Gaius Plinius Secunduksen elämään mahtui valtava määrä kirjoitus- ja tutkimustyötä. Tämän lisäksi hän loi uran laivastonkomentajana, sotilaana ja keisarin prokuraattorina. Plinius piti ajan hukkaamisena niitä hetkiä jolloin hän ei kirjoittanut tai lukenut.
Plinius syntyi Pohjois-Italiassa vuonna 23 tai 24 jKr. Hänen sukunsa oli varakas ja sillä oli yhteyksiä senaattiin. Kaikkien muiden roomalaisaristokraattien tavoin Plinius hakeutui Roomaan. Hän oli Roomassa keisari Caligulan hallitessa valtakuntaa. Plinius kertoo tavanneensa Caligulan vaimon Lollia Paulinan. Vanhempiensa suhteiden avulla hän hankki sotilaskomentajan viran ja Rooman kaupunki vaihtui Germanian metsiin.
Vuodesta 47 jKr. lähtien Plinius osallistui useisiin sotaretkiin germaaniheimoja vastaan. Hän palveli ratsuväessä ja yhdisti rakkautensa toimintaan ja tieteeseen tutkielmassa, joka perustui varmasti käytännön kokemukseen ja käsitteli keihään heittämistä ratsailta. Germaniassa Plinius tutustui Titus Vespasianukseen, upseeriin jolla oli edessään lupaava tulevaisuus.
Roomaan palattuaan Plinius kokeili lakimiehen uraa, mutta luopui siitä pian. Roomaa hallitsi tyrannimainen keisari Nero ja Plinius päätti pysyä sivussa hänen hallituskautensa ajan. Asiat muuttuivat vuonna 69 jKr. jolloin hänen vanha ystävänsä Vespanianus nousi keisariksi, ja Plinius siirtyi hallinnollisiin ja kirjallisiin tehtäviin.
Hänen sisarenpoikansa Plinius nuorempi kertoo : “Talvella hän aloitti kello yhden tai viimeistään kahden aikaan, usein jo keskiyöllä.Hänellä oli niin hyvät unenlahjat, että hän välistä kesken työskentelynkin saattoi nukahtaa ja sitten taas jatkaa työtään. Ennen päivän nousua hän tavallisesti meni keisari Vespasianuksen luo, sillä keisarikin käytti yöajan hyväkseen. Sen jälkeen hän meni hoitamaan virkaansa..kesäisin hän otti aurinkokylpyjä jos hänellä oli vapaata aikaa. Hänelle luettiin kirjaa, hän kuunteli ja teki muistiinpanoja,hän ei lukenut mitään merkitsemättä jotakin muistiin“. Tavalliseen roomalaiseen tapaan Plinius vanhempi adoptoi sisarenpoikansa kun tämän isä kuoli, ja suuri osa siitä mitä Pliniuksesta tiedämme on peräisin hänen sisarenpoikansa kuvauksista.
70-luvun loppupuolella Plinius toimi keisarillisena prokuraattorina Hispaniassa, Galliassa ja Belgicassa. Hänen vastuullaan oli kunkin provinssin taloudenhoito. Matkustaessaan hän keräsi tietoja ja järjesti ne valtavaan ensyklopediaan Naturalis Historia (Luonnonhistoria), joka sisälsi 31 kirjaa maantieteestä ja biologiasta sekä antropologiasta. Tämän hän teki vapaa-aikanaan. Palattuaan Italiaan hänestä tuli Misenumin laivastonkomentaja. Käytännössä katsoen hän oli vastuussa koko Välimeren länsiosasta.
Elokuun 24. päivänä vuonna 79 jKr. tapahtui Rooman merkittävin luonnonkatastrofi. Tulivuori Vesuvius purkautui aivan Pliniuksen laivastoaseman edustalla Campaniassa. Tuona samana päivänä Pliniuksen sisar oli huomannut sienenmuotoisen pilven Pompeiin suunnassa. Luonnontieteilijänä Plinius alkoi välittömästi tutkia tapahtumaa. Hän sai vahvistuksen, että Vesuvius oli purkautumassa. Hänen tutkimusmatkansa muuttui välittömästi pelastustehtäväksi, ja hän määräsi laivaston evakuoimaan meritse niin paljon ihmisiä kuin mahdollista. Hän yöpyi eräässä huvilassa Stabiaessa ja ilmeisesti nukkkui rauhassa maanjäristysten ja hohkakivisateen keskellä. Herättyään hän vaikutti huolestuneelta. Huvilan asukkaat suuntasivat rannikolle tyynyt päähän sidottuina suojautuakseen putoavilta kiviltä ja tuhkalta. Vaikka oli jo päivä, oli sysipimeää ja merenkäynti oli liian kovaa purjehtimiseen. Plinius pyysi vettä ja asettui makuulle, hän alkoi yskiä ja sitten hän kuoli. Plinius saattoi menehtyä rikkihöyryihin tai sitten hän sydämmensä petti rasituksen seurauksena. Tämä kertomus on peräisin Plinius nuoremmalta ja se on niin tarkka kuvaus luonnonkatastrofista, että tämäntyyppisiä tulivuorenpurkauksia kutsutaan nykyäänkin “Pliniaanisiksi”.
Pliniuksen kuolema riisti Roomalta hienon tiedemiehen. Hän ei ainoastaan pyrkinyt tutkimaan faktoja itse, vaan hänellä oli kyyninen asenne lähteisiinsä, eikä hän pelännyt kritisoida edes Aristotelesta, joka oli ollut vuosisatojen ajan kiistämätön auktoriteetti luonnontieteissä. Yhtä virkistävästi hän siteeraa lähteitään huomauttaen, että jotkut aikalaiset kopioivat toisia suoraan ja lähdettä ilmoittamatta. Tacitus vuorostaan kunnioitti Pliniusta hyväksymällä tämän yhdeksi harvoista auktoriteeteista, joita hän itse siteerasi teoksissaan.
Lähde: Philip Matyszak & Joanne Berry : Lives of the Romans
Antiikin Historia ja Kulttuuri 