Keisari Hadrianus, 117-138 jKr, on yksi monisärmäisimmistä Rooman keisareista. Hän oli erittäin älykäs , hän pystyi väittelemään aikansa merkittävämpien oppineiden kanssa, hän oli kiinnostunut arkkitehtuurista ja oli mieltynyt vaarallisiin metsästysretkiin. Hadrianus muisti ihmiset ja heidän kasvonsa niin hyvin, että hän ei tarvinnut nomenclatoreja, joita useimmat käyttivät tunnistamaan alaisiaan ja anomusten esittäjiä. Hadrianuksella oli nomenclatoreja näön vuoksi, mutta hän itse korjasi usein näiden tekemiä virheitä. Hän sääti lakeja orjien suojelemiseksi, hän kielsi kastraation (ainoastaan lääketieteellisistä syistä tehdyt kastraatiot olivat hyväksyttäviä). Hadrianus myöskin osoitti suurta anteliaisuutta ystävilleen. Hän kuitenkin samalla vakoili heitä ja määräsi heitä teloitettavaksi pienemmästäkin epäilystä. Hadrianuksen kaltaisen miehen oli vaikea löytää sydänystävää. Hänen vaimonsa Sabina ei sitä ollut. Hadriannus onkin todennut, että hän olisi eronnut vaimostaan jos hänellä olisi ollut samanlaiset vapaudet kuin tavallisella kansalaisella. Hadrianus rakastui lopulta täydestä sydämmestään vähäaasialaiseen nuoreen mieheen Antinookseen.
“Tämä on siis uusi jumala, Antinoos, joka oli keisari Hadrianuksen palvelija ja orja hänen kielletyissä huveissan; olento, jota palvottiin keisarin määräyksen vuoksi ja rangaistuksen pelossa, jonka kaikki tiesivät ja myönsivät olevan ihminen, eikä edes hyvä ja ansiokas ihminen, vaan isäntänsä himojen likainen ja halveksittava välikappale. Tämä hävytön ja pahennusta herättävä poika kuoli…ja miten täysin keisarin kieroutunut intohimo säilyi sen halveksittavan vastaanottajan kuoltua, ja miten suuresti hänen isäntänsä oli omistautunut hänen muistolleen…ja on tehnyt hänen kunniattomuutensa ja häpeänsä kuolemattomaksi”. Tämä sitaatti osoittaa miten Hadrianuksen rakkauselämä on herättänyt järkytystä ja paheksuntaa jälkimaailman historiankirjoituksessa. Myöhäisantiikista lähtien moralistit kuten kirkkoisä Athanasios ovat kauhistelleet Antinooksen sukupuolta. Nykylukijoita taas on kauhistuttanut se seikka, että Antinoos oli vasta teini-ikäinen, kun Hadrianus ihastui häneen. Hadrianuksen omana aikana roomalaiset kertoivat paheksuen huhuja, joiden mukaan Hadrianus olisi ollut kiinnostunut vanhemmista miehistä. Suurimman osan hallituskauttaan Hadrianus vietti matkustellen imperiumin rajoilla. Tämä johtui osittain siitä, ettei keisari sietänyt Rooman juonittelujen ja skandaalien leimaamaa ilmapiiriä.
Vuonna 123 Hadrianus matkusti Bithyniassa, joka sijaitsee Vähä-Aasian luoteisosassa. Siellä hänen seuraansa liittyi teini-ikäinen poika Antinoos. Antinoos ei ollut mikä tahansa viihdyttäjä, joka otettiin mukaan keisarin hetkellisestä oikusta. Antinoos on luultavasti ollut maineikkaan perheen poika, joka liittyi keisarin saattueeseen päästäkseen keisarilliseksi paasiksi. Antinoos oli silmiinpistävän kaunis kuten voimme havaita häntä esittävistä veistoksista. Hänen kauneutensa kiinnitti keisarin huomion, mutta Hadrianuksen syvempiä tunteita koskettivat Antinooksen terävä äly ja muut hyvät luonteenpiirteet.
Hadrianus oli intohimoinen filhelleeni, joka oli onnellisemmillaan uppoutuessaan kreikkalaiseen kulttuuriin. Ateena oli Rooman jälkeen se kaupunki, jolle keisari soi eniten huomiotaan, rahaa sekä uusia julkisia rakennuksia. Tuon ajan kreikkalaisten miesten tapana oli luoda suhteita nuoriin miehiin, efebeihin. Vanhemman miehen tehtävänä oli ryhtyä rakastajansa hyväntekijäksi ja opastaa hänen moraalista, henkistä ja fyysistä kehitystään. Kreikkalaismielinen Hadrianus on saattanut haluta itselleen oman efebin.
Hadrianus palasi takaisin Roomaan vuonna 125 jKr. ja lähti Kreikkaan vuonna 128 jKr. Suhde kukoisti koko matkojen välisen ajan ja Antinooksella oli merkittävä asema keisarin lähipiirissä. Lähteiden perusteella voidaan olettaa, että Antinoos vastasi Hadrianuksen aitoihin ja syviin tunteisiin.
Vuonna 130 Hadrianuksen saattue saapui Egyptiin. Niilin varrella Antinoos kuoli epäselvissä olosuhteissa. Hänen kuolemansa ei ilmeisestikään ollut luonnollinen. Eräs Hadrianuksen ajan elämänkerturi toteaa: “Hän menetti suosikkinsa Antinooksen purjehtiessaan Niilillä ja itki tätä kuin nainen”. Toisen, luultavasti Hadrianuksen oman kertomuksen mukaan “hän putosi”, mutta verbi on valittu siten, että se voidaan myös kääntää “hänet työnnettiin”.
Nämä yksinkertaiset väittämät ovat synnyttäneet paljon spekulaatioita. Surmasiko hän rakastajansa riidan jälkeen vai hukuttiko Antinooksen vihamielinen hoviväki? tekikö Antinoos itsemurhan vain kuoliko hän silvottuna oudossa pakanallisessa riitissä?. Luultavimmin hän hukkui jokeen päätellen siitä perusteellisuudesta, jolla egyptiläiset paneutuivat hänen kulttiinsa. He uskoivat, että kuolema Niilin vedessä oli pyhä tapa kuolla. Voimakkaiden virtausten vuoksi Antinooksen olisi tarvinnut olla erittäin uhkarohkea tai itsemurha aikeissa mennäkseen Niiliin uimaan vapaaehtoisesti.
Kenties melkein 18-vuotias Antinoos tiesi, että hänestä oli tulossa liian vanha osaansa tai ehkä Hadrianuksessa näkyi jo merkkejä sairaudesta, johon hän lopulta menehtyi. Ehkä Antinoos uskoi, että uhraamalla itsensä Egyptin pyhälle joelle hän saisi jumalat ottamaan vastaan hänen elämänsä rakastettunsa puolesta. Hadrianuksen suru oli pohjaton. Antinoos julistettiin jumalaksi, häntä esittäviä muistomerkkejä nousi ympäri imperiumin, ja hänen kuolinpaikalleen perustettiin Antinoopoliksen kaupunki.
Lähde : Philip Matyszak & Joanne Berry : Lives of the Romans
Antiikin Historia ja Kulttuuri 