Roomalaiset Surmasivat Epätoivottuja Lapsia

Vuonna 1912 löydettiin pieniä luurankoja roomalaisaikaisten raunioiden lähistöltä Buckinhamshirestä Etelä-Englannista. Luut löytäneet arkeologit eivät tutkineet niitä, vaan varastoivat luut laatikoihin. Noin sata vuotta myöhemmin luut löydettiin. Vuonna 2010 brittiläiset arkeologit tutkivat 97 roomalaislapsen maalliset jäännökset: ”Kaikki luut olivat suunnilleen samankokoisia. Lapsen ikä hänen kuolinhetkellään voidaan selvittää luiden perusteella ja tutkimalla näiden lapsien käsivarsien ja jalkojen luut saatoimme määrittää heidän ikänsä kahden viikon tarkkuudella.” kertoo arkeologi Simon Mays. Tutkimuksen mukaan kaikki luut kuuluivat vastasyntyneille.Tutkijat uskovat, että löytöpaikalla toimi 1800 vuotta sitten bordelli. Haudattujen lapsien uskotaan olleen prostituoitujen epätoivottuja lapsia, jotka on surmattu heti syntymän jälkeen.Luulöytöjä pidetään todisteina ilmiöstä, jonka historiantutkijat tuntevat kirjallisistä lähteistä: Antiikin Roomassa vastasyntyneitä ei pidetty vielä oikeina ihmisinä ja heitä surmattiin kylmäverisesti.

Antiikin ajan tekstit viittaavat siihen, että lasten surmaaminen oli yleistä roomalaisten keskuudessa. Runoilija ja satiirikko Juvenalis (noin 65-135) kirjoitti, että lapsia hylättiin viemäreihin, filosofi Seneca (4 eKr.-65 jKr.) taas kertoi roomalaisten hukuttavan heikot ja epämuodostuneet vastasyntyneet. Erään roomalaisen legioonalaisen kirje vaimolleen kertoo meille karun totuuden: ”Pyydän hartaasti sinua pitämään huolta pienokaisestamme. Kun saan palkkani, lähetän sen sinulle. Jos tällä välin -jumalten armosta- synnytät pojan, anna hänen elää. Jos se on tyttö, hankkiudu hänestä eroon.

Lain mukaan isällä oli rajoittamaton valta päättää lastensa kohtalosta, ennen kuin nämä täyttivät kaksi vuotta. Tätä nuorempaa lasta ei pidetty täydellisenä ja oikeana ihmisenä, ja jos lapsi oli sairas, vammainen tai epätoivottua sukupuolta tai jos perhe oli köyhä, isä saattoi päättää, että lapsi surmattaisiin. Roomalainen lakikokoelma, niin kutsuttu kahdentoista taulun lait, jopa velvoitti isiä surmaamaan epämuodostuneet lapsensa. Saman lain nojalla isät saivat surmata myös terveet tyttölapset, sillä poikalapsia pidettiin arvokkaampina. Myös Rooman parhaissa perheissä surmattiin tyttölapsia, sillä tutkijoiden mukaan perheissä oli tavattoman vähän tyttäriä. Myös monet Rooman valtakunnan merkkihenkilöistä puolsivat vastasyntyneiden surmaamista, sillä heikompien yksilöiden hävittäminen teki heidän mukaansa roomalaisista vahvempia. Esimerkiksi Cicero puolusti lastensurmia viittaamalla 12 taulun lakeihin, ja historioitsija Tacitus pilkkasi juutalaisia siitä, että nämä pitivät epätoivottujen lasten surmaamista kuolemansyntinä.

Hylätyt lapset heitettiin useimmiten jokeen tai jätettiin tien varteen. Tämä ikään kuin vapautti lapsen perheen vastuusta, sillä he eivät varsinaisesti surmanneet lasta vaan tämä kuoli luonnollisista syistä, nälkään tai kylmään. Oli myös olemassa se mahdollisuus, että ohikulkijat tai jumalat pelastaisivat lapsen. Tosiasiassa usein kävi niin, että lapset joutuivat kulkukoirien suuhun. Juutalainen filosofi Filon Aleksandrialainen (110 eKr.-40 jKr.) kirjoitti järkyttyneenä roomalaisten julmuudesta: ”Kaikki ihmisenlihaa syövät villieläimet käyvät noilla paikoilla ja mässäilevät pikkulasten ruumiilla”.

Kuolemalta pelastetut löytölapset joutuivat yleensä orjiksi tai prostituoiduiksi. Aikoina, jolloin roomalaisilla oli pulaa orjista, esim. silloin kun sotavankeja ei ollut saatu vuosiin, orjakauppiaat kiersivät keräämässä hylättyjä vauvoja. Lapset vietiin imettäjälle, jonka luona he varttuivat, kunnes olivat riittävän vanhoja myytäviksi.

Vastasyntyneiden surmaaminen kiellettiin lailla vuonna 374 jKr. kun kristinusko oli saanut vankan jalansijan Roomassa.

Lähteet/Lue Lisää:

• John Boswell: The Kindness Of Strangers, University of Chicago, 1998
• Lita L. Schwartz: Endangered Children, CRC Press, 2000
• Suzanne Dixon: Childhood, Class and Kin in the Roman World, Routledge, 2012
• Tieteen Kuvalehti/Historia, 2013