Titus Liviuksen historiateos Rooman Synty on tärkein Rooman varhaisajoista kertova lähde. Titus Liviuksen historiateoksen tehtävä oli kuvata Rooman kaupungin ja valtakunnan suuruutta ja merkittävyyttä. Se muodostaa proosaksi kirjoitetun parin Vergiliuksen Aeneis-runoelmalle. Kumpikin teos liittyy Augustuksen valta- ja valtiokäsityksiin ja propagandaan, mutta ne ovat kirjallisina saavutuksina loistavia.
Livius oli Roomassa vaikuttaneista historiankirjoittajista ensimmäinen, joka ei kuulunut ylhäiseen sukuun eikä ollut virkamies. Teoksen käsikirjoituksissa sen nimeksi mainitaan ”Libri ab urbe condita”, ”Kirjoja Rooman kaupungin perustamisesta alkaen”. Kirjan otsikko viittaa Liviuksen sitoutumisen Roomassa vallinneeseen annalistiseen, vuoden kerrallaan käsittelevään historiankirjoitukseen. Teos käsittää ajanjakson Rooman perustamisesta 753 eKr. vuoteen 9 eKr. Siinä on alkujaan ollut 142 kirjaa eli noin 8000 nykyaikaista painosivua. Teoksesta on säilynyt meille vain 10 ensimmäistä kirjaa, kirjat 21-45 ja katkelmia parista myöhemmästä kirjasta. Näiden lisäksi ovat säilyneet lähes kaikkien kirjojen sisältökuvaukset. Monet luultavasti haluaisivat vaihtaa Liviuksen säilyneet kirjat kadonneisiin.
Livius ei juurikaan pyrkinyt käyttämään alkuperäisiä dokumentteja, vaan perusti kirjoituksensa aiempiin annalisteihin. Varhaisimpien kirjojen osalta Liviuksella on todennäköisesti ollut kolme päälähdettä, Gaius Licinius Macer, Valerius Antias ja Quintus Aelius Tubero. He kaikki kirjoittivat ensimmäisellä vuosisadalla eKr. Liviuksen kuvauksen historiallista taustaa pohdittaessa herää kysymys mistä näiden annalistien tiedot Rooman synnystä ja varhaisimmasta historiasta ovat peräisin. Hänen käyttämiään päälähteitä edeltää noin puolitoista vuosisataa roomalaista historiankirjoitusta. Ensimmäinen annalisti, Quintus Fabius Pictor, kirjoitti kreikankielisen teoksensa 200-luvun lopulla. Kaikkien Liviusta edeltäneiden annalistien teokset ovat kadonneet eikä niiden tietojen lähteitä ole helppo jäljittää.
Livius käytti lähteinään useimpia omana aikanaan saatavilla olleita historiateoksia. Jos ne olivat yhteneviä, hän piti niitä ”faktoina” ja mikäli ne olivat keskenään ristiriitaisia hän valitsi parhaana pitämänsä version. Toisinaan hän esittää molemmat versiot ja antaa lukijan valita. Tulee muistaa, että Livius oli ennen kaikkea kirjailija, ei historiantutkija. Kreikkalainen historioitsija Polybios teki Liviukseen vaikutuksen ja erityisesti Rooman valtakunnan itäosia koskevissa asioissa hän seuraa Polybiosta niin tarkasti, että hän vaikuttaa lähinnä tämän kääntäjältä. Myöhemmän ajan historioitsijoita on hämmentänyt Liviuksen tapa liittää pitkiä ja epähistoriallisia puheita tekstiin, mutta Liviuksen aikalaisiin tämä teki vaikutuksen.
Tapahtumien muistiinmerkitsemistä Roomassa on tehty jo kauan ennen kirjallisen historiankirjoituksen alkamista. Tärkein on ollut Rooman ylimmän papin, pontifex maximuksen (Nykyään paavit kantavat tätä nimitystä), pitämät vuosikirjat, annales maximi. Cicero tunsi annaalit hyvin ja moitti niiden mitättömyyttä. Historioitsijoista tiedetään vain kreikkalaisen Polybioksen käyttäneen niitä lähteenään. On melko varmaa että nämä annaalit eivät ainakaan alkuperäisessä muodossaan säilyneet ulottuneet kuningasaikaan asti. Luultavasti tasavallan ajan alunkin annaalit olivat rekonstruoituja. Mutta menneen ajan kronikkoja oli Roomassa saatavilla ainakin jossain muodossa jos joku halusi niitä käyttää. Myös muistitietoa varhaisimmista ajoista oli säilynyt. Roomalaisilla oli sankarilaulujen traditio, joka tosin Liviuksen aikaan tultaessa oli jo sammunut.
Livius ei ollut syntyisin Rooman kaupungista, mutta hän kuitenkin asui Roomassa suurimman osan elämästään. Titus Livius syntyi Pataviumissa eli nykyisessä Padovassa vuonna 59 eKr. Roomasta hän palasi takaisin Padovaan kuolemaan, hänen kuolinvuotenaan on pidetty vuotta 17 jKr. Liviuksen syntymä- ja kuolinvuodesta ollaan epävarmoja. Varmasti tiedetään se, että hän syntyi 50-luvulla ja kuoli noin 60-vuotiaana. Livius alkoi kirjoittamaan vasta myöhemmällä iällä, ehkä noin 45-vuotiaana. Hänen selkeä proosatekstinsä ja kyky löytää reitti ristiriitaisten ja epäuskottavien Rooman historiaa koskevien kertomusten halki kiinnitti pian valtaapitävien huomion. Vallanpitäjät tajusivat, että historia ikuistaisi pian heidänkin muistonsa. Erityisesti keisari Augustus, joka oli ilmeisesti hyvissä väleissä historiankirjoittajaan, vaikka Livius toisinaan osoittikin sympatiaa Augustuksen vastustajille. Augustusta ja hänen valtaannousuaan käsittelevät kirjat ovat kadonneet joten Liviuksen puolueettomuus jää näin ollen kyseenalaiseksi.
Liviuksen tiedetään olleen naimisissa. Eräs piirtokirjoitus, jonka arkeologit löysivät Padovassa, saattaa viitata Liviukseen ja siinä tapauksessa hänen vaimonsa nimi oli Cassia Prima. Piirtokirjoituksessa mainitaan myös kaksi poikaa ja tiedämme Liviuksen kehottaneen poikaansa opiskelemaan Demosthenestä. Tämä tai hänen toinen poikansa mainitaan erään maantieteellisen teoksen kirjoittajana, ja eräs myöhempi kirjoittaja mainitsee Liviuksen tyttären, joka nai reettorin nimeltään Lucius Magius.
Lähteiden ja Liviuksen omien kirjoitusten perusteella muodostuu kuva älykkäästä ja lahjakkaasta miehestä, joka seurusteli valtaapitävien kanssa. Livius rohkaisi tulevaa keisari Claudiusta kirjoittamaan historiaa, vaikka hänen ei voida varmasti todistaa olleen Claudiuksen opettaja.
Liviuksen maine kasvoi hänen myöhemmällä iällään niin suureksi, että erään ihailijan kerrotaan tulleen Gadesista, nykyisestä Gadizista pelkästään nähdäkseen sankarinsa omin silmin, minkä jälkeen hän palasi tyytyväisin mielin takaisin kotiin. Liviuksen kirjat levisivät laajalle ja koko pergamentille kirjoitettu sarja maksoi saman verran kuin ison kokoinen huvila. Monet joutuivat tyytymään tiivistelmiin tai lukujen esittelyihin, epitomeihin, jotka ovat välittäneet nykyajalle tietoja puuttuvien kirjojen sisällöstä. Liviuksen kadonneita kirjoja on etsitty vuosisatojen ajan. Täydellisen sarjan tiedettiin olleen olemassa viimeksi 500-luvulla, mutta nykytiede erottelee yhä fragmentteja vanhoista käsikirjoituksista.
Pitkään Liviusta luettiin historiallisena totuutena. 1800-luvun lopulla noussut kriittinen historiantutkimus taas hylkäsi lähes koko varhaishistorian kuvauksen puhtaana taruna. Tällä vuosisadalla ja varsinkin toisen maailmansodan jälkeen arkeologia on otettu mukaan muodostamaan kuvaa varhaisesta Roomasta. Aineiston ajoituksesta ja tulkinnasta on kauan vallinnut erimielisyys, jonka lähtökohtana usein oli kysymys, kuinka pitkälle löydettyä aineistoa voidaan tulkita Liviuksen ja muun historiankirjoituksen pohjalta ja sitten käyttää vahvistamaan näiden käsitysten paikkaansapitävyyttä. Löytöjen merkittävä lisääntyminen ja kaivausmenetelmien parantuminen parin viime vuosikymmenen aikana on kuitenkin poistanut suuren osan kiistelyistä ja epävarmuudesta.
Jos Liviuksen teoksia vielä löytyy jostakin unohtuneesta paikasta kuten niin monet toivovat, yhdellä Rooman suurimmista historiankirjoittajista tulee olemaan vielä paljon annettavaa jälkipolville.
Titus Liviuksen kirjan voi ottaa myös matkaoppaaksi Roomaan. Vaikka joitain historiallisia tietoja ja ajoituksia kohtaan voi tuntea epäilyä, teos antaa kuitenkin elävän kuvan siitä, miten tämä maailmanhistorian merkittävin kaupunki syntyi ja kasvoi. Sen sivuilla voi vaeltaa Rooman kukkuloilla, silloilla, kaduilla ja monumenteilla. Sen draamat ja tarinat nostavat Forumin vanhimmat rakennukset elämään.
Historiateoksensa alussa Titus Livius esittää oman käsityksensä historian hyödyllisyydestä:
”Historian tutkiminen on terveellistä ja hyödyllistä ennen kaikkea siksi, että se tarjoaa meille kaikenlaisia opettavia esimerkkejä havainnollisessa muodossa. Siitä voi saada itselleen ja valtiolleen jäljittelyn arvoisia esikuvia mutta myös varoittavia esimerkkejä siitä, kuinka häpeälliset hankkeet saavat häpeällisen lopun”.
Antiikin Historia ja Kulttuuri 