Platonin ja Aristoteleen Erilaiset Naiskuvat

Ateenan Koulu on Rafaelin tunnetuimpia freskomaalauksia. Se on maalattu vuosina 1509-1510. Upean maalauksen keskellä näkyvät Platon ja Aristoteles kirja kädessään.

Platonin ja Aristoteleen naiskäsityksiä ei voida sivuuttaa, koska näiden filosofien jälkivaikutus on ollut niin valtava. Erityisesti Aristoteleen näiskäsitys siirtyi lähes sellaisenaan eurooppalaisille ajattelijoille ja samalla myös meidän aatemaailmaamme.

Idealisti Platonin (427-347 eKr.) naiskuva on monisärmäisyydessään kiinnostava. Platon esitti ensimmäiset filosofiset argumentit naisen ja miehen perimmäisen tasa-arvon puolesta. Platon vaati yhtäläisiä oikeuksia sekä kasvatukseen että sosiaaliseen roolijakoon. Hänen mukaansa sukupuoli ei ole määräävä silloin, kun on kysymys ihmisen arvosta tai siitä, mitä hän voi ja mitä hänen tulee tehdä. Lähtökohta Platonin ajatuksille naisesta on valtion hyvä eikä naisten emansipaatio.

Realisti, konservatiivi Aristoteles (384-322 eKr.) oli sitä mieltä, että sukupuoli on olennainen tekijä ratkaistaessa yksilön moraalista, sosiaalista tai poliittista asemaa ja arvoa. Samoin hänen mukaansa mies hallitsee ja nainen palvelee; nainen on ratkaisevasti epätäydellisempi kuin mies. Aristoteles katsoi, että nainen pystyy ajattelemaan, mutta ei miehen tavoin pysty toimimaan rationaalisesti. Naisen järki on epätäydellinen, minkä vuoksi nainen on tuomittu alistettuun ja palvelevaan rooliin.

Antiikin filosofia pyrki määrittelemään millaista on hyvä elämä. Platonin mukaan hyvässä elämässä sukupuoli ei määrää eroja etiikan ja politiikan teoriassa. Teoreettinen tieto ja logiikka ovat samat miehille ja naisille, eivätkä biologiset eroavuudet estä eri sukupuolia saavuttamasta samoja hyveitä. Platonin mukaan tasa-arvo on saavutettavissa kasvatuksen avulla. Platon sanoo, “ettei millekään valtiolle ole eduksi jos vain puolet valtion henkisistä voimavaroista on käytössä” (Lait 805a). Hän siis keskusteli ensimmäisenä naisista lahjakkuusreservinä. Platonin mukaan miehiä ja naisia koskivat samat moraaliprinsiipit. Hän sanoo “Mikä on hyveellistä naiselle on myös miehelle ja päinvastoin” (Menon 73 a-b). Kreikkalaisessa aatemaailmassahan oli aina Homeroksesta alkaen oletettu, että naisen hyve ei ole sama kuin miehen.

Platon ei kiistä sitä, että miehet ja naiset ovat luonnostaan erilaisia. Päinvastoin hän pitää tätä itsestäänselvänä. Mutta Platon tekee kuitenkin sellaisen johtopäätöksen, ettei valtion hoidossa ole “tehtävää, joka kuuluisi miehelle siksi että hän on mies tai naiselle siksi että hän on nainen. Luontaiset taipumukset ovat jakautuneet tasaisesti kummankin sukupuolen kesken, ja on luonnonmukaista, että nainen osallistuu kaikkiin tehtäviin ja mies samoin, mutta nainen on kuitenkin kaikessa miestä heikompi” (Valtio 455 d-e)

Platon antaa Sokrateen lausua seuraavat väittämät “Ei ole miehen ja naisen välillä oleellisempaa eroa kuin kaljun ja hiuksisen miehen välillä; sekä mies että nainen tarvitsevat samoja asioita, oikeudenmukaisuutta ja järkevyyttä, ollakseen hyviä; kaikki ihmiset ovat siis hyviä samalla tavalla, koska samat ominaisuudet tekevät heistä hyviä” (Menon 73 b) Tutkimuksessa on todettu, että nämä ovat todellisuudessakin Platonin oppi-isän Sokrateen ajatuksia naisen asemasta.

Platonin mukaan naisen sielu ja siten myös intellektuaaliset kyvyt ovat alkuperältään samat kuin miehenkin. Näin ollen naisella on samat mahdollisuudet kuin miehelläkin saavuttaa autuaaksi tekevä tieto todellisesta hyvästä. Tämä selittää Platonin uskon naisten potentiaalisiin kykyihin ja siten myös vaatimukset yhtäläisestä kasvatuksesta eri sukupuolille.

Aristoteles myönsi, että naisen ja miehen välillä vallitsee eräänlainen tasa-arvoisuus. Kuitenkin käytännön elämässä nainen on emotionaalisempi ja heikkoluontoisempi. Aristoteles totesi, että miehen ja vaimon suhde hyvässä perheessä on ystävyyssuhde kahden eriarvoisen osapuolen välillä, joista molemmilla on oikeuksia. Mies ei ole perheessä yksinvaltias, vaan hyvässä perheessä päätökset syntyvät neuvotellen. Aristoteleen mukaan hyvästä avioliitosta on huvia ja hyötyä sekä vaimolle että miehelle.

Aristoteleen mukaan sielussa oli rationaalinen ja irrationaalinen osa. Aristoteles ei epäile naisen kykyä rationaaliseen ajatteluun, mutta hänen mukaansa naisen sielusta puuttuu auktoriteetti. Tämän takia nainen pystyy miestä heikommin hallitsemaan halujaan ja tunteitaan, ja miehen on ohjattava häntä. Aristoteles sanoo, että miehellä on “ulkoista arvokkuutta, makua ja harkittua kunniaa”. Nämä ominaisuudet puuttuvat naiselta. Kuitenkin Aristoteles salli sen, että vaimoille myönnetään vastuu niissä asioissa joihin naiset sopivat parhaiten.

Se, että naiselta puuttui auktoriteetti, oikeutti Aristoteleen mielestä alistuksen kotitaloudessa. Sielun teoreettisen osan puuttuminen puolestaan teki sen oikeutetuksi, että naisella ei ollut osaa valtiollisessa elämässä. Aristoteelisessa ajattelussa hyveellisyyden idea sulki kuitenkin piiriinsä myös naiset. Aristoteles sanoo: “Miehen rohkeus on käskemisessä ja naisen rohkeus tottelemisessa” . Aristoteles ihmettelee kuinka kotitalouksien kävisi jos naiset työskentelisivät miesten rinnalla kodin ulkopuolella (Politiikka 1264 b).

Platon ja Aristotels (Rafaelin maalauksesta Ateenan Koulu).

Aristoteles määrittää naiset keskeiseksi osaksi kaupunkivaltiota: “Jokainen tilayhteisö on osa kaupunkivaltiota, ja edellä käsitellyt suhteet ovat osa tilayhteisöä. Osalle kuuluvaa hyvettä on tarkasteltava suhteessa kokonaisuuden hyveeseen. Siksi naiset ja lapset on kasvatettava ottaen valtiomuoto huomioon, mikäli kaupunkivaltion hyvyyden kannalta on tärkeää, että lapset ja naisetkin ovat hyviä. Ja täytyyhän sen olla tärkeää. Naiset muodostavat puolet vapaasta väestöstä, ja lasten joukosta tulevat ne, jotka tulevaisuudessa ottavat osaa valtiomuotoon” (Politiikka 1260 b 13-19) Miehen ja naisen suhde on poliittinen eli se perustuu jonkinasteiseen tasaveroisuuteen ja ystävyyteen. Lainatussa katkelmassa todetaan selkeästi naisten osallisuus.

Naiset oli kasvatettava uskollisuuteen valtiota kohtaan, mutta kasvatuksen tuli painottaa miehen ja naisen erilaista asemaa. Aristoteleen käsityksen mukaan naisten alisteinen asema suhteessa miehiin on luonnollinen asiaintila. Aristoteles ajatteli, että naisen asema on toisenlainen kuin miehen, koska nainen on erilainen kuin mies.

Platon puhui intellektuaalisen tasa-arvon puolesta, jonka perustana tuli olla sama kasvatus. Platonin naiskäsityksen eräs selitys on siinä, että perhekeskeisyys on hänellä muuttunut valtiokeskeisyydeksi. Platon kiinnitti huomiota naisiin lahjakkuusreservinä. Aristoteles puolestaan painotti naisen ja miehen erilaisuutta, mutta samalla hän myönsi naisen tärkeyden yhteisölle kasvattajana. Uskon, että tämä kasvatuksellinen päämäärä antoi teoreettisen perustelun sille, että naisten sallittiin osallistua teatterinäytöksiin katsojina.

Usein todetaan, että Aristoteleen vaikutusta eurooppalaiseen aatemaailmaan on vaikea yliarvioida. Naiskysymyksen kannalta se on merkinnyt seuraavia painotuksia: naisen paikka on kodin tai perheen piirissä; käsitteellinen ajattelu kuuluu vain miehelle; mies on aktiivinen ja nainen passiivinen.