Aleksanteri Suuri Kuoli Tänä Päivänä Vuonna 323 eKr.

Syksyllä vuonna 324 eKr. Hefaistion, joka oli juuri nimitetty khiliarkiksi (kuningaskunnan toiseksi arvokkain virka), sai sairauskohtauksen ja kuoli pian tämän jälkeen. Hefaistionin kuolema musersi Aleksanterin. He olivat olleet läheisiä ystäviä lapsuudesta asti. Teini-ikäisinä he olivat yhdessä Miezassa (kylä antiikin Makedoniassa), jossa filosofi Aristoteles opetti heitä. He olivat elinikäiset ystävykset ja todennäköisesti myös rakastavaiset. Monissa kertomuksissa heitä on verrattu Akhilleeseen ja Patroklokseen. Hefaistionin kuolema oli Aleksanterille kova isku ja hänen surunsa oli pohjaton. Plutarkhoksen mukaan Aleksanteri määräsi suruajan merkiksi kaikkien armeijan hevosten hännät leikattaviksi, naapurikaupunkien suojamuurit tuhottaviksi, Hefaistionia hoitaneen lääkärin ristiinnaulittavaksi ja kaiken musiikin kiellettäväksi. Hefaistionin hautajaisissa Siwan oraakkeli, jolta oli kysytty neuvoa, kehoitti kunnioittamaan vainajaa puolijumalana. Khiliarkin virkaan ei nimitetty enää ketään Aleksanterin eläessä. Aleksanterin oli tarkoitus rakennuttaa Hefaistionille valtava mausoleumi, mutta sitä ei kuitenkaan ehditty rakentamaan ennen kuin Aleksanteri itse kuoli 10. tai 11. päivä kesäkuuta vuonna 323 eKr. Aleksanterin ja Hefaistionin kuolemien välillä on nähty yhteys, koska Aleksanteri kuoli vain kahdeksan kuukautta Hefaistionin jälkeen.

Antiikin historioitsijoiden mukaan Hefaistionin kuolemasta lähtien Aleksanteria vaivasivat synkät aavistukset. Viimeiset kuukautensa Aleksanteri oli synkkämielinen, mutta hänen mielialansa ei kuitenkaan estänyt häntä tekemästä uusia valloitussuunnitelmia, jotka olivat erittäin kunnianhimoisia. Aleksanterin muistikirjoissa oli suunnitelmia Pohjois-Afrikan valloittamisesta ja purjehtimisesta takaisin Välimerelle Herakleen pylväiden kautta. Herakleen pylväillä tarkoitettiin nykyisen Gibraltarinsalmen molemmilla puolilla olevia korkeita kallioita, Gibraltaria ja Ceutaa. Aleksanterin suunnitelmiin kuului myös Karthagon valloitus. Tässä vaiheessa ei ollut enää yhtään varteenotettavaa vastustajaa ja Aleksanteri antoi selvästi ymmärtää, että hänen aikomuksenaan oli laajentaa valtapiirinsä koko maailmaan. Aleksanteri suunnitteli sotilasoperaatioita valloitaakseen Arabian. Alettiin värväämään joukkoja, jotka pystyisivät taistelemaan autiomaassa ja tämän lisäksi määrättiin rakennettavaksi uusi laivasto, joka etenisi pitkin Persianlahtea. Näiden operaatioiden päämajaksi valittiin Babylon, jonne Aleksanteri asettui keväällä vuonna 323 eKr. Aleksanterin saapuminen kaupunkiin meni yksiin outojen enteiden kanssa, joista kaldealaiset papit olivat hänelle kertoneet. Aleksanteri halusi osoittaa nämä ennustukset perättömiksi ja hän yritti kaikkensa näyttääkseen päättäväiseltä ja aktiiviselta. Elämäkertojen mukaan hän kuitenkin oli epäluonnollisten pelkojen riivaama. Toukokuussa 323 eKr. Aleksanteri lähti symposiumista, joka oli yksi tavallisimmista joskin vaarallisista juomingeista, ja hän tunsi olonsa huonoksi.

Aleksanterin vointi huononi entisestään ja viikon kuluttua juomingeista hän ei pystynyt enää puhumaan. Sotilaat saapuivat pitkässä kulkueessa osoittamaan hänelle kunnioitustaan mutta Aleksanterilla hädin tuskin oli voimia sotilaidensa tervehtimiseen. Aleksanteri antoi sinettisormuksensa, hänen valtansa symbolin, sotapäällikkö Perdikkaan haltuun. Pian tämän jälkeen hän menetti tajuntansa ja kuoli kolmen päivän kuluttua, 10. kesäkuuta vuonna 323 eKr. Aleksanteri Suuri oli kuollessaan 32-vuotias.

Aleksanterin kuolema nuorena ja valtansa huipulla on herättänyt jo antiikin ajoista lähtien epäilyjä rikoksesta. Joidenkin selitysten mukaan Aleksanteri kuoli kenraaliensa salaliiton uhrina. Luultavasti kertomukset hänen murhastaan ovat hänen seuraajiensa välisen sodan aikainen sepite, jota on käytetty poliittisen edun saavuttamiseksi.  Aleksanterin kuoleman jälkeen alettiin huhuta, että Antigonos, jonka paikalle Makedonian käskynhaltijaksi oltiin asettamassa Kraterosta, olisi määrännyt yhden pojistaan myrkyttämään Aleksanterin. Joidenkin toisten huhujen mukaan murhaaja, ehkä Iolaos, joka oli Aleksanterin juomanlaskija, olisi käyttänyt arsenikkia, jota saatiin Makedonian kaivosten hopeamalmista. Arsenikin olisi tuonut Babyloniin muulin kavioon kaiverretussa kätkössä Iolaoksen veli Kassandros, joka myöhemmin murhautti Aleksanterin perheen. Suurin osa nykytutkijoista kuitenkin uskoo, että sairaus aiheutti kuoleman. Sairauden aiheuttajaksi on aikojen saatossa esitetty eri olettamuksia kuten esim. leukemia, aivohalvaus tai viinin liikakäytöstä johtunut maksakirroosi. Aleksanterin juomisesta ja hänen alkoholismistaan on olemassa paljon kertomuksia, mutta niitä on syytä epäillä. Todennäköisesti ne ovat monelta osin väritettyjä. Todennäköisenä syynä Aleksanterin kuolemaan on pidetty Plasmodium falciparum-loisen tartuttamaa malariaa. Tätä tukevat sairauden kulkua kuvaavat elämäkerrat. Sairaus kehittyi nopeasti eikä siihen Aleksanterin aikana ollut mitään hoitoa.

Aleksanterin kuolema oli paha isku, mutta tulevaisuudesta teki epävarman se seikka, ettei seuraajasta oltu tehty minkäänlaisia suunnitelmia. Aleksanteri ei ollut milloinkaan nimennyt seuraajaansa. Hän oli ollut lukemattomia kertoja kuolemanvaarassa sairauksien ja vammojen takia muttei koskaan maininnut mahdollisen seuraajansa nimeä. Kuoleman mahdollisuus oli jatkuvasti läsnä taisteluissa, mutta hän ei ilmeisesti koskaan ajatellut kuka perisi hänen luomansa valtakunnan. Ehkä kuolinvuoteellaan Aleksanteri ajatteli Perdikkasta hänen valtansa perijäksi, koska antoi tälle sinettisormuksensa. Jotkut nykytutkijat ovat epäilleet, antoiko Aleksanteri todella sormustaan, koska tieto oli peräisin Perdikkaalta itseltään tai se oli hänen sotilaallisen manttelinperijänsä Eumenes Kardialaisen propagandaa. Näin ollen Aleksanteri kuoli antamatta minkäänlaista vihjettä siitä kuka perisi hänen valtakuntansa tai mitä sille tapahtuisi. Ehkä hän ei halunnut nimetä seuraajaa tai se oli hänelle siinä vaiheessa yhdentekevää. Hän ehkä ymmärsi, ettei ollut ketään pätevää ja vahvaa henkilöä, joka olisi pystynyt pitämään hänen valtakuntansa koossa.

Aleksanterin kuolema Oliver Stonen vuonna 2004 ohjaamassa elokuvassa Aleksanteri.

”Aleksanteri kuoli 114. olympiadin aikana…hän eli 32 vuotta ja 8 kuukautta, hallitsi 12 vuotta ja 8 kuukautta. Hän oli vartaloltaan hyvin kaunis, nautti vaivannäöstä, oli erittäin terävä-älyinen ja rohkea, rajattoman kunnianhimoinen, valmis käymään vaaroihin ja hän kunnioitti uskonnollisia määräyksiä enemmän kuin kukaan…joka haluaa häntä parjata, ajatelkoon kuka hän oli ja millaisen inhimillisen onnen hän oli saavuttanut, hän joka on päässyt kiistatta kahden mantereen kuninkaaksi ja jonka nimeä on juhlittu maan kaikissa kulmissa” (Anab. 7,28,1: 30,1)