Aloitan blogissa sarjan Rooman keisareista. Esittelen keisarit niiden kronologisessa järjestyksessä aloittaen ensimmäisestä varsinaisesta keisarista eli Augustuksesta ja päättäen sarjan Länsi-Rooman viimeiseen keisariin Romulus Augustulukseen, joka syrjäytettiin vuonna 476. Jotkut ovat pyytäneet artikkelia Julius Caesarista ja se onkin tulossa jossain vaiheessa, mutta Julius Caesaria ei pidetä varsinaisesti Rooman keisarina (Caesar hallitsi Roomaa diktaattorina) ja tästä syystä hänen vaiheitaan ei käsitellä Rooman keisareita esittelevissä artikkeleissani. Kaikki valokuvat ovat omiani ellei toisin mainita.
Augustus – Imperator Caesar Divi Filius Augustus. Augustuksesta tuli keisari 16.12.27 eKr. Hän syntyi 23.9.63 eKr. ja kuoli 19.8.14 jKr.
Keisari Augustus syntyi 23. syyskuuta vuonna 63 eKr, jolloin Roomaa pitivät otteessaan Catilinan salaliitto ja Filosofi Ciceron yritykset estää vallankaappaus. Hänet nimettiin isänsä mukaan Gaius Octaviukseksi ja hänen aikalaisensa kutsuivat häntä nimellä Octavianus. Hän kasvoi Velitraessa, Lazion maakunnassa sijaitsevassa kaupungissa, joka sijaitsee Rooman kaakkoispuolella. Hänen isänsä Octavius ei ollut ylhäistä sukua ja hän kuoli Octavianuksen ollessa 4-vuotias. Tulevan keisarin äiti sen sijaan kuului ylhäiseen Juliusten sukuun. Rooman keisarillisen historian kannalta käänteentekevä seikka oli se, että tulevan keisarin isä oli mennyt naimisiin naisen kanssa, jonka eno oli Gaius Julius Caesar.
Octavianus kasvatettiin säätynsä mukaisesti. Yläluokan lapsista koulutettiin virkamiehiä, joiden tuli hallita erityisesti retoriikkaa eli puhetaitoa. Tämän lisäksi perehdyttiin filosofiaan ja kirjallisuuteen. Antiikin tieteen kieli oli kreikka ja sivistyneen tuli hallita kreikkalaista filosofiaa ja kreikkalaisen runouden klassikoita. Tämän lisäksi hänen tuli hallita myös puheiden pitäminen kreikan kielellä. Octavianusta pidettiin lahjakkaana oppilaana, mutta ahkerasta opiskelusta huolimatta tuleva keisari ei oppinut puhumaan kreikkaa sujuvasti. Tästä syystä hän myöhemmällä iällään mieluummin käännättisanottavansa kreikaksi kuin puhui sitä itse.
Octavianuksen isän kuoleman jälkeen Julius Caesarista tuli hänen lähin sukulaisensa, todennäköisesti noin vuonna 59 eKr. Poliittiset viholliset väittivät, että Octavianus olisi ollut myös Caesarin rakastettu. Luonnollisesti Octavianuksella on täytynyt olla suuri tarve päästä kuuluisan enonsa suosioon. Sitä, olisiko hän ollut valmis tekemään mitä tahansa sinne päästäkseen voidaan vain arvailla. Caesarin ystävän ja Octavianuksen vihamiehen Marcus Antoniuksen kerrotaan väittäneen, että Caesarilla olisi ollut suhde Octavianukseen ja että tämä olisi ansainnut adoptionsa antautumalla Caesarille. On myös väitetty, että Octavianus vietteli Caesarin päästäkseen tämän suosioon. Toisen väittämän mukaan taas Caesar olisi raiskannut Octavianuksen. Onko näissä tarinoissa jotakin perää, sitä me emme voi mitenkään tietää.
Octavianuksen tultua täysi-ikäiseksi (16-vuotiaana) Caesar oli sotimassa Afrikassa. Octavianuksen äiti Atia kielsi sairaalloista poikaansa lähtemästä Caesarin Afrikan sotaretkelle epäterveellisen ilmaston vuoksi, mutta Octavianus vaati päästä Caesarin mukaan Hispaniaan, jossa käytiin sotaa viimeisiä tasavaltalaisarmeijoita vastaan. Octavianus oli erittäin kunnianhimoinen ja tuki varauksetta Caesaria. Vastapalvelukseksi Caesar lähetti Octavianuksen käytännössä maanpakoon Illyriaan ”opintojen vuoksi”. Todellinen syy tähän selvisi kun Caesar murhattiin vuonna 44 eKr. Testamentissaan hän teki Octavianuksesta adoptiopoikansa ja perijänsä. Testamentti vaaransi Octavianuksen hengen, koska Caesarin perijänä hänestä tuli automaattisesti poliittisen pelin tärkeä hahmo, jonka kilpailijat halusivat eliminoida välittömästi.
Octavianus otti haasteen vastaan ja palasi Roomaan. Caesarin entinen alipäällikkö Marcus Antonius oli pelannut Caesarin murhaajat taitavasti ulos ja oli nyt Rooman herra. Caesarin leski Calpurnia oli luovuttanut Antoniukselle Caesarin rahavarat ja tärkeät paperit. Antonius oli taitavan diplomatian ja poliittisten myönnytysten myötä onnistunut vakauttamaan sotatilaa enteilevät olosuhteet. Hänellä oli senaatin, armeijan ja kansan kannatus. Lisäksi hän oli Caesarin kuoltua ainoa konsuli, tasavallan korkeaarvoisin virkamies. Caesarin valta oli käytännössä katsoen Antoniuksella ja Octavianuksen oli turha edes toivoa, että Antonius olisi hyväksynyt testamentin täytäntöönpanon. Caesarin testamentilla ei ollut mitään merkitystä niin kauan kuin Antonius olisi vallassa. Octavianuksen läheiset neuvoivat häntä luopumaan suosiolla adoptiosta ja perinnöstä hänen oman turvallisuutensa vuoksi. Octavianus kuitenkin tajusi, että hänellä olisi ainutlaatuinen tilaisuus päästä vallan huipulle ja kun otetaan huomioon hänen uhkarohkea luonteensa, ei ole mikään ihme, että hän päätti lähteä Roomaan hakemaan perintöosuuttaan.
Filosofi Cicero piti Octavianusta erinomaisena aseena Marcus Antoniusta vastaan. Octavianus oli kuitenkin tietoinen Ciceron häneen kohdistuneesta ivasta, jonka mukaan hänet ”ylennettäisiin, ylistettäisiin ja siivottaisiin sivuun”. Antoniuksen jälkeen oli tarkoitus kukistaa Octavianus. Antoniuksen konsulikauden päätyttyä, Octavianus valittiin senaatin jäseneksi vuoden 43 alussa ja hänelle annettiin lupa koota sotajoukkoja Antoniusta vastaan. Octavianus oli tosin jo koonnut laittomasti sotajoukkoja, käännyttänyt Antoniuksen johtamia edesmenneen Caesarin joukkoja omalle puolelleen jo edellisenä syksynä, mutta nyt hänen toimintansa laillistettiin. Octavianus siis siirtyi tasavaltalaisten puolelle ja näin hän oli samalla puolella kuin Cicero, joka vihasi Antoniusta. Hän oli myös samalla puolella kuin Julius Caesarin murhaajat. Takinkääntö oli täydellinen. Näytti siltä, että 19-vuotias Octavianus oli valmis tekemään mitä tahansa saavuttaakseen päämääränsä.
Taistelut Antoniusta vastaan käytiin Mutinassa, Pohjois-Italiassa, joka nykyään tunnetaan nimellä Modena. Elettiin huhtikuuta vuonna 43. Antoniuksen joukot piirittivät Decimus Brutuksen johtamia tasavaltalaisten joukkoja kun Octavianus saapui avuksi, ja Antoniuksen armeija kärsi täydellisen tappion. Antonius pakeni Alppien yli Galliaan. Molemmat sen vuoden konsulit kaatuivat Mutinan taisteluissa. Epäiltiin, että Octavianus olisi ollut syypää konsulien kuolemaan. Rooman senaatti kuvitteli, että kun Antonius on voitettu ja poissa pelistä, Octavianus voidaan unohtaa. Senaatti ei nimittänyt armeijan ylipäälliköksi Mutinan taisteluissa menestynyttä Octavianusta, vaan Caesarin murhaan osallistuneen ja Mutinan taisteluissa alakynteen jääneen Decimus Brutuksen.
Kansankokouksen oli valittava uudet konsulit ja kansansuosioon luottaen Octavianus päätti pyrkiä konsulinvirkaan. Senaatti eväsi häneltä ehdokkuuden ja ilmoitti syyksi, että Octavianus olisi konsuliksi aivan liian nuori. Roomassa oli laissa säädetty konsulin alaikärajaksi 42 vuotta. Senaatissa Octavianusta kutsuttiin nimellä ”puer”, poju. Octavianus ei tästä piitannut, vaan marssi sotilaineen Roomaan ja pakotti senaatin hyväksymään hänet ehdokkaaksi ja valitutti kansankokouksessa itsensä konsuliksi. Hänen ensimmäisenä tehtävänään konsulina oli vahvistaa Caesarin testamentti päteväksi, panna Caesarin perintöosuudet maksuun ja peruuttaa Antoniuksen hyväksymän senaatin päätöksen armahtaa kaikki Caesarin murhaan osallistuneet. Elettiin elokuuta vuonna 43 ja vihdoinkin Octavianuksesta oli tullut Caesarin poika.
Syksyllä vuonna 43 Antonius, Lepidus ja Caesar Octavianus lähtivät hieromaan sovintoa Bononian, nykyisen Bolognan, lähellä sijaitsevaan saareen. He päättivät yhdistää voimansa ja jakaa keskenään vallan Roomassa. Samana vuonna muodostettiin toinen triumviraatti. Jokainen, joka vastusti sitä oli kapinallinen . Roomassa julkaistiin proskriptiolista henkilöistä, jotka triumvirien päätöksestä julistettiin henkipatoiksi ja joiden omaisuus määrättiin takavarikoitavaksi. Listalla olivat senaattoripuolueen ja tasavallan innokkaat kannattajat. Se, joka otti kiinni listalla mainitun henkilön, sai huomattavan palkkion. Tälle listalle oli joutunut myös roomalainen poliitikko, puhuja ja filosofi Cicero, joka oli sydämmestään tasavaltalainen ja joka vihasi Antoniusta. Siitä huolimatta, että Cicero oli aiemmin auttanut Octavianusta pääsemään konsuliksi, ei Octavianuksesta ollut hänelle tässä tilanteessa mitään hyötyä. Cicero vangittiin ja hän pääsi pakenemaan, mutta hänet murhattiin hänen pakomatkansa aikana. Marcus Antoniuksen käskystä hänen päänsä ja kätensä hakattiin irti, ja ne naulattiin roomalaisen politiikan merkittävimpään paikkaan, Forumin puhujalavalle roomalaisten nähtäväksi, varoitukseksi ja järkytykseksi.
21-vuotiaasta Octavianuksesta tuli yksi valtakunnan kolmesta hallitsijasta. Antonius otti haltuunsa parhaina pitämänsä valtakunnan osat eli Rooman itäiset provinssit. Octavianukselle jäi Italia ja suurin osa länttä. Afrikassa oleva Lepidus sen sijaan koki jääneensä kokonaan syrjään.
Antoniuksen tarkoituksena oli valloittaa Parthia ja toteuttaa siten Caesarin unelma ja kostaa Karrhain suurtappio, kun Crassuksen johtama invaasio oli päättynyt häpeällisesti vuonna 53 eKr. Octavianus sai osakseen puolueriitojen repimän senaatin ja köyhtyneet ja katkeroituneet italialaiset, joita vaivasivat loputtomat sisällissodat, verotus ja veteraanien asuttaminen heidän mailleen. Octavianus jatkoi tässä muiden sotapäälliköiden luomaa perinnettä ja sai vihat niskoilleen.
Vihamielisyys Octavianusta kohtaan lisääntyi Sextus Pompeiuksen toimien takia. Tämä oli koonnut laivaston, jolla häirittiin Rooman viljatoimituksia. Antoniuksen vaimo Fulvia päätti, että oli tullut aika nostattaa Italia kapinaan miehensä puolesta. Octavianuksen ja hänen sotapäällikkönsä Agrippan nopea toiminta pakotti kapinalliset pakenemaan Perusian, nykyisen Perugian, linnoitettuun kaupunkiin. Kuultuaan tästä Antonius kokosi välittömästi laivaston ja palasi Italiaan. Hänen päästyään perille kapina oli jo kukistettu. Kapinallisia oli kohdeltu armottomasti ja myös Antoniuksen vaimo oli menettänyt henkensä.
Antonius hyväksyi asian kyselemättä, luultavasti siitä syystä, että hän sai tilaisuuden korjata liiton naimalla Octavianuksen sisaren Octavian. Toinen syy oli se, että Antoniuksen henkilökohtainen kiinnostus Rooman liittolaiseen ja Caesarin entiseen rakastajattareen Kleopatraan kasvoi kasvamistaan. Octavianus ivasi Antoniuksen rakkauselämää sanoen Antoniusta himojensa valtaamaksi Kleopatran sätkynukeksi. Rooman kansa alkoi suhtautua entistä epäilevämmin Antoniukseen ja erityisesti hänen suhteeseensa Egyptin kuningattareen. Roomassa kiersi huhuja, joiden mukaan Antonius aikoi siirtää imperiumin pääkaupungin Aleksandriaan. Kun Antoniuksen hyökkäys Parthiaan epäonnistui, Octavianus käytti lisääntyvää antipatiaa julistaakseen sodan Egyptille tietäen, että Antonius tukisi Kleopatraa. Seurauksena olisi sisällissota. Vuonna 31 eKr. osapuolet kohtasivat Kreikassa. Ratkaiseva taistelu käytiin merellä Aktionin luona. Sen tuloksena oli ratkaiseva voitto Octavianukselle ja hänen laivastonkomentajalleen Agrippalle. Antonius ja Kleopatra tekivät itsemurhan ja jättivät Octavianuksen imperiumin ainoaksi hallitsijaksi.
Octavianus aloitti valtakautensa ilmoittamalla, että hän ei ollut yksinvaltias. Sen sijaan hän oli vapauden palauttaja, mies, jonka tehtävänä oli palauttaa lähes romahtanut tasavalta voimiinsa. Niinpä hän muutti nimensä ottaakseen etäisyyttä adoptioisäänsä, joka oli julistautunut elinikäiseksi diktaattoriksi. Octavianus kieltäytyi nimestä Romulus ja valitsi nimen Augustus, joka merkitsee kunnianarvoisaa.
Senaatin kanssa neuvotellen Augustus rakensi hallintojärjestelmän, joka tunnetaan nykyään prinsipaattina. Sopimusten sarjalla vuosina 27, 23 ja 19 eKr. hän palautti imperiumin hallinnan muodollisesti takaisin senaatin käsiin, mutta pidätti itsellään oikeuksia, joista tuli hänen valtansa perustuslaillinen pohja. Augustus väitti hoitavansa asioitaan vain henkilökohtaisen valtansa kautta, joka perustui hänen nauttimaansa kunnioitukseen. Ehkä suurin kunnianosoitus Augustuksen poliittiselle taidolle on se, että hän sai keisarin työn kuvan näyttämään helpolta vaikka hänen seuraajansa tiesivät sen olevan kaikkea muuta kuin helppoa.
Vaikka Augustus sairasteli jatkuvasti hän eli varsin iäkkääksi. Tasavalta oli lakannut käytännössä olemasta, kun Caesar ylitti Rubikonin vuonna 49 eKr. Kun Augustus kuoli vuonna 14 jKr. vain kaikkein vanhimmat roomalaiset muistivat kaaoksen, joka oli edeltänyt hänen valtakauttaan.
Augustus kuoli Nolassa 19. elokuuta vuonna 14 jKr. Kuollessaan hän kyseli ystäviltään, että oliko hän näytellyt osansa hyvin. Ystävien poistuessa hän alkoi puhua kreikkaa sanoen, että taputtakaa, näytelmä on nyt päättynyt. Hän kuoli niin kuin oli toivonutkin, kivuttomasti ja helposti. Hänen ruumiinsa vietiin Roomaan, jossa se loisteliain menoin poltettiin Marskentällä (Campus Martius). Hänen tuhkansa vietiin hänen itselleen rakennuttamaansa mausoleumiin.
Keisari Augustus oli monien ominaisuuksien mies. Jälkimaailman silmissä hän on saanut hyvän keisarin maineen, joka luultavasti ainakin osittain johtuu hänen taiteenharrastuksestaan. Hän oli suuri teatterin ystävä ja hän myös luki paljon. Joskus hän innostui lukemaan ääneen senaatille ja hänellä oli tapana kerätä sitaatteja, joita hän sitten jakeli ystävilleen . Hän otti piireihinsä kaikkein lahjakkaimpia kirjailijoita ja hänen ystävänsä Maecenas tuki heitä taloudellisesti. Rahoituksen turvin Octavianuksen aikana Roomalaisessa kirjallisuudessa alkoi kultakaudeksi sanottu jakso, jolloin luotiin kestävää kirjallisuutta, jota jälkimaailma luki sukupolvi toisensa jälkeen. Jälkimaailmalla on ollut myös taipumus uskoa noita kultaisen aikakauden runoilijoita, jotka ylistivät Augustusta.
Hänen piiriinsä kuuluneista runoilijoista tunnetuimmat ovat Horatius ja Vergilius, joista jälkimmäinen tunnetaan parhaiten Aeneis-eepoksestaan, johon Vergilius runoili Augustuksen poliittisen ohjelman. Vergiliuksen teoksen keskeisenä ajatuksena on, että Rooman tehtävä maailmassa ei ole harrastaa taiteita ja sivistystä niin kuin kreikkalaiset olivat tehneet, vaan Rooman tehtävä on valloittaa kansat ja hallita muita, toimia koko maailman vartijana, pakottaa kaikki rauhaan ja vaatia kaikkia noudattamaan lakia ja järjestystä. Horatius puolestaan oli nuorena tasavaltalainen ja hän osallistui myös Filippoin taisteluun. Horatius joutui luovuttamaan Octavianuksen veteraaneille omaisuutensa, vanhemmiltaan perimänsä maatalon, ja hän joutui aloittamaan kaiken tyhjästä. Hän onnistui kuitenkin luomaan loistavan runoilijanuran.
Augustuksen kultakaudella oli kallis hinta. Runojen ja kirjallisuuden myötä jäi elämään Augustuksen maine suurena ja mahtavana rauhankeisarina. Vuosisatojen saatossa kuitenkin unohtui se tosiseikka, että keisari Augustuksen kunnia, valta ja vauraus oli hankittu verenvuodatuksella, petturuudella ja ryöstämisellä. Rauhan ja järjestyksen hintana oli silmitön määrä väkivaltaa ja sekasortoa.
Lähteet & Kirjallisuus:
Antiikin Historia ja Kulttuuri 