Rooman tasavallan loppupuolella eläneen kirjailijan Marcus Terentius Varron laskelmien mukaan Rooma perustettiin 21. päivänä huhtikuuta vuonna 753 eKr. kun Romulus kynti aurallaan vaon Palatiumilla sijaitsevan kaupunkinsa ympäri ja surmasi kaksoisveljensä Remuksen, joka ei kunnioittanut kaupungin pyhää rajaa. Palatiumin kahdesta huipusta muodostuneesta trapetsinmuotoisesta alueesta käytettiin nimitystä Nelikulmainen Rooma (Roma quadrata). Kaupungin pyhänä rajana (pomerium) oli myöhemmän Via Sacran linja. Hautausmaa oli sen ulkopuolella, myöhemmän Antoninuksen ja Faustinan temppelin kohdalla. Hautalöydöt osoittavat, että elinkeinot olivat vielä yksinkertaisia, varallisuuserot vähäisiä ja polttohautaus melkein yksinomaisena käytössä.
Varmaa on, ettei Roomaa koskaan perustettu, vaan se kehittyi kaupungiksi pitkän ajan kuluessa. Saksalainen historioitsija H. Müller-Korpe käytti tapahtumasta nimitystä ”Stadtwerdung” (kaupungiksi kehittyminen). Capitoliumin ja muiden kukkuloiden rinteiden luolissa majaillut pronssikautinen asujaimisto, josta myöhemmät roomalaiset käyttivät nimitystä Saturnia, korvautui ensimmäisen vuosituhannen alussa kukkula-asutuksilla, jotka käyttivät Forumin laaksoa hautaus- ja laidunmaanaan. Tästä valleilla varustettujen kukkula-asutusten muodostamasta hajanaisesta kokonaisuudesta käytettiin nimitystä Septimontium (saepti montes=aidatut kukkulat). Palatiumin asutusalueella oli kaksi porttia, Forumin puoleinen Porta Mugonia (mylvintäportti), jonka edustalla karja mylvi laitumelle mennessään, ja joen puoleinen, Porta Romanula, jonka nimen takana piilee Tiberin vanha nimi Rumon.
Quirinalikselle, kukkuloista pohjoisimmalle, asettui 700-luvulla todennäköisesti alkuaan oskin kieltä puhuneita sabiineja, jotka kiistelivät aluksi alueen hallinnasta Palatiumin asukkaiden kanssa. Quirinaliksella sijaitsi kaupungin vanhin Juppiterin kulttipaikka, josta myöhemmin käytettiin nimitystä Capitolium vetus.
Marcus Terentius Varron laskema Rooman perustamisajankohta on melko mielivaltaisesti valittu. Se perustuu tietoon Capitoliumilla sijainneen Juppiter Optimus Maximuksen temppelin vihkimisestä etruskikuninkaiden karkotusvuonna 509 eKr. ja epävarmaan tietoon kuninkaiden lukumäärästä ja heidän hallituskausiensa pituudesta. Perimätiedon mukaan kuninkaita oli seitsemän, ja Varro laski kunkin hallituskaudeksi yhden sukupolven, 30-35 vuotta. On hyvin epätodennäköistä, että kaikki jo miehuusikäiset vaaleilla valitut kuninkaat olisivat hallinneet näin pitkiä aikoja. Kuninkaat, joista monet ovat historiallisia henkilöitä, edustavat siis kukin omaa kulttuurikauttaan. Kunkin kauden saavutukset on pantu yhden merkittävän hallitsijan nimiin.
Ensimmäinen kuningas, Romulus (753-715), joka löydettiin lapsena yhdessä kaksoisveljensä Remuksen kanssa joessa ajelehtineesta korista ja jota naarassusi imetti Palatiumin juurella, on monista myöhemmistä kuninkaista poiketen legendaarinen hahmo. Hän on myös kuninkaista ainoa, jolla on vain yksi nimi. Hänen tiliinsä pantiin kaupungin kulttiin ja hallintoon kuuluvat ilmiöt, joita ei muuten voitu selittää, muun muassa kaupungin perustaminen ja väestön jakaminen kolmeen tribukseen: Tities, Ramnes ja Luceres. Kunkin tribuksen Romulus jakoi kymmeneen kuuriaan (curia). Jokainen kuuria varusti yhden centurian (sadan miehen) jalkaväkijoukon ja jokainen tribus sata ratsumiestä. Rooman ensimmäinen armeija käsitti siis 3000 jalkamiestä ja 300 ratsumiestä.Tribusten asettamia tuhannen jalkamiehen osastoja johtivat sotatribuunit (tribuni militum) ja ratsuväen sadan miehen osastoja omat tribuuninsa (tribuni celerum). Jos kuningas oli poissa kaupungista, hänen sijaisenaan toimi kaupunginpäällikkö, praefectus urbi.
Sodat olivat yleensä lyhytaikaisia ryöstöretkiä. Kuuriapohjalle luotiin Rooman ensimmäinen kansankokous (Comitia curiata), joka muun muassa valitsi kuninkaat ja vahvisti kuninkaan tärkeimmät pätökset. Romuluksen kerrottiin nimittäneen myös ensimmäiset sata senaattoria johtavien perheiden vanhimmista (patres). Senaattorit toimivat kuninkaan neuvonantajina.
Romulus ja sabiinikuningas Titus Tatius tapasivat taistelun jälkeen Forumin laaksossa sijainneen Vulcanuksen alttarin luona, johon myöhemmin syntyi kansankokousten pitopaikka, Comitium. Heidän välillään solmitun sopimuksen mukaisesti sabiinit saivat kaupungin olojen järjestämisessä huomattavan vaikutusvallan. Seuraavat kuninkaat olivatkin miltei säännöllisesti sabiineja, vuoroin latinalaisia. Romuluksen aika päättyi siten, että hän oli Vulcanuksen alttarin luona tarkastamassa armeijaansa, kun ukkonen tempaisi hänet mukaansa taivaaseen. Toisen taruversion mukaan senaattorit surmasivat hänet. Hänestä tuli jumala nimeltä Quirinus, joka suojeli roomalaisia rauhan aikana. Quirinuksella oli temppeli Quirinaliskukkulalla, ja Rooman kansalaisia kutsuttiin nimellä Quirities.
Tämän aikakauden löydöissä on jo havaittavissa sosiaalista eriarvoisuutta ja ammatillista erikoistumista. Sotapäälliköiden haudat voi tunnistaa komeista pronssikoristeisista aseista, tuontikeramiikasta ja hautaan sijoitetuista sotavaunuista. Eliittiin kuuluvien naisten haudat ovat yhtä komeita kuin miestenkin, ja ammattimaisia savenvalajia ja seppiä oli jo olemassa. Forumin laakson ylemmille alueille rakennettiin aristokratian asuinkäyttöön tarkoitettuja suurikokoisia capannoja, ja hautausmaa siirrettiin sen ulkopuolelle, Esquilinuskukkulalle. 700-luvun loppupuolella ja 600-luvun alussa Forumin hautausmaalle haudattiin enää lapsia, joita kuoli paljon ennen enimmäistä ikävuottaan.
Eräässä Latiumin vanhoista keskuksista, Castel di Decimassa, joka on todennäköisesti muinainen Politorium, on suoritettu laajoja kaivauksia 1970-luvulta alkaen. Se oli jo 700-luvun alussa eKr. kukoistava keskus, joka välitti metalleja maateitse Etruriasta Campaniaan ja edelleen kreikkalaiseen maailmaan. Sen loistokausi osui 700-luvun lopulle, jonne kuuluu muun muassa ylellisiä sotilashautoja. Eräästä niistä on sotavaunujen yhteydestä löydetty pronssinen valjaiden osa, joka muodostuu kahdesta vastakkain seisovasta ihmishahmosta. Toinen on ityfallinen mieshahmo, jonka silmiä linnut nokkivat, ja toinen lasta imettävä nainen. Tällä arvoituksellisella ihmisparilla saattaa olla mytologinen selitys. On ehdotettu, että mies on Ankhises, nainen Afrodite/Venus, ja lapsi on Aeneas. Theokritoksen esittämän myyttiversion mukaan Ankhises sokaistiin hybriksensä, ylvästelynsä, takia, ja tradition mukaan Aeneas toi Latiumiin Venus Esquestriksen kultin. Siksi olisi luonnollista, että Venus esiintyisi hevosvaljaiden koristeena. Näin ollen kyseessä olisi Latiumissa varhaisin tunnettu merkki Aeneas-tarusta. Se sijoittuu ajalle, jolloin Latiumin yhteydet kreikkalaisiin kolonioihin olivat jo moninaiset.
Syitä Latiumin yhtäkkiseen vaurastumiseen oli monia. Alueen osittainenkin altistuminen Villanova-kulttuurin saavutuksille oli kehittänyt asukkaiden teknologisia taitoja ja tehnyt heidät muutenkin vastaanottavaisemmiksi ulkoisille vaikutteille. Ensimmäiset merkit kreikkalaisesta keramiikasta Sant’Omobonon täytemaassa ja varhaisimmissa Esquilinuksen haudoissa kuuluvat jo 770-luvulle, siis kohta Pithekussain perustamista seuraavalle ajalle. Cumaen perustamisen jälkeen noin 750 jKr. euboialaista keramiikkaa ja sen paikallisia jäljitelmiä esiintyy Roomassa yhä enemmän.
Romulus ja Rooman traditionaalinen syntyajankohta edustivat kulttuurikautta, jolloin pysyvät suhteet Rooman alueen ja Campanian kreikkalaisten siirtokuntien välillä syntyivät, ja Rooma koko ensimmäisen kukoistuskautensa. Vanhoja suhteita kreikkalaisen maailman ja etenkin Gabiin, Satricumin, Laviniumin ja Ardean välillä oli tosin ollut olemassa jo aikaisemmin, mutta 700-luvun alkupuolella ne laajenivat myös Rooman seudulle. Kauppa kehittyi nopeasti vilkkaammaksi kuin se koskaan mykeneläisen ajan jälkeen oli ollut.
Tilanteeseen vaikutti myös se, että Rooman sijainti oli strategisesti ja kaupallisesti erittäin edullinen: se sijaitsee noin 25 kilometrin etäisyydellä (antiikin aikana vähemmän) merestä paikalla, jossa joki suistosta lähtien ensi kertaa joutuu molemmilta puolin verrattain korkeiden ja strategisesti merkittävien kukkuloiden reunustamaksi. Rooman kohdalla Tiberjoessa on lisäksi saari, joka on tehnyt joen ylittämisen helpommaksi. Tämä reitti oli ollut jo kauan erittäin tärkeä suolan kuljettamiselle Tiberin suiston eteläpuolella sijaitsevista suola-altaista.Sieltä johti reitti pohjoisille sisämaa-alueille (ikivanha Via Salaria). Rooma toimi porttina Etruriaan ja saattoi hyödyntää hyvin viljavaa ja metsäistä Tiberin laaksoa, joka ulottui pitkälle sisämaahan, ja välittää sieltä puuta, viljaa, karjatuotteita ja metalleja.
Vanhojen yhteyksiensä johdosta Latium oli tässä vaiheessa jopa edistyneempi kuin Etruria, josta vain Veji pystyi kilpailemaan Latiumin kehittyneimpien keskusten kanssa. Vuosisadan loppupuolella (740-730) kreikkalaisen kauppatavaran tuonti Roomaan ja Vejiin jatkui, mutta kreikkalaista keramiikkaa alkoi esiintyä myös Tarquiniassa, Vulcissa ja Caeren satamakaupungissa Punicumissa (nykyinen Santa Marinella). Euboialaisen ja kykladisen tuontitavaran rinnalle tuli nyt korinttilaista tavaraa, mikä tässä vaiheessa johtui Korkyran ja Syrakusan siirtokuntien perustamisesta. Korinttilaiset kauppiaat käyttivät hyväkseen kaupunkinsa edullista asemaa ja välittivät kauppatavaraa Kyprokselta, Foinikiasta ja Pohjois-Syyriasta. Lähi-Idästä saapui myös käsityöläisiä, koska Syyrian rannikkoalueet olivat sisämaan valtioiden puristuksessa. Orientalisoiva vaikutus Latiumissa ja Vejissä alkoi jo noin 730 eKr., siis jokseenkin yhtäaikaisesti kreikkalaisen maailman kanssa.
Artikkelin teksti on peräisin suuresti kunnioittamani Paavo Castrenin kirjasta Uusi Antiikin Historia. Paavo Castren on klassillisen filologian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja maailman johtavia Pompeji-tutkijoita.
Antiikin Historia ja Kulttuuri 