antinouksesta.

Kleopatran ja Antoniuksen tilanne oli tukala. Octavianuksen joukot olivat valloittaneet Pelusionin, ja laivasto lähestyi Aleksandriaa. Antonius oli valmis taisteluun, mutta miehet loikkasivat Octavianuksen joukkoihin. Antoniuksen joukot kärsivät murskaavan tappion. Antonius vetäytyi palatsiinsa miettimään ratkaisua umpikujaan. Sitten hän sai tiedon, että Kleopatra oli kuollut. Hän oli tehnyt itsemurhan. Antoniuksen peli oli pelattu. Hän tarttui miekkaansa ja surmasi itsensä. Vain hetkeä myöhemmin Kleopatran palvelija saapui tuomaan hyviä uutisia. Tiedot Kleopatran kuolemasta olivat ennenaikaisia. Hän oli linnottautunut mausoleumiinsa mutta oli kuitenkin yhä elossa. Antoniusta ei voitu enää pelastaa. Hänet kannettiin kuolemaan Kleopatran syliin.

Antonius neuvoi Kleopatraa sopimaan Octavianuksen kanssa. Kleopatraa ajatus puistatti. Octavianus halusi vain hänen omaisuutensa ja hänet itsensä kahleissa voitonjuhliinsa Roomaan. Kleopatra ei aikonut vankina palata kaupunkiin, jossa oli vieraillut kuningattarena. Hän kuitenkin anoi Octavianukselta tapaamista, ja vakuutti olevansa Rooman ystävä ja liittolainen. Octavianus ei luvannut Kleopatralle mitään. Kaksi päivää myöhemmin Octavianukselle tuotiin sinetöity kirje. Kleopatra pyysi, että hänet haudataan Antoniuksen viereen. Octavianus ymmärsi heti mitä viesti tarkoitti. Kleopatraa oli vartioitu yötä päivää, mutta siitä huolimatta hän oli onnistunut riistämään hengen itseltään.

Roomalaisten mielestä Kleopatra oli viimeinkin tehnyt jotain kunniakasta. Octavianus oli toista mieltä. Hän mustamaalasi Kleopatraa minkä ehti ja yritti todistaa, että hän oli pelastanut Rooman hirveältä vaaralta. Octavianus jäikin historiaan miehenä, joka päätti sisällissodan ja loi uuden mahtavan Rooman. Kleopatra taas muistetaan mielellään viettelijänä, joka tavoitteli taivaita.

Fakta on se, että roomalaiset eivät voineet sietää Kleopatraa, koska hän rikkoi kaikki sikäläiset sovinnaisuuskäsitykset. Hän oli älykkäämpi kuin useimmat Rooman miehet. Hän oli rikkaampi kuin yksikään roomalainen. Hän teki siekailematta maailmanpolitiikkaa eikä roomatarten tavoin pysytellyt taustalla. Kleopatra oli paljon muuta kuin pelkkä viettelijä. Hän oli kyvykäs ja kylmäpäinen poliitikko, joka myrskyisenä aikana varjeli henkeään ja maataan niin hyvin kuin vain taisi.

Historiaa kirjoittavat jälkipolvet ja sitä kirjoitetaan jälkipolville. Parhaatkaan lähteemme eivät koskaan tavanneet Kleopatraa. Plutarkhos syntyi 76 vuotta Kleopatran jälkeen. Hän eli samaan aikaan kuin Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Appianos kirjoitti yli sadan vuoden viiveellä, Dion reippaasti yli kahdensadan. Antiikin kirjailijat sulauttivat kertomuksia yhteen, jatkoivat vanhoja tarinoita. He sälyttivät muiden rikokset ja paheet Kleopatran harteille.

Historioitsijoiden käytettävissä on ollut äärimmäisen kirjavia asiakirjoja. Ainuttakaan papyrusta Aleksandriasta ei ole säilynyt. Muinaisesta kaupungista on jäänyt tuskin mitään jäljelle. Kenties yksi ainoa Kleopatran kirjoittama sana on tallessa. Vuonna 33 eKr. joko hän tai kirjuri allekirjoitti kuninkaallisen määräyksen kreikankielisellä sanalla ”ginesthoo”, joka tarkoittaa ”näin tapahtukoon”. Antiikin kirjailijat eivät piitanneet tilastoista eivätkä aina edes logiikasta. Heidän tarinansa ovat keskenään ja jopa itsessään ristiriitaisia. Appianos on huolimaton yksityiskohdissa, Josefus on toivoton kronologiassa, ja Dion korvasi tarkkuuden retoriikalla. Aukkokohtia on niin paljon, että ne vaikuttavat tahallisilta, ikään kuin kaiken takana olisi ollut vaikenemisen salaliitto. Kuinka on mahdollista, ettei Kleopatrasta ole ainoatakaan virallista rintakuvaa ajalta, joka nimenomaan tunnetaan etevästä realistisesta muotokuvataiteesta?. Ciceron kirjeitä v. 44 eKr. alkupuolelta, jolloin Kleopatra ja Caesar olivat yhdessä Roomassa, ei koskaan julkaistu. On vaikeaa sanoa mistä kaikesta me olemme jääneet paitsi. Appianos on kertonut paljon Kleopatrasta ja Caesarista neljässä Egyptin historiasta kertovassa kirjassaan, joita ei enää ole jäljellä. Liviuksen historiankirjoitus päättyy sata vuotta ennen Kleopatran aikaa. Kuningattaren henkilääkärin yksityiskohtaisista kuvauksista tiedetään ainoastaan Plutarkhoksen viittausten pohjalta. Delliuksen kronikka on myös kadonnut samoin kuin rivot kirjeet, jotka Kleopatra kertoman mukaan oli kirjoittanut hänelle.

Lähteiden aukot ovat yksi epävarmuustekijä, toinen on se, mitä me olemme rakentaneet niiden ympärille. Hallinnon asiat ovat jääneet taka-alalle, rakkausasiat puolestaan korostuneet. Kleopatra, joka hallitsi politiikan, diplomatian ja johtamisen taidot, osasi yhdeksää kieltä, oli sananvalmis ja karismaattinen, vaikuttaa roomalaisten propagandistien ja Hollywoodin yhteisluomukselta. Kleopatran ajoitus oli huono. Hänen historiansa on vihollisten kirjoittamaa, tämän lisäksi hän sattui olemaan kaikkien mielessä juuri silloin kun latinankielinen runous eli nousukauttaan. Hän elää kirjaimellisesti sen kielen varassa, joka suhtautui häneen vihamielisesti.

Todellisen Kleopatran kuvaamiseksi on poimittava talteen harvat tosiasiat, on myös kuorittava pois myyttien paksu kerros ja ajan hämärtämä propaganda. Kleopatran historia joutui Rooman tulevaisuutta rakentavien miesten armoille, suurin osa heistä oli keisariajan virkamiehiä. Heidän historian menetelmänsä jättävät paljon arvailujen varaan. He nimesivät harvoin lähteitään. He luottivat paljolti muistiin. Nykynormien mukaan he olisivat satuseppiä, kierrättäjiä, plagioijia ja hakkereita. Kaikesta oppineisuudesta huolimatta Kleopatran Egyptissä ei ollut ainuttakaan pätevää historioitsijaa. Myös merkinnät aikakaudelta ovat sen mukaisia. Kleopatran elämän pääkohdista ei ole laajaa yksimielisyyttä eikä liioin siitä, kuka hänen äitinsä oli, kuinka pitkään hän asui Roomassa, kuinka monta kertaa hän oli raskaana, menikö hän naimisiin Marcus Antoniuksen kanssa, mitä tapahtui taistelussa, joka sinetöi hänen kohtalonsa ja kuinka hän kuoli. Antiikin aikana ei kirjoitettu arkisia tarinoita. Ne olivat yleensä liioiteltuja ja niiden tarkoitus oli häikäistä.

Kleopatrasta ei tiedetä läheskään kaikkea, eikä hänkään tiennyt kaikkea. Kleopatra ei tiennyt elävänsä ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua tai että hän eli hellenistisellä aikakaudella, koska molemmat käsitteet ovat syntyneet vasta jälkeenpäin. Hellenistinen kausi alkoi Aleksanteri Suuren kuolinvuodesta 323 eKr. ja päättyi Kleopatran kuolinvuoteen 30 eKr. Hän ei tiennyt olevansa Kleopatra VII monestakaan eri syystä, joista yksi syy oli, että hän todellisuudessa oli kleopatroista kuudes. Kleopatra ei myöskään tuntenut miestä nimeltä Octavianus, koska hän syntyi Gaius Octavius nimisenä. Siinä vaiheessa kun hän ilmestyi Kleopatran elämään, hän kutsui itseään Gaius Julius Caesariksi äitinsä maineikkaan enon mukaan, Caesarin, joka oli ollut Kleopatran rakastaja ja joka oli adoptoinut pojan postuumisti testamentissaan. Nykyään hänet tunnetaan Augustuksena, jonka nimen hän otti käyttöön vasta kolme vuotta Kleopatran kuoleman jälkeen.

Aleksandrian muinainen kaupunki on enää vain muisto; rakennukset eivät enää hohda valkoisina. Niili on 45 kilometriä idempänä. Hiekkapöly, helteinen meri-ilma ja Aleksandrian purppuranhohtoisina levittäytyvät auringonlaskut ovat niin kuin ennenkin. Yli kahdentuhannen vuoden ajan myytti on pysynyt hengissä ja elänyt kauemmin kuin historialliset tosiasiat.

Lähteet:

Stacy Schiff: Kleopatra. Eräs elämä, WSOY 2011

Joyce Tyldesley: Cleopatra. Last queen of Egypt. Perseus Books 2008