Aleksanteri Suuren syntymästä on tänään kulunut 2374 vuotta. Julkaisen sen kunniaksi blogissa artikkelin, jossa kerrotaan hieman Aleksanterin lapsuudesta ja nuoruudesta. Aleksanterin elämä on kiehtonut ihmisiä antiikin ajoista lähtien. Hänen elämästään ja sotaretkistään on kirjoitettu tarinoita vuosisatojen ajan ja näiden tarinoiden joukosta me voimme löytää jotain todellisia jälkiä Aleksanterista, miehestä, jota kutsutaan historian suurimmaksi sotapäälliköksi.
Tarinoita Aleksanterista
Plutarkhos kertoo, että Aleksanteri syntyi sinä dramaattisena syysyönä jolloin Herostratos sytytti palamaan Artemiin temppelin Efesoksessa hankkiakseen sillä tavoin itselleen kuolemattoman maineen. Efesoksen papit näkivät temppelin palossa ennusmerkin. Pappien mukaan maailmaan oli nyt syntynyt soihtu, jonka oli määränä sytyttää tuleen koko orientti. Aleksanterin isä Filippos II oli yhtä taikauskoinen. Hän kirjoitti heti filosofi Aristoteleelle ja ilmoitti tapahtumasta:
”Tiedä, että olen saanut pojan. Kiitän jumalia, en ensisijassa sen vuoksi, että hän on tullut maailmaan, vaan siksi, että hänellä on ollut onni syntyä sinun aikanasi”.
Jo pikkupoikana Aleksanteri sai opettajakseen epeiroslaisen Leonidaan, joka piti tärkeimpänä tehtävänään totuttaa Aleksanteri kovaan työhön ja vaikeuksiin. Leonidas koulutti Aleksanteria ankarasti valmistaen häntä tällä tavoin tulevaisuudessa odottavaan sotilaan elämään. Leonidaan rinnalle Aleksanteria saapui opettamaan kreikkalainen Lysimachus, joka pääsi Aleksanterin suosioon kertomalla tälle tarinoita Troijan sodasta ja vertaamalla Aleksanteria Akhilleukseen.
Aleksanterin koulutukseen ottivat osaa myös monet hänen ikätoverinsa, jotka olivat ylimystöperheiden jälkeläisiä. Joidenkin kanssa tuleva sotapäällikkö solmi elinikäisen ystävyyden. Kaikkein rakkain Aleksanterille oli Hefaistion, heidän suhteensa kesti koko elämän ja he olivat mahdollisesti myös rakastavaisia. Lysimachus antoi Hefaistionille lempinimen Patroclus Akhilleuksen sydänystävän mukaan.
Tunnetuin tarina Aleksanterin lapsuudesta on tarina Bucefaloksesta, hänen rakkaasta hevosestaan. Bucefaloksen nimi tarkoittaa härkäpäistä. Kaunis hevonen oli tuotu Thessaliasta, josta siihen aikaan tuotiin parhaimmat hevoset. Sitä tarjottiin kuningas Filippokselle, mutta hevonen osoittautui mahdottomaksi käsitellä. Yksikään kuninkaan hovitallimestareista ei kyennyt taltuttamaan sitä. Nuori Aleksanteri puhui halveksivasti näistä yrityksistä jolloin hänen isänsä kysyi Aleksanterilta kuvitteleeko hän itse suoriutuvansa tehtävästä paremmin. Aleksanteri käveli hevosen luo ja käänsi sen pään kohti aurinkoa, koska oli huomannut sen säikkyvän omaa varjoaan. Aleksanteri taputteli ja rauhoitteli hevosta, ja hyppäsi sitten yhtäkkiä sen selkään. Bucefalos yritti turhaan heittää Aleksanteria selästään. Aleksanteri antoi sen juosta itsensä uuvuksiin, minkä jälkeen hän ratsasti takaisin isänsä luo rauhoittuneen Bucefaloksen selässä. Silloin hänen isänsä lausui kuuluisat sanansa: ”Poikani, sinun on hankittava itsellesi suurempi valtakunta, sillä Makedoniassa ei ole sinulle riittävästi tilaa.”. Kuningas osti hevosen Aleksanterille, joka myöhemmin nimesi kaupungin, Bucephalian, rakkaan hevosensa mukaan.
Filippos koitti huolehtia Aleksanterin kasvatuksesta mahdollisimman hyvin. Hän hankki pojalleen korkeatasoisen opettajan, filosofi Aristoteleen, joka oli kuuluisan Platonin lahjakkain oppilas. Tuolloin 40-vuotias Aristoteles saapui Makedoniaan vuonna 343 eKr. Filippos antoi hänen käyttöönsä nymfeille omistetun pyhäkön, joka sijaitsi keskellä Midaksen puutarhoiksi nimitettyä vehmasta viininviljelyaluetta.
Aleksanterin kerrotaan olleen mallioppilas. Aleksanteri sai hyvän kirjallisen koulutuksen. Aleksanteri rakasti Homerosta ja hän jopa nukkui Ilias tyynynsä alla. Homeroksen lisäksi Aleksanteri perehtyi Herodotokseen, historiankirjoituksen isään, jonka tekstit tekivät vaikutuksen tulevaan valloittajaan. Aleksanteri syventyi myös maantieteeseen, koska oli jo varhaisessa vaiheessa päättänyt valloittaa maailman. Hän oli myös kiinnostunut luonnontieteistä, erityisesti eläin-ja kasviopista. Aleksanteri järjesti Aristoteleelle rahaa ja joukon tutkimusapulaisia. Hän itsekin osallistui tutkimuksiin merkitsemällä saksanhirviä. Hän laittoi kultaisen kaularenkaan joukolle näitä eläimiä, jotta myöhemmät metsästäjät olisivat saaneet selville, miten vanhaksi hirvet voivat elää. Aristoteles tutustutti Aleksanterin myös moniin lääketieteen kysymyksiin ja opetti tätä hoitamaan haavoja ja määräämään hoitoja. Aristoteles ohjasi Aleksanteria kohti urhoollisuutta ja nämä opetukset synnyttivät hänessä halun osoittaa kaikille paremmuutensa. Elämäkertojen mukaan Aleksanteri ihaili Aristotelesta suuresti ja vietti tämän rinnalla monia onnellisia hetkiä.
Plutarkhoksen mukaan Aleksanteri oli hyvin kaunis, kullanväriset hiukset ja vaalea iho. Aleksanterin silmien kerrotaan olleen eriväriset, toinen musta ja toinen harmaa, ja hänen katseensa on kerrottu herättäneen kunnioitusta ja kauhua. Aleksanteri ole erittäin ahkera ja oppimishaluinen, eikä hän juuri tuhlannut aikaansa nukkumiseen. Aleksanterin kerrotaan pitäneen istuessaan hopeakuulaa ojennetussa kädessään pronssimaljan yläpuolella. Jos hän nukahti, kuula putosi kovalla kolinalla maljaan ja herätti hänet. Aleksanteri oli erittäin kunnianhimoinen eivätkä hänen isänsä saavutukset ja voitot antaneet hänelle rauhaa. Aleksanteri pelkäsi ettei hänelle itselleen jäisi enää mitään saavutettavaa.
Aleksanteri oli 20-vuotias noustessaan valtaan. Maat, jotka hänen isänsä oli kukistanut, nousivat heti kapinaan kun tieto Filippoksen kuolemasti tuli, ja Demosthenes puhui Ateenassa tyhmästä pojannulkista, mutta ennen kuin kukaan arvasikaan Aleksanteri oli jo Korintissa ja panhelleeninen liitto tunnusti hänet kaikkien kreikkalaisten sotavoimien ylipäälliköksi.
Lähteet:
-Ciampaolo Casanti: Valloittaja Aleksanteri Suuri, Karisto, 2005
-Ruth Sheppard: Alexander the Great at War, Osprey Publishing Ltd, 2008
-Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, WSOY, 1997
-Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1-2,, WSOY, 1998
Antiikin Historia ja Kulttuuri 