Colosseum ja sen historia on kiehtonut minua niin kauan kuin muistan. Tein ensimmäisen Rooman matkani lokakuussa vuonna 2001 enkä tule milloinkaan unohtamaan hetkeä, jolloin näin tämän jättiläismäisen monumentin ensimmäisen kerran. Tämä kuuluisa amfiteatteri on niitä antiikin ajan rakennuksia, jotka on nähtävä omin silmin ennen kuin pystyy täysin hahmottamaan sen mahtavuuden. Vielä raunioituneenakin se on todella vaikuttava rakennus. Colosseumilla kävellessäni tunsin kuin olisin matkannut ajassa taaksepäin ja astunut sisään muinaiseen antiikin Roomaan. Colosseumilla voi vahvasti aistia menneisyyden läsnäolon vielä tänäkin päivänä. Mieleeni nousi useita kysymyksiä: miten Colosseum on rakennettu ja keitä sitä olivat rakentamassa? mistä kuljetettiin gladiaattorit ja villieläimet? kuinka monta ihmistä ja eläintä kuoli Colosseumin näytöksissä? miten monituhatpäinen yleisö johdatettiin paikoilleen ja mitä he ajattelivat näistä verisistä näytöksistä? miten areena puhdistettiin taistelujen jälkeen? missä keisarin aitio sijaitsi ja niin edelleen. Yritän tässä artikkelissa vastata näihin kysymyksiin ja valottaa hieman laajemmin tämän yhden maailman tunnetuimman monumentin historiaa.
Colosseumin Rakennusmuoto
Nykyiselläänkin Colosseum pystyy antamaan kuvan siitä, millainen oli roomalaisen amfiteatterin tyypillinen rakennusmuoto täydellisimmillään toteutettuna. Colosseumin rakennutti kolme keisaria: Vespasianus aloitti Colosseumin rakennustyöt vuonna 75, mutta hän kuoli ennen sen valmistumista. Vespasianuksen poika Titus saattoi rakennustyöt loppuun ja Tituksen nuorempi veli Domitianus rakennutti Colosseumin laajan kellarikerroksen. Colosseumin rakentamiseen osallistui 30 000 orjaa ja rakennustyöläistä. Valtava kivirakennelma vaati tukevan alustan, jota varten paikalta poistettiin ensin 33 000 tonnia maata. Sen jälkeen raskaille kivilohkareille valettiin 12 metriä syvä perusta. Rakentaminen kesti kaiken kaikkiaan yli 5 vuotta.
Colosseum on rakennettu kovista ja kiinteistä travertiinijärkäleistä, jotka olivat peräisin Tiburin, nykyisen Tivolin (n. 23 kilometriä Roomasta), lähellä sijainneesta Albulean louhoksesta. Kivet kuljetettiin Roomaan tätä tarkoitusta varten raivattua kuuden metrin levyistä tietä pitkin. Colosseum on soikean muotoinen, sillä on pituutta 189 metriä ja leveyttä 156 metriä, ja sen ympärysmitta on 527 metriä. Sen nelikerroksinen seinämuuri on on 57 metriä korkea. Kolmen ensimmäisen kerroksen mallit on luultavasti saatu Marcelluksen teatterista. Ne koostuvat kolmesta päällekkäisestä holvikaarisarjasta, joissa oli alunperin koristeina 1600 kuvapatsasta ja joiden ainoana erona ovat niissä käytetyt pylväsjärjestelmät. Alhaalta päin lukien doorilainen, joonialainen ja korinttilainen. Neljännessä kerroksessa on umpimuuri. Pilasterit jakavat sen kentiin, joissa antiikin aikana vuorottelivat ikkuna-aukot ja pronssikilvet. Jokaisen ikkunan yläpuolella on kolme konsolia, joiden kunkin kohdalla on kattolistassa reikä. Konsolit kannattelivat tankoja, joiden varaan joukko laivaston sotilaita kiinnitti hellepäivänä suuren purjekankaan suojaamaan areenalla taistelevia gladiaattoreita ja katsomossa istuvaa yleisöä paahtavalta kuumuudelta. Katsomo sijaitsi neljä metriä areenan yläpuolella. Siinä oli ensimmäisenä pronssiaitauksen suojaama tasanne, jossa ylimystön edustajat istuivat marmoriistuimillaan. Tasanteen takana kohosivat muun yleisön istumaportaat, jotka jakaantuivat kolmeen vyöhykkeeseen. Ensimmäisen ja toisen vyöhykkeen erotti kolmannesta matalien seinien reunustamat käytävätasanteet. Kustakin vyöhykkeestä johti alas joukko käytäviä, jotka johdattivat yleisön sisään ja ulos. Näiden käytävien ja lukemattomien portaiden ansiosta 50 000 hengen katsomon tyhjenemiseen ja täyttämiseen saattoi kulua aikaa vain 10 minuuttia. Ensimmäisessä vyöhykkeessä oli kaksikymmentä porrasta, toisessa kuusitoista. Toisen ja kolmannen vyöhykkeen välissä oli viiden metrin korkuinen ikkunallinen ja ovellinen muuri. Kolmannessa vyöhykkeessä istuivat naiset ja sen takana olevalla, ulkomuuriin ulottuvalla terassilla seisoivat vierasmaalaiset ja orjat, joilla ei ollut oikeutta pääsymerkkien jakoon.
Rooman alueluetteloiden mukaan Colosseumissa oli 87 000 paikkaa. Siellä ei kuitenkaan voida arvioida olleen enempää kuin 45 000 istumapaikkaa ja 5000 seisomapaikkaa. Colosseumin arkkitehtuurissa on edelleen nähtävissä ne nerokkaat ratkaisut, jotka helpottivat väkijoukon saapumista ja poistumista. Alimmaisessa kerroksessa oli sisääntuloa varten kahdeksankymmentä kaariporttia, joista neljä pääakselien kohdalla sijaitsevaa olivat yleisöltä kiellettyjä ja numeroimattomia. Muut olivat numeroituja I:stä LXXVI:een. Keisarin tai viranomaisten kutsumien katsojien tarvitsi saapuessaan vain hakeutua sille portille, jonka numero oli hänen pääsymerkissään ja mennä sitten siinä mainitulle vyöhykkeelle ja porrasaskelmalle. Katsomon ja ulkomuurin välissä oli kaksi samankeskistä muuria. Alakerroksessa ne muodostivat kaksinkertaisen pylväskäytävän ja ylempänä pylväikön. Näillä oli useampia tehtäviä. Ne kannattelivat ja tukivat katsomoa sekä johtivat portaikkoihin, joista päästiin käytäviin, joissa yleisö saattoi liikkua ennen näytäntöjä ja hakeutua niihin suojaan väliajoilla jos oli kuuma päivä tai satoi. Parhaita paikkoja olivat pitkien sivujen keskikohdalla tasanteen tasalla vastakkain sijaitsevat aitiot. Pohjoispuolella sijaitsi keisarin ja hänen perheensä aitio, eteläpuolella kaupunginprefektin ja viranomaisten aitio.
Areena oli 86 metrin mittainen ja 54 metrin levyinen, pinta-alaltaan 36 aarin suuruinen alue. Sitä ympäröi neljän metrin päässä tasanteesta metalliristikko, joka suojasi yleisöä areenalle päästettyjen villieläinten raivolta. Eläimet odottivat areenan alla olevaan kellarikerrokseen teljettyinä kunnes gladiaattorit marssivat sisään rakennuksen pituusakselin päässä olevasta kaariportista. Kellarikerroksessa oli kanavajärjestelmä, jonka avulla areena voitiin hetkessä saada veden peittoon. Myöhemmin kellarikerrokseen muurattiin häkit, joissa eläimet odottivat areenalle pääsyä. Rakennettiin myös kokonainen liukupintojen ja nosturien järjestelmä, jonka avulla eläimet voitiin nopeasti nostaa areenalle.
Kansalle Leipää ja Sirkushuveja
Gladiaattoreiden armeijaan kuului sekä opettajia että oppilaita, ja taistelijat jakaantuivat fyysisten ominaisuuksiensa perusteella eri aselajeihin. Näitä olivat samnialaiset, joilla oli pitkä miekka ja kilpi. traanialaiset, jotka käyttivät puolustukseen pyörökilpeä ja hyökkäykseen tikaria, murmillones, joiden kypärässä oli kuvattuna merikala, murmia, sekä verkkotaistelijat, jotka yleensä taistelivat murmilloita vastaan verkon ja atraimen avulla. Yleensä gladiaattoritaistelut kestivät samoin kuin muutkin kisat aamunkoitosta iltahämärään. Keisari Domitianuksen hallituskaudella ne saattoivat joskus kestää yöhön saakka. Poikkeuksen teki mielipuolisen keisari Claudiuksen järjestämät näytännöt, joiden raaka verilöyly jatkui keskeyttämättömänä muutamia tunteja. Antiikin kirjailijat, piirtokirjoitukset, sekä taide antavat meille tietoja näytäntöjen vaihtelevuudesta. Tämän teurastuksen saattoi yhtäkkiä keskeyttää näytäntö, jossa esiintyi kesytettyjä villieläimiä mutta oli myös hirvittäviä esityksiä, joissa villieläimet kamppailivat keskenään elämästä ja kuolemasta.
Gladiaattorien kunnia-asiana oli kaksinkertaistaa vaara omalla rohkeudellaan. He eivät esim. käyttäneet aseitaan vaan kaatoivat karhun nyrkin iskulla tai sokaisivat leijonan heittämällä viittansa sen silmille. Gladiaattorit ärsyttivät härkiä heiluttamalla punaista vaatetta, samoin kuin espanjalaiset matadorit eli härkätaistelijat tekevät tänä päivänä omissa julmissa näytöksissään. Gladiaattorit pitkittivät jännitystä harhauttamalla eläimiä viekkailla ja taitavilla tempuilla. Väistääkseen härän hyökkäystä he kiipesivät muurille, sinkauttivat itsensä seipään avulla turvaan, livahtivat areenalle etukäteen sijoitettujen kääntöporttien suojaan tai hyppäsivät pyöreään siiliä muistuttavaan piikkipintaiseen koriin.
Meitä tämänpäivän ihmisiä kauhistuttaa näytäntöjen vaatima ihmis- ja eläinuhrien määrä. Keisari Tituksen järjestämässä Colosseumin avajaisjuhlassa vuonna 80 järjestettiin hirvittävä verilöyly. Joka aamu tarjolla oli eläintaisteluja, keskellä päivää teloitettiin rikollisia, ja sitten oli gladiaattorien vuoro. Yli tuhat gladiaattoria ja 9000 villieläintä kuoli Colosseumin avajaisjuhlallisuuksissa. Eläimet tuotiin Rooman provinsseista ja lähetettiin areenalle ns. Venator-gladiaattoreiden surmattavaksi. Lisäksi nälässä ja janossa pidettyjä villieläimiä, kuten tiikereitä, susia, hyeenoita, päästettiin areenalle raatelemaan tuomittuja rikollisia ja kristittyjä päivän gladiaattoritaistelujen väliajoilla. Jumalia ja keisareita esittävien patsaiden silmät saatettiin peittää kankaalla, jotta niiden ei tarvinnut katsoa tätä verilöylyä. Viiden vuoden gladiaattorisopimuksesta Colosseumilla maksettiin vapaile miehille noin 2000 sestertiusta. Summa vastasi noin 1.5 vuoden keskipalkkaa joten se pelasti monta pahasti velkaantunutta miestä.
Kaksi keisaria osallistui itse gladiaattoritaisteluihin. Caligula, joka hallitsi vuosina 37-41 osallistui taisteluihin usein. Hänen ei koskaan tarvinnut käyttää minkäänlaisia suojavarustuksia, koska kukaan ei uskaltanut vahingoittaa keisaria. Toinen taisteluihin osallistunut keisari oli Commodus, joka hallitsi vuosina 180-192. Hänen huhuttiin olevan gladiaattorin poika (Commoduksen isä oli keisari Marcus Aurelius) ja hänen kerrotaan voittaneen yli tuhat taistelua. Commoduksen vastustajilla oli puumiekat, ja heidät teloitettiin jos he sattuivat voittamaan hänet.
Gladiaattorit saapuivat vaunuilla Colosseumille, astuivat alas vaunuista amfiteatterin edustalla ja marssivat areenan ympäri sotilaallisessa järjestyksessä. Yllään heillä oli kultakirjaillut purppuranpunaiset viitat. He marssivat vapaasti ilman aseita. Aseita kantoivat perässä kulkevat palvelijat. Kun saavuttiin keisarin aition kohdalle he kääntyivät keisariin päin, kohottivat oikean kätensä kunnioittavasti häntä kohti ja tervehtivät häntä kuuluisiksi tullein sanoin: ”Ave, Imperator, morituri te salutant” – ”Tervehdys keisari, kuolemaan menevät tervehtivät sinua!”. Ohimarssin loputtua seurasi aseiden tarkastus. Joukosta poistettiin pehmeäteräiset/kärkiset miekat, jotta toimitus voitaisiin suorittaa loppuun asti. Kun aseet oli hyväksytty ja jaettu, määrättiin taistelijaparit arpomalla.
Näytöstä valvovan virkamiehen annettua määräyksensä kaksintaistelujen aloittamiseksi orkesteri alkoi soittamaan. Huilujen, torvien ja trumpettien äänet sekoittuivat toisiinsa korvia huimaavaksi meteliksi. Tuskin ensimmäinen gladiaattoripari oli ehtinyt aloittaa taistelunsa, kun amfiteatterin yleisö joutui hurmion valtaan. Gladiaattoreiden tappamisenhalua yllytettiin kannustushuudoin: Iske! Polta hänet! Pää poikki! jne. Tarvittaessa taistelijoita ruoskittiin nahkahihnoilla verille asti. Yleisö reagoi voimakkaasti kun gladiaattorit onnistuivat vahingoittamaan toisiaan. Huomatessaan oman suosikkinsa vastustajan alkavan horjua vedonlyöjät eivät peitelleet iloaan, vaan säestivät iskuja julmilla huudoilla. He olivat barbaareja, jotka riemuitsivat oman gladiaattorinsa voiton johdosta nähdessään tämän vastustajan lyyhistyvän kuolleena maahan.
Kharoniksi pukeutuneet palvelijat tulivat ruumiin luo ja iskivät gladiaattoria nuijalla otsaan varmistaakseen, että tämä todella oli kuollut. Vainajat kannettiin paareilla pois areenalta ja verinen hiekka tasoitettiin kiireesti. Joskus rajut taistelut saattoivat päättyä ratkaisemattomina. Jos kamppailijat olivat yhtä voimakkaita ja taitavia, he saattoivat molemmat kaatua tai jäädä pystyyn. Tälloin ottelu julistettiin ratkaisemattomaksi ja seuraava pari astui esiin. Useimmiten häviäjä sai tainuttavan iskun tai haavoittui, mutta ei kuitenkaan kuolettavasti. Tuntiessaan ettei hän pysty enää jatkamaan taistelua hän laski aseensa, painautui selälleen ja nosti vasemman kätensä ylös armonpyynnön merkiksi.Armahduksen myöntäminen tai kieltäminen kuului voittajalle, mutta keisarin läsnä ollessa voittaja joutui luopumaan oikeudestaan. Keisari usein kysyi yleisön mielipidettä ennen kuin ratkaisi asian. Jos gladiaattori oli taistellut urheasti, katsojat heiluttivat liinojaan, nostivat peukalonsa pystyyn ja huusivat: päästä hänet!. Jos keisari myöntyi heidän toivomukseensa ja samoin nosti peukalonsa pystyyn, hävinnyt sai armahduksen ja sai poistua areenalta elävänä. Jos yleisö taas oli sitä mieltä, että gladiaattori oli pelkuruudellaan ansainnut tappionsa, he käänsivät peukalonsa alaspäin ja huusivat: lyö pää poikki!. Keisari antoi teloitusmääräyksen kääntämällä peukalonsa alaspäin. Gladiaattorilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin antaa katkaista kaulansa. Voittanut gladiaattori oli selviytynyt leikistä ja hän sai heti palkintonsa. Hänelle annettiin heti kultarahoin ja kallisarvoisin lahjoin täytettyjä hopealautasia ja lahjat kädessään hän juoksi areenan halki katsojien osoittaessa suosiotaan.
Tuhannet roomalaiset nauttivat näistä päiväkausia aamusta iltaan kestäneistä teurastuksista. He eivät uhranneet ajatustakaan niiden vuoksi, jotka kuolivat taisteluissa. Näissä näytöksissä he tottuivat ainoastaan halveksimaan ihmisarvoa ja ihmiselämää. Kaiken lisäksi nämä taistelut olivat usein vain naamioituja murhia ja säälimättömiä teloituksia. Kaikista puolusteluista huolimatta Colosseumin maine on veren tahrima ja Rooman kansa pysyy syyllisenä. Se muutti kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanon julkiseksi huvitukseksi ja teki Colosseumista mestauspaikan, ihmisten ja eläinten teurastamon. Se ei kuitenkaan riitä, että me tuomitsemme Colosseumin ja sen julmat näytännöt. Me emme pysty ymmärtämään kansaa, joka halusi muuttaa ihmis-ja eläinuhrit koko kaupungin yhteiseksi huvitukseksi. Nämä veriset näytännöt olivat keisarin lahjoja kansalle ja ne vetivät massoittain yleisöä. Näytökset ovat varmaankin herättäneet katsojissa monenlaisia tunteita, joiden moraalista laatua jälkipolvien on vaikeaa arvioida, koska aika ja kulttuuri johon kyseiset esitykset liittyvät poikkeavat niin paljon nykyajasta.
Julmien näytäntöjen lopullinen poistaminen
Antiikin Roomassa oli kuitenkin myös niitä ihmisiä, jotka seurasivat järkyttyneinä näitä tapahtumia ja yrittivät useaan otteeseen estää niiden tuhoavaa vaikutusta. Olisi voinut luulla, että gladiaattoritaistelut ovat ikuisia ja ettei mikään voi estää niiden jatkumista. Mutta uusi uskonto kuitenkin onnistui siinä missä stoalaisuus oli epäonnistunut. Evankeliumi sai roomalaiset häpeämään tätä syvään juurtunutta tapaansa ja he kieltäytyivät enää jatkamasta sitä.
443 vuotta Colosseum oli Rooman tärkein ja suurin amfiteatteri. Moni kristitty menetti areenalla henkensä ja sitä kutsuttiinkin kristittyjen keskuudessa ”paholaisen pyhäköksi”. Kristinuskon levitessä laajemmalle Colosseumin veriset näytännöt lopetettiin. Keisarin määräyksestä nämä näytännöt lopetettiin. Lokakuun ensimmäisenä päivänä vuonna 326 keisari Konstantinus julisti, että rangaistukset oli lievennettävä metallikaivoksissa suorittetaviksi pakkotyörangaistuksiksi. Keisari Konstantinus onnistui tällä tavoin tyrehdyttämään gladiaattorikoulujen päälähteen. Neljännen vuosisadan lopulla gladiaattorinäytännöt olivat hävinneet Itä-Roomasta. Vuonna 404 Honoriuksen edikti lakkautti gladiaattoritaistelut Länsi-Roomassa. Colosseumin aika oli vihdoinkin ohi ja se suljettiin vuonna 523. Näin päättyivät vuosisatoja kestäneet ihmisten ja eläinten teurastukset. Colosseumin areenalla sai surmansa arviolta noin 500 000 ihmistä.
Kaikesta julmuudesta huolimatta ei voi kuin ihailla Flaviusten ajan arkkitehtejä, jotka kykenivät pystyttämään jättiläismäisyydessään täydellisen rakennuksen. Sen yksityiskohdat ovat loistava taidonnäyte heidän teknisestä nerokkuudestaan. Colosseumin luja rakenne on uhmannut vuosisatoja ja se huokuu samaa mahtavuutta ja täydellisyyttä kuin Pietarinkirkko. Voidaksemme lumoutua Colosseumista meidän tulee unohtaa se epäinhimillinen tarkoitus, johon tätä rakennusta käytettiin ja ne epäinhimillisen julmat näytännöt, joita varten keisarilliset arkkitehdit aikoinaan loivat tämän mestariteoksen. Aikana, jolloin ihmishenki ei ollut paljonkaan arvoinen.
Lähteet ja kirjallisuus:
-Michael Grant: Gladiators, The Bloody Truth, Penguin Books, 2000
-Fik Meijer: Gladiaattorit – Taistelijat Kuoleman Areenoilla, Otava, 2008
-Jerome Carcopino: Sellaista oli elämä antiikin Roomassa, WSOY, 2001
Valokuvat:
Valokuvat ovat kaikki omiani ellei kuvatekstissä toisin mainita.
Antiikin Historia ja Kulttuuri 
Colosseum kiinnostaa minuakin ja koko antiikin historia. Ihan kuin olisi elnyt silloin!
TykkääTykkää
Hei ja kiitos kommentistasi! Minulla on aina ollut tunne, että olen syntynyt väärään aikakauteen. Tuolla Colosseumilla mennyt on mielestäni erittäin vahvasti aistittavissa vielä tänä päivänäkin ja ylipäätään koko Roomassa. Menneisyys ja nykyisyys ovat läsnä yhtä aikaa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos erittäin ansiokkaasta artikkelista. Tykkäsin isosti.
Peukku-juttu tosin ei aivan pidä paikkaansa. Mikään aikalaishistorioitsijan teksti ei kuvaa, että peukalot käännettiin alas, vaan sillä vedettiin kurkun yli kaulan katkaisemisen merkiksi. Ainakaan Rooman ja Vatikaanin arkistoista ja kirjastoista ei löydy alaspäin peukuttamiselle mitään tukea dokumenteista. Kuvaus on tullut taiteeseen ja kirjallisuuteen nimenomaan 1800-luvun lopulla, hyväksytty ja omaksuttu. Mutta tosipohjaa sille ei ole. Vielä nykyäänkin harmillisen moni toistaa tätä erheellistä kuvausta peukutuksesta.
Toisaalta keisarillinen aitio ei ollut pohjoisen vaan etelän puoleinen. Siten aurinko oli selän takana ja keisari saattoi tarkkailla vastapäätä istuvien prefectin ja viranomaisten sekä sivummalla istuvien senaattoreiden ilmeitä ja eleitä. Viitteitä juonista ja salaliitoista joita alati sikisi. Keisari näkyi heille kuin jumalaisen valaistuneena, häikäisten silmiä niin, ettei hahmoa voinut nähdä tarkasti.
Pohjoisaitioon on sitä vastoin pystytetty kristittyjen risti kaikkien areenalla henkensä menettäneiden elollisten muistolle.
Lisäksi voisi mainita, että miehet saattoivat velkaannuttuaan pestautua gladiaattoriksi. Koulutus kesti vuoden verran ja hyvällä onnella ura jatkui viitisen vuotta jonka jälkeen velka oli maksettu. Gladiaattori oli sijoitus josta pidettiin hyvää huolta. Rooman parhaat lääkärit parantelivat haavat ja ruhjeet. Usein gladiaattori kuitenkin menehtyi ennen kuin ehti kuitata velkansa. Lunnaat olivat kalleimmat mahdolliset.
Paljon muutakin tuli jutusta mieleeni, mutta tämä ei ole minun foorumini.
Kiitos vielä kerran mahtavasta lukuelämyksestä. ❤
TykkääTykkää
Kiitos kommentista ja pahoittelut viivästyneestä vastauksesta. Mukava kuulla, että pidit artikkelista. Tuohon peukalon kääntämiseen sen verran, että mm. roomalainen satiirikko ja runoilija Juvenalis (60-135) mainitsee satiireissaan tuosta peukalon kääntämisestä :”These men once were horn-blowers, who went the round of every provincial show, and whose puffed-out cheeks were known in every village; to-day they hold shows of their own, and win applause by slaying whomsoever the crowd with a turn of the thumb bids them slay”. Tätä aihetta on käsitelty lukuisissa historiallisissa, arkeologisissa ja kirjallisissa lähteissä ja kaikissa niissä mainitaan tämä peukalon kääntäminen. Historian professori Fik Meijer kirjoittaa kirjassaan ”Gladiaattorit – Taistelijat Kuoleman Areenoilla” näin: ”Tuomari kääntyi kisojen järjestäjän, Colosseumilla keisarin puoleen, ja kysyi hänen tuomiotaan. Keisarilla oli tietenkin valta päättää itsenäisesti, mutta hän puolestaan kysyi yleisön mielipidettä. Gladiaattori, joka oli menettänyt kansan suosion, odotti rauhallisesti kohtaloaan. Areenalla kaikui huuto iugula (katkaiskaa häneltä kurkku). Jos hänellä oli vielä voimaa nostaa silmänsä katsomoita kohti, hän näki väkijoukon tekevän pollice verso-merkin eli kääntävän peukalonsa. Käännettiinkö peukalot ylös vai alaspäin, se ei ole varmaa. Kuolemantuomio oli sinetöity.”. Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan. Se on laaja katsaus gladiaattoritaisteluihin ja gladiaattoreiden elämään ja se yrittää vastata siihen kysymykseen miksi nämä veriset ja julmat näytännöt olivat roomalaisten keskuudessa niin valtavan suosittuja. Mukavaa kesän jatkoa sinulle!.
TykkääTykkää