Markku Kailaheimon Essee: Oliko Athenodoros ”lapsirakkauden” apostoli?
Saksalainen antiikin tutkija Theodor Birt (1852-1933) esittää sata vuotta sitten kirjoittamassaan ja 1928 suomeksi ilmestyneessä Antiikin elämää-teoksensa (Aus dem Leben der Antike) ”Mistä amoriinit ovat peräisin”-artikkelissa mielenkiintoisen tulkinnan Athenodoros Tarsoslaisen (74eaa.-7jaa.) vaikutuksesta Augustuksen (63 eaa.-16 jaa.) ”lapsirakkauteen.” Nuo amoriinithan – eli putit, olivat siivekkäitä pikkupoikia jousipyssyineen, joita kuvattiin sekä maalauksissa että veistoksissa. Birt tekee kirjoituksessaan seuraavan johtopäätöksen: ”Niin oli stoalainen maailmanoppi, joka saarnasi tasa-arvoisuutta ja lähimmäisenrakkautta, ottanut ohjelmaansa myöskin lapsirakkauden.” Kun lähteet Athenodoroksesta ja hänen filosofiastaan sekä neuvonantajasuhteestaan Augustukseen ovat niukkoja, Birtin päätelmä haastaa tutkiskelemaan, mihin hän sen perustaa. Hankaluutena on, ettei hän useinkaan ilmoita lähteitään.
- Augustuksen ”lapsirakkaus”
Katson ensin, mitä Birt sanoo Augustuksesta. Ensiksikin tämä oli sekä aterioinut että matkustellut adoptoimiensa tyttärenpoikiensa seurassa ja surrut erään sukulaislapsen kuolemaa jopa niin että oli suudellut tämän amoriinikuvaa joka kerta siihen vilkaistessaan. Edelleen, Augustus oli ostellut joka taholta pieniä lapsia ja pelannut heidän kanssaan noppaa ja pähkinäpeliä. Birt sanoo myös Augustuksella olleen lempipojan nimeltään Sarmentus, joka oli aina mukana pidoissa ja sai juodakseen parasta falernolaista viiniä. Seuraavaksi hän kertoo eräästä skandaalista häissä, kun Augustus oli päättänyt ottaa vaimokseen Livian (58 eaa. – 29 jaa.), joka jo oli naimisissa ja vieläpä raskaana miehelleen Claudius Nerolle (k. 33 eaa.). Noissa häissä oli mukana myös orjapoikia, joista yksi oli tullut nenäkkäästi kysymään Livialta, miksei tämä ollut miehensä Claudiuksen seurassa. Näiden mainintojensa jälkeen Birt sitten sanoo Augustuksen ”lapsirakkauden” perustuvan Athenodoroksen opetuksiin. Mutta mistä lähteistä hänen tekemänsä huomiot ovat peräisin? Amoriinikuvan suutelemista lukuun ottamatta ne ovat Suetoniuksen ( 70-n.130) Rooman keisarien elämäkertoja-teoksen (Vitae caesarum) Augustus-elämäkerrasta. Hääskandaalissa Suetonius ei kuitenkaan mainitse orjapoikia, vaan se on Dion Kassioksen (155-235) Historiae Romanae-teoksesta – hän puhuu alastomasta orjapojasta.
Augustuksen ”leikeistä” Suetonius kirjoittaa näin:
”Virkistyäkseen hän joskus onki tai pelasi noppaa, leikki myös marmoripalloilla ja pähkinöillä pikkupoikien kanssa etsien kaikkialta sellaisia, joiden kasvot tai vilkas juttelu häntä miellyttivät, varsinkin maureja ja syyrialaisia.”
(Suom. J.A. Hollo)
Sarmentuksesta näyttäisi olevan ainoastaan yksi maininta. Se löytyy Plutarkhoksen (n. 45-120) Kuuluisien miesten elämäkertojen (Bioi paralleloi) Antonius-elämäkerrasta. Siinäkin se todetaan lyhyesti eräänlaisena sivuseikkana kerrottaessa historioitsija Quintus Delliuksen (1. vuosisata eaa.) pelosta Kleopatraa (69-30 eaa.) kohtaan:
”Kleopatran vihan kohteeksi hän oli joutunut sanomalla pidoissa, että täällä tarjoillaan selvää etikkaa, kun taas Roomassa Sarmentuskin juo falernolaista viiniä. Tämä Sarmentus oli Caesarin lemmikkipoika, deliciae, kuten roomalaiset sellaista nimittävät.”
(Suom. Kalle Suuronen)
Vaikka maininta on lyhyt, siitä saa kuitenkin käsityksen että Sarmentus olisi ollut Roomassa yleisesti kaikkien tuntema. Kun muista kuvauksista välittyy isovanhemman kiintymys ja huolenpito lapsenlapsiinsa ja viaton leikkimielinen huvittelunhalu vapaa-ajalla, tuo Sarmentus tähän idylliin aivan toisenlaisen lisäpiirteen. Deliciae näet tarkoitti rakastettua – orjapoikaa, jolla oli passiivinen rooli homoseksuaalisessa suhteessa. Erikoista on, ettei Suetonius mainitse Sarmentusta, vaikka hänen elämäkertansa koostuvatkin pääasiassa erilaisista anekdooteista ja juoruista. Hän kuitenkin paljastaa Augustuksen irstauden ja sanoo jopa Livian olleen valitsemassa tälle nuoria tyttöjä joilta tämä oli riistänyt neitsyyden. Toisaalta Suetonius kertoo Augustuksen opettaneen tyttärenpoikiaan lukemaan ja kirjoittamaan ja erityisesti jäljittelemään käsialaansa. Keisarin vastustajien hän sanoo levitelleen huhuja, että tämä olisi joutunut nuoruudessaan Caesarin (100-44 eaa.) raiskaamaksi tai olisi itse vietellyt isoenonsa päästäkseen tämän suosioon. Antiikissa ei tunnettu homoseksuaalisuus-käsitettä mutta niin sanottu poikarakkaus oli heteroseksuaalisuuden rinnalla sikäli tavanomainen ilmiö, ettei sitä ehkä ollut tarpeen korostaa Suetoniuksenkaan elämäkerroissa. Eniten tuollaisessa suhteessa halveksittiin vapaasyntyisen miehen alentumista passiiviseen rooliin, joten siinä mielessä nuo huhut Augustuksesta olivat hyvinkin myrkyllisiä. Suetonioksen esityksestäkin voi siellä täällä nähdä joitain mainintoja joissa viitataan Augustuksen naisellisiin ominaisuuksiin, kuten että tämä kärvensi sääriään saadakseen ihokarvansa kasvamaan pehmeämmiksi. Niinikään, erään teatteriesityksen repliikin ”Kas mitä ilopoika saa aikaan sormellaan”, arveltiin kohdistuvan keisariin. Mutta on myös yksi maininta, jossa Augustus esittää epäilyjään Athenodoroksen suhteen. Suetonius on sijoittanut Claudius-elämäkertaansa kirjelainan, jossa isoisä-Augustus – Claudius oli hänen poikapuolensa poika, kirjoittaa isoäiti-Livialle näin:
”Kutsun tietysti sinun poissaollessasi nuoren Tiberiuksen aterialle joka päivä, niin ettei hän joudu aterioimaan vain ystäviensä Sulpiciuksen ja Athenodoroksen kanssa. Haluaisin hänen valitsevan huolellisemmin eikä niin kevytmielisesti jonkun, jota hän voisi jäljitellä liikkeissään, käyttäytymisessään ja kävelytavassaan.”
(Suom. J.A. Hollo)
Näin Augustus, joka pidätteli Athenodorosta neuvonantajanaan yhden lisävuoden, ei nyt pitänytkään tämän seuraa sopivana Claudiukselle (10 eaa.-54 jaa.), jonka pahaa aavistellen arveli eräänä päivänä vielä kohoavan samaan asemaan kuin hän itse. Hienovaraisten kiertoilmausten selkeä viesti on, että noiden ”ystävien” seura oli epämiehekästä vasta toisella kymmenellään olevalle Claudiukselle. Sulpicius Flavuksesta ei tiedetä muuta kuin että hän yhdessä historioitsija Titus Liviuksen (59 eaa.-17 jaa.) kanssa opasti ja innosti Claudiusta historian kirjoittamiseen, missä tämä sitten kunnostautuikin. Kirjesitaatin, kuten yleensäkin antiikin lähteiden kohdalla törmätään ongelmaan, ettei henkilöä kutsuta aina samalla nimellä. Niinpä Claudiuksen kokonimi on: Tiberius Claudius Caesar Augustus Germanicus!
2. Birtin tulkinta Athenodoroksen ”lapsirakkauden” opista
Birt näkee omassa esityksessään ”lapsirakkauden” puhtoisena ja kytkee sen Athenodorokseen näin:
”Octavianuksella oli tässä lapsimieltymyksessä opastaja. Hänen nuoruudenopettajansa oli ollut stoalainen Athenodoros Tarsoksesta, joka edelleen vaikutti häneen Roomassa. Sama mies lienee ollut myöskin Tiberiuksen kasvattajana. Hän sepitti kirjoituksen ”vakavasta ja iloisesta elämäntavasta”, jossa suositteli delikiain käyttöä, mainiten todistuksia varhaisemmalta ajalta. Kertoivathan stoalaiset aina mielellään Sokrateesta, miten hän huvitteli leikkimällä tuollaisten pienokaisten kanssa; sillä oli soveliasta virkistäytyä viattomalla leikinteolla. Lisäksi he mainitsivat, että itse Herkuleskin Euripideen draamassa oli hyväillyt pientä lasta sylissään, sanoen: ”Minä leikin. Työn jälkeen on vaihtelu minulle mieleen.” Mutta Athenodoros vetosi ennen kaikkea Platonin aikalaiseen Arkhytakseen, tarentumilaiseen filosofiin ja valtiomieheen, joka kaikesta hengensuuruudestaan huolimatta huvitteli hartaasti leikkimällä lukuisan orjakuntansa lasten kanssa; eniten hauskuutta hänelle oli heistä juomingeissa. Ajateltakoon Augustuksen Sarmentusta.”
(Suom. Y. Gustafson)
Birt jatkaa vielä puhumalla Numandian kuninkaasta Masinissasta ( 238 -148 eaa.) mutta tämä ei näytä enää liittyvän tuohon Athenodoroksen teokseen, jota Birt referoi. Tekstissä mainittu Arkhytas (428-347 eaa.) oli pythagoralainen filosofi ja matemaatikko ja hän kunnostautui myös keksijänä. Aristoteleen (384–322 eaa.) Politiikka-teoksessa (Politika) on tästä hauska maininta: ”Lapsille täytyy myös antaa jotakin ajanvietettä. Arkhytaan helistin näyttää olevan siksi hyvä keksintö. Sen voi antaa lapsille, niin että nämä leikkisivät sillä eivätkä särkisi kodin kalustoa.”
Lopetettuaan viittaamisensa Athenodorokseen Birt sitten tekee tuon johtopäätöksensä stoalaisten opista, josta alussa kerroin. Antaessaan ymmärtää, että Athenodoroksella olisi ollut melkoinen vaikutus Augustukseen, tuntuu kummalliselta ettei Birt Rooman miehiä-teoksessaan (Römische Charakterköpfe Ein Weltbild in Biographien) vuodelta 1913 mainitse Augustus-elämäkerrassaan Athenodorosta lainkaan. Hääskandaalista hän kyllä kertoo mutta ei sano orjapojasta mitään. Puhuessaan Augustuksessa tapahtuneesta ”silmiinpistävästä pyörähdyksestä” lempeämpään suuntaan väkivaltaisuuksien jälkeen, hän selittää nyt tätä muodonmuutosta Ciceron (106-43 eaa.) teosten vaikutuksella ja erityisesti Velvollisuuksista-teoksella. Birtin tulkinnan tekee erikoiseksi myös se, että Augustushan oli kääntänyt kelkkansa Ciceron suhteen ja murhauttanut hänet.
Koska Athenodorokselta ei ole säilynyt yhtään teosta, herää kysymys, mistä Birt on saanut nuo tietonsa. Maininta on kreikkalaisen grammaatikon Athenaeuksen (100- ja 200-lukujen vaihde) Deipnosofistai-teoksesta ja se on lyhykäisyydessään seuraava:
”Athenodoros kertoo teoksessaan ”Vakavuudesta ja Leikkisyydestä” että Arkhytas Tarentumilainen, joka oli samalla kertaa valtiomies ja filosofi, jolla oli lukuisia kotiorjia, oli aina ilahtunut kun nämä liittyivät mukaan hänen symposioneihinsa.”
(Suom. Antti Lampinen ja Veli-Matti Rissanen)
Myös roomalainen retoriikan opettaja Aelianus (n. 170 – n. 235) kertoo Poikile historia-teoksessaan Arkhytaasta, sanoen tämän ottaneen pitoihinsa myös orjien lapsia – minkä johdosta ”lapset”-sana on joskus lisätty Athenaeuksenkin tekstiin. Aelianus ei kuitenkaan liitä tätä tarinaa Athenodoroksen teokseen. Ehkä tämä, ja se, että Athenaeus oli hieman aiemmin puhunut Masinissasta, on saanut Birtin yhdistämään nämä Athenodoroksen teokseen. Athenodoroksen puhe Arkhytaasta pysyy kuitenkin voimassa. Kaikessa arveluttavuudessaan Arkhytaan orjapojat hänen juomingeissaan, sopisi yhteen Augustuksen ja Sarmentuksen kanssa, ja tapa on siis voinut välittyä Athenodoroksen kautta. Kun noita skandaalihäitä vietettiin 38 eaa., olisi Athenodoros ehtinyt toimia Augustuksen oppaana kuutisen vuotta. Jos Plutarkhoksen Antonius-elämäkerta etenee suurinpiirtein kronologisessa järjestyksessä, niin Delliuksen maininta Sarmentuksesta olisi tapahtunut hieman ennen Aktionin taistelua, eli vuotta 31 eaa. Näin ollen tuntuisi, ettei Sarmentus olisi vielä ollut mukana noissa häissä, koska hänen olisi pitänyt olla jo parikymppinen Delliuksen puhuessa hänestä. Epäselväähän tässä myös on, minkä ikäinen deliciae ylipäätään oli. Useimmiten heitä kuitenkin pidettiin niin sanotusti parrattomina poikina.
Saattaa kuitenkin olla myös niin, että rakentaessaan teoriaansa ”lapsirakkaudesta”, Birt on vain yhdistellyt kaikkea mahdollista eikä pikkupoikien kanssa leikkimisellä ja lastenlasten opettamisella ole mitään tekemistä deliciae-rakkauden kanssa. Kun platonisessa ideaalissa poikarakkaudella tarkoitettiin vanhemman miehen opastamisesta poikaa hyveellisyyteen ja valmistamaan tätä valtiollisiin tehtäviin, ei siinä heitetty noppaa ja opeteltu lukemaan ja kirjoittamaan! Todettakoon, että Athenaeus kertoo Masinissan kasvattaneen lapsia kolmevuotiaiksi ja lähettäneen ne sitten takaisin vanhempiensa luokse ja ottaneen uusia tilalle. Birtin omat viittaukset stoalaisten puheista Sokrateesta ja Herkuleesta, näyttäisivät puhuvan myös sen puolesta että ”lapsirakkaus” ja deliciae olivat eri asioita. Hänen johtopäätöksensä, että ”stoalainen maailmanoppi, joka saarnasi tasa-arvoisuutta ja lähimmäisenrakkautta, oli ottanut ohjelmaansa myöskin lapsirakkauden”, on ehkä oikeansuuntainen mutta mielestäni liian voimakkaasti ilmaistu.
Lämpimät kiitokset avunannosta Marke Ahoselle, Antti Lampiselle ja Veli-Matti Rissaselle!
Lähteet ja kirjallisuus:
-Aristoteles (1991) Politiikka. Suom. A.M. Anttila. Jyväskylä: Gummerus.
-Birt, Theodor (1917) Rooman miehiä Maailmankuva elämäkertoina. Suom. Weikko Pakarinen ja Lauri Pelkonen. Porvoo: WSOY.
-Birt, Theodor (1928) Antiikin elämää. Suom. Y. Gustafson. Porvoo: WSOY.
-Kalmari, Pauliina (2001) Homoseksuaalisuus osana moraalisyytöksiä Ciceron retoriikassa. Pro gradu-työ, Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/13537/paulkalm.pdf?sequence=1
-Kivimäki Arto, Tuomisto Pekka ( 2000) Rooman keisarit. Hämeenlinna: Karisto.
-Plutarkhos (1989) Kuuluisien miesten elämäkertoja. Suom. Kalle Suuronen. Helsinki:WSOY.
-Suetonius (1999) Rooman keisarien elämäkertoja. Suom. J. A. Hollo. Juva: WSOY.
Antiikin Historia ja Kulttuuri 
Deliciae -lapsista kannattaa lukea Christian Laesin artikkeli “Delicia-children revisited: The evidence of Statius’ Silvae”, in V. Dasen and T. Späth (eds) Children, Memory, and Family Identity in Roman Culture. Oxford: Oxford University Press 2010, pp. 245–72. Birt edustaa sen verran vanhaa tutkimusta, että sekä seksuaalisuuden historian, että lapsuuden historian kannalta hän on melko lailla vanhentunut… (vastaavasti kaikkia Suatoniuksen juoruja ei liene syytä ottaa aivan täytenä totena)…
TykkääTykkää
Kiitos kommentista. Tarkoitukseni oli lähinnä kyseenalaistaa Birtin väite Athenodoroksen suhteen. Löysin myöhemmin vielä Horatiukselta maininnan Sarmentuksesta, joka selvimmin osoittaa että Birt ei ole oikein osannut erottaa deliciea-rakkautta ja aitoa lapsista huolehtimista ja opettamista. Teen esseestä pidemmän version mahdollista kirjaa varten.
TykkääTykkää