Antiikin Rooma… Antiikin Rooma Valokuvin: Maxentiuksen ja Konstantinuksen Basilika. 5 Hei 20185 Hei 2018 Maxentiuksen basilika oli aikoinaan Forum Romanumin suurin rakennus, josta nykyään on jäljellä kolme suurta ja vaikuttavan näköistä holvia. Forumin pohjoispuolella sijaitsevan Velia-kukkulan rinteessä sijaitsi antiikin aikana maustekauppahalli, Horrea Piperatia. Sen…
Antiikin Rooma… Colosseum – Arkkitehtuuriltaan Täydellinen Rakennus Julmien Huvien Näyttämönä 11 syys 201712 syys 2017 Colosseum ja sen historia on kiehtonut minua niin kauan kuin muistan. Tein ensimmäisen Rooman matkani lokakuussa vuonna 2001 enkä tule milloinkaan unohtamaan hetkeä, jolloin näin tämän jättiläismäisen monumentin ensimmäisen kerran.…
Antiikin Rooma… Lukijan Kysymys: Oliko Roomassa Naisgladiaattoreita? 2 Kes 20172 Kes 2017 Antiikin Roomassa ja sen provinsseissa on ollut naisgladiaattoreita. Ei tiedetä, milloin naiset taistelivat ensimmäistä kertaa ja kuinka yleistä naisten esiintyminen gladiaattoreina on ollut. Käytäntö on ilmeisesti ollut jo vakiintunut keisari…
Antiikin Rooma Rooman Valtakunnan Vaikutusvaltaiset Naiset: Livia Drusilla 4 Tou 20174 Tou 2017 Rooman ylin uskonnollinen neuvosto sai käsiteltäväkseen epätavallisen asian vuonna 38 eaa. Yksi Rooman valtakunnan mahtavimmista miehistä ilmoitti haluavansa naimisiin äskettäin eronneen naisen kanssa, joka oli viimeisillään raskaana entiselle aviomiehelleen. Neuvosto…
Antiikin Rooma… Antiikin Rooma Valokuvin: Mamertiinien Vankila 3 Huh 20174 Hei 2017 Mamertiinien vankila, latinaksi "Carcer Mamertinus", on Rooman vanhin vankila, joka sijaitsi Capitoliumin itärinteellä. Se rakennettiin noin vuonna 386 eKr. Mamertiinien vankila oli varattu Rooman vaarallisimille vangeille. Vankila tunnettiin myös nimellä…
Antiikin Rooma Valokuvin Antiikin Rooma Valokuvin : Ara Pacis Augustae – Augustuksen Rauhanalttari 21 Mar 20164 Hei 2017 Roomassa on mukava liikkua jalkaisin ja Augustuksen rauhanalttarin luo pääsee esim. kun lähtee kävelemään pitkin Via del Corsoa, joka on yksi Rooman merkittävimmistä ostoskaduista. Kun tullaan suuren Ss. Ambrogio e…
Antiikin Rooma Valokuvin Antiikin Rooma Valokuvin: Hadrianuksen Mausoleumi/Castel Sant’Angelo 12 Lok 20164 Hei 2017 Pantheonilta pääsee Hadrianuksen mausoleumille kun lähtee kävelemään Piazza Cinque Lune-aukiolle, joka sijaitsee Piazza Navonan pohjoispuolella ja jatkaa siitä suoraan länteen pitkin Via dei Coronaria. Kun kävelee tästä jonkin matkaa eteenpäin…
Antiikin Historioitsijat Titus Livius – Rooman Historioitsija 30 syys 2016 Titus Liviuksen historiateos Rooman Synty on tärkein Rooman varhaisajoista kertova lähde. Titus Liviuksen historiateoksen tehtävä oli kuvata Rooman kaupungin ja valtakunnan suuruutta ja merkittävyyttä. Se muodostaa proosaksi kirjoitetun parin Vergiliuksen…
Yleinen Rooman Monumentit: Marcelluksen Teatteri 14 syys 201621 Mar 2016 Tämän ison amfiteatterin rakennutti keisari Augustus, joka omisti sen veljenpojalleen ja vävylleen Marcellukselle. Marcellus kuoli 19-vuotiaana vuonna 23 eKr. Teatteri vihittiin käyttöön vuonna 13 tai 11 ja sinne mahtui 15…
Rooman Keisarit… Rooman Keisarit: Tiberius 12 syys 2016 Tiberius Caesar Augustus. Keisariksi 19.8.14 jKr. Syntyi 16.11.42 eKr. Kuoli 16.3.37 jKr. Tiberius syntyi Tiberius Claudius Nero nimisenä 16. marraskuuta vuonna 42 eKr. Hänellä oli sama nimi kuin isällään. Tiberiuksen…
Antiikin Rooma Apollodoros – Trajanuksen Arkkitehti 16 Kes 2016 Apollodoros on arkkitehti ja insinööri, joka on jättänyt Rooman kaupunkikuvaan kenties kaikkein näkyvimmät jäljet. Häntä kutsutaan Apollodoros Damaskolaiseksi erotukseksi muista samannimisistä kirjallisuuden, retoriikan ja filosofian parissa vaikuttaneista maineikkaista henkilöistä. Voidaan…
Antiikin Egypti Kleopatra – Niilin Kuningatar 29 Huh 201619 Tou 2016 Kleopatra on yksi tunnetuimmista koskaan eläneistä naisista, kuningatar, joka hallitsi Egyptiä 22 vuoden ajan. Valtansa huipulla Kleopatra hallitsi käytännöllisesti katsoen koko Välimeren itäistä rannikkoa, kaikkein suurinta valtakuntaa koko egyptiläishallitsijoiden historiassa.…
Antiikin Rooma Ikuinen Kaupunki Täyttää Tänään 2769 Vuotta: Rooma Perustettiin Tänä Päivänä Vuonna 753 eKr. 21 Huh 2016 Rooman tasavallan loppupuolella eläneen kirjailijan Marcus Terentius Varron laskelmien mukaan Rooma perustettiin 21. päivänä huhtikuuta vuonna 753 eKr. kun Romulus kynti aurallaan vaon Palatiumilla sijaitsevan kaupunkinsa ympäri ja surmasi kaksoisveljensä…
Antiikin Rooma Pantheon – Kaikkien Jumalien Temppeli 14 Hel 201615 Hel 2016 "Sitten lähdin Pantheoniin. Olin odottanut siltä paljon enkä pettynyt. Se puhui, niin kuin vain roomalainen arkkitehtuuri voi puhua Rooman hengestä, oikeasta roomalaisesta hengestä. Mikä mahti, mikä ylevä suuruus, mikä voima.…
Lukijoiden Kysymyksiä Lukijan Kysymys: Mikä tekee Roomalaisista rakennuksista niin kestäviä? 27 Jou 201514 Hel 2016 Mikä tekee Roomalaisista rakennuksista niin kestäviä? Monet tunnetut antiikin Rooman rakennukset kuten Pantheon ja Colosseum ovat kestäneet aikaa jo yli kaksi tuhatta vuotta ja varsin vähäisellä huolenpidolla. Syynä tähän kestävyyteen…