Antiikin sanakirja kertoo muinaisesta Kreetan saaresta: “Kreetalainen eli minolainen kulttuuri sai vaikutteet idästä ja Egyptistä ja sillä oli vuorostaan voimakas vaikutus Kreikan mantereella n. 1700 syntyneeseen mykeneläiseen kulttuuriin. Kreetalainen taide, keramiikka, seinämaalaukset, korut ajoitetaan 2000-1000-luvulle ekr. Kreetalta tunnetaan mahtavat Knossoksen ja Faistoksen palatsit. Palatsien linnoittamattomuus viittaa siihen, että kuninkaat eivät pelänneet vihollisen hyökkäyksiä; heillä oli todennäköisesti itsellään mahtavat merivoimat. Yleisin uskonnollinen symboli oli kaksoiskirves, labry, joka tunnetaan myös Vähästä-Aasiasta. On löydetty myös maan- tai käärmejumalattaren kuvia. Kultissa oli ilmeisesti myös härillä suuri merkitys. Seinämaalauksista päätellen härkäleikki oli suosittu urheilulaji; pojat ja tytöt esittävät härän selässä ja sen sarvista pitäen akrobatiaa”.
Naiset olivat näkyvästi esillä minolaisajan yhteiskunnassa. Vuosilta 1450-1200 peräisin olevat lineaari B- taulut kertovat ajan yhteiskunnasta monipuolisesti. Tauluista löytyy erilaisia luetteloita, joista paljastuu, että naisten ammattispektri oli erittäin laaja. Esim. eräässä käsityöläisluettelossa mainitaan kaksi kertaa enemmän naisia kuin miehiä. Miehet olivat pääasiassa sotilaita ja soutajia. Yhteisössä on nähtävissä naisten ja miesten välistä tasavertaista kumppanuutta.
Lineaari B-taulut kertovat myös papittarista, joiden yhteiskunnallinen status oli suhteellisen korkea. Jotkut papittaret olivat varakkaita maanomistajia, joilla oli avustajia. Eräs tauluissa käsitelty maakiista viittaa siihen, että papittaret olivat oikeudellisesti riippumattomia. Antiikin sanakirja kertoo muinaisesta Kreetan saaresta:“Kreetalainen eli minolainen kulttuuri sai vaikutteet idästä ja Egyptistä ja sillä oli vuorostaan voimakas vaikutus Kreikan mantereella n. 1700 syntyneeseen mykeneläiseen kulttuuriin. Kreetalainen taide, keramiikka, seinämaalaukset, korut ajoitetaan 2000-1000-luvulle ekr. Kreetalta tunnetaan mahtavat Knossoksen ja Faistoksen palatsit. Palatsien linnoittamattomuus viittaa siihen, että kuninkaat eivät pelänneet vihollisen hyökkäyksiä; heillä oli todennäköisesti itsellään mahtavat merivoimat. Yleisin uskonnollinen symboli oli kaksoiskirves, labry, joka tunnetaan myös Vähästä-Aasiasta. On löydetty myös maan- tai käärmejumalattaren kuvia. Kultissa oli ilmeisesti myös härillä suuri merkitys. Seinämaalauksista päätellen härkäleikki oli suosittu urheilulaji; pojat ja tytöt esittävät härän selässä ja sen sarvista pitäen akrobatiaa”.
Papittarien lisäksi tauluissa mainitaan muita naisten hoitamia virkoja kuten esim. avaintenkantajat, jotka olivat kulttien palveluksessa. Heidän tuli luovuttaa temppelin pronssia armeijalle hätätilan vallitessa, mikä voisi viitata siihen, että heidän tehtäviinsä kuului kultin omaisuuden hoito. Tauluista selviää, että jokaisen avaimenkantajan isä tai äiti oli ollut papittaren avustaja, eli pyhät virat olivat periytyviä joko isän tai äidin puolelta. Luetteloissa mainitaan myös kuukausittain jaettu vilja-annos, joka oli yhtä suuri sekä miehille että naisille.
Kreetan naisjumaluudet ovat kiinnostaneet erityisesti naistutkimusta. Naispuolinen pääjumaluus on sukua esihistorian maaäideille. Jumalatar edusti hedelmällisyyttä ja kasvullisuutta ja näyttäytyi tavallisten kuolevaisten naisten hahmoissa. Tunnetuimpia näistä on jokaiselle matkailijalle tuttu Käärmejumalatar. Tärkein kysymys on ollut, kertovatko naisjumaluudet ja naisten saama arvostus kreetalaisnaisten reaalisesta todellisuudesta. Naispuolisen ylijumaluuden palvonnan on katsottu heijastuvan yhteisön arvostuksiin. Sen ei tarvinnut merkitä sitä, että naiset olisivat hallinneet miehiä. Pikemminkin se on ollut merkki siitä, että naisia on pidetty suuressa arvossa.
Kreeta oli saari, jolla ei näkynyt sodan merkkejä. Kaupungit olivat linnoittamattomia ja merenrantatalot suojattomia. Vauraalla saarella taiteet kukoistivat. Papittaret suorittivat keskeisiä rituaalitehtäviä. Tutkijoiden mukaan kaikkialla näkyi naishahmoja, joista monen kädet oli kohotettu siunaukseen ja joista jotkut pitelivät Jumalattaren symboleita, käärmeitä ja kaksoiskirveitä. Lisäksi kreetalaiseen kulttuuriin on liitetty sellaisia käsitteitä kuin aistillisuus, elämän sulokkuus ja rakkaus kauneutta ja luontoa kohtaan.
Kreetan palatsit olivat yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Niissä oli suuret sisäpihat, mahtavat julkisivut ja satoja huoneita. Sokkeloisten huoneiden muodostamista labyrinteista tuli myöhemmissä kreikkalaisissa tarinoissa Kreetan tunnus. Myös puutarhat olivat kreetalaisen arkkitehtuurin olennaisin osa.
Kreetalla kaivauksia johtanut arkeologi Sir Arthur Evans totesi löytöjensä perusteella 1900-luvun alussa, että kreetalaiset palvoivat naisjumaluutta. Hänen mukaansa Kreetan taide kuvasi naisten keskenään käymiä luottamuksellisia keskusteluja. Toisaalta hän nimitti niitä juoruiluksi.
Suurin osa arkeologisesta materiaalista on erilaisia taideteoksia: koristeltuja käyttöesineitä, sinettejä, kulttikuvia, freskoja ja rakennuksia. Kuvatut ihmishahmot ovat useimmiten naisia: erilaisia jumalattaria, mutta myös aistikkaita naisia, ehkä papittaria tai hovinaisia, jotka liikuskelivat puutarhoissa kukkien, lintujen ja perhosten keskellä. Ensimmäistä kertaa kohtaamme taiteessa kirkkain värein maalatun huolettoman elämän. Työtä ei kuvata juuri ollenkaan.
Kreetalaista arkkitehtuuria on väitetty naiselliseksi: talot olivat puutarhojen ympäröimiä ja ne oli sisustettu mukavasti. Tämän on sanottu kertovan elämän jäsentymisestä naisten ympärille. Naisten käytössä olleet tilat olivat suuria ja pysyviä, miesten tilat sen sijaan pienempiä. Eräs feministitutkija näkeekin koko Kreetan palatsiarkkitehtuurin suuren jumalattaren leimaamana ja kivikautisen rituaalitradition viimeisenä edustajana. Palatsit on ikään kuin suljettu jumalattaren syliin ja rakennettu osaksi luontoa.
Aiheesta on kiistelty runsaasti. Eräät ovat sitä mieltä, että edellämainitun kaltaisia johtopäätöksiä ei tule tehdä arkeologisesta materiaalista. On sanottu, että arkeologisen materiaalin todistusvoimaa rajoittaa löytöjen vähäisyys ja se, että sen tulkinnat ovat liian herkkiä oman aikamme arvostuksille ja katsomustavoille. Kriitikot eivät hyväksy teoriaa äitijumalattaresta ja hänen naisellisista voimistaan. Vasta-argumenttina voi oikeutetusti sanoa, että jos arkeologinen materiaali ei salli päätellä mitään sosiaalisista suhteista, niin sen perusteella ei voi todistaa myöskään miesten keskeisyyttä ja valtaa tuona aikana.
Lähde: Päivi Setälä : Antiikin Nainen, Otava, 1998
Antiikin Historia ja Kulttuuri 