Aleksanterin Armeija: Armeijan Organisaatio 2/2

Tämä ns. Aleksanteri sarkofagi on Sidonista löydetty antiikin aikainen sargofagi, joka on koristeltu kuudella kohokuvioinnilla. Nämä kohokuvat esittävät mitä todenäköisemmin Aleksanteri Suurta ja Abdalonymosta, Sidonin viimeistä kuningasta. Abdalonymos on teetättänyt sargofagin ja se on tehty vuosina 325 eaa.-311 eaa. Sargofagi löydettiin Sidonin nekropoliista. Sargofagi on nykyään nähtävillä Istanbulin arkeologisessa museossa.
Tämä ns. Aleksanteri sarkofagi on Sidonista löydetty antiikin aikainen sarkofagi, joka on koristeltu kuudella kohokuvioinnilla. Nämä kohokuvat esittävät mitä todenäköisemmin Aleksanteri Suurta ja Abdalonymosta, Sidonin viimeistä kuningasta. Abdalonymos on teetättänyt sarkofagin ja se on tehty vuosina 325 eaa.-311 eaa. Sarkofagi löydettiin Sidonin nekropoliista. Sarkofagi on nykyään nähtävillä Istanbulin arkeologisessa museossa.
Jalkaväen sotilas kuvattuna Aleksanteri sargofagissa.
Jalkaväen sotilas kuvattuna Aleksanteri sarkofagissa.

Jalkaväki

Jalkaväen yksikkö dekas oli kuudentoista miehen suuruinen. Kuusitoista ruotua (16×16) muodosti lochoksen, joka koostui 256 miehestä ja sitä johti lochagos. Taksiksen vahvuus oli todennäköisesti noin kuusi lochosta eli 1536 miestä ja kiliarkian neljä eli 1024 miestä. Kiliarkian puolikas oli nimeltään pentakosiarkia ja se käsitti 512 miestä. Lochoksen suuruus teki käskyjen välittämisestä hankalampaa. Asklepiodotoksen mukaan 256 miehen ruotukoko vaati ylimääräisten upseerien (ektaktoi) lisäämistä. Taksiarkkina toiminut päällikkö oli yleensä aina ratsailla taksiksen takana, josta hän antoi määräyksiä ektaktoille, joiden tehtävänä oli välittää määräykset miehille. Pezhetairoiden taksiksella joka koostui 1536 miehestä täytyi olla 30 ylimääräistä upseeria.

Falangissa ruodut järjestäytyivät tiukkaan muotoon siten, että syvyys oli 16 miestä ja jokaisella oli alle neliömetrin tila. Synapsismone eli lukittujen kilpien muodostelmaa käytettiin pääasiassa enemmän puolustauduttaessa kuin hyökätessä. Se muodostettiin siten, että jokaisen ruodun taaempi puolikas sijoittui ensimmäisen puolikkaan väleihin. Falangin syvyys oli noin seitsemän metriä ja jokainen sotilas vei tilaa rintamasta kyynärän verran eli noin puoli metriä. Molemmat muodostelmat olivat ahtaita liikkumiseen ja etenemiseen järjestyksessä , joten ennen vihollisen kohtaamista falangi järjestäytyi avoimeen muotoon, jonka syvyys oli kaksi ruotua siten, että jokainen kaksoiruotu vei rintamasta vajaat kaksi metriä. Aleksanterin armeijassa tätä muotoa kutsuttiin nimellä bathos eli syväksi muodoksi. Vaikuttaa siltä, että kaikissa näissä muodostelmissa falangin pitämä rintamaosa oli saman levyinen. Liikekuvioiden aikana keihäät oli suunnattu ylöspäin liikkumisen helpottamiseksi. Käsky keihään laskemisesta annettiin vain ennen hyökkäystä, joskus myös juostessa. Hyökkäystä säestettiin makedonialaisella taisteluhuudolla ”alalalalai”, joka oli omistettu Enyaliokselle eli sodanjumala Arekselle.

Ylittäessään Hellespontoksen vuonna 334 eaa., Aleksanteri otti mukaansa 12 000 makedonialaista falangisotilasta: 900 pezhetairoita ja 3000 hypaspistia. Pezhetaroi tai pezetairoi-joukot eli ”jaloin liikkuvat toverit” olivat raskasta jalkaväkeä ja hypaspistai-joukot eli ”kilvenkantajat” olivat eliittijalkaväkeä.

makedonialainen_taistelujarjestys
Kaavio taistelujärjestyksestä
Kuva makedonialaisesta falangista.
Kuva makedonialaisesta falangista.

Pezhetairoi

On todennäköistä, että joukkoja, joita Filippos II:n aikana kutsuttiin nimellä pezhetairoit, kutsuttiin Aleksanterin aikana hypaspisteiksi. Pezhetairoi-nimityksen siirtyminen raskaalle jalkaväelle näyttää olevan yhteydessä nimenvaihtoon, jossa aikaisempia pezhetairoita alettiin kutsua nimellä hypaspistai.

Kaikkien pezhetairoiden ase oli sarissa, jonka mitta oli 12 kyynärää eli noin 5.5 metriä. Joissakin tapauksissa sarissan pituus saattoi olla jopa 7 metriä ja se oli maksimipituus. Falangisotilailla on ollut käytössään myös miekka tai vastaava lyhyempi veitsi kuten tikari, jota käytettiin vihollisen surmaamiseen. Ksenofon kylläkin mainitsee machaira-miekan jolla tarkoitetaan lyhyempää, käyräteräistä veistä ja usein tällä viitataan juuri tikariin.

Suojavarustus määräytyi sen mukaan mitä kulloinkin oli tarjolla ja missä kohtaa falangisotilas seisoi. Pezhetairoiden ei upseereita lukuunottamatta kerrota pukeutuneen rintahaarniskaan, mutta sotilaat kuitenkin käyttivät jonkinlaista rintapanssaria ainakin ensimmäisissä riveissä. Luultavasti käytössä on ollut linothorax eli päällekkäin liimatuista pellavakangaskerroksista tehty haarniska. Tämän rintapanssarin paino oli noin 5-6 kiloa ja se oli huomattavasti kevyempi kuin ratsumiehillä käytössä olleet pronssiset, nahkaiset ja rautaiset rintahaarniskat. Falangisotilaiden kypärät olivat joko kartiomaisia tai fryygialaisia. Todennäköisesti kaikki kreikkalaisessa kulttuuripiirissä käytössä olleet kypärämallit olivat edustettuina makedonialaisessa falangissa, koska voittajat usein riisuivat taistelukentällä kuolleilta kaikki käyttökelpoiset varusteet ja ottivat ne käyttöön. Säärisuojat olivat vakiovaruste ja säännöset määräsivät sakotettaviksi ne sotilaat, jotka eivät niitä käyttäneet.

Falanogisotilas yllään täysi haarniska. Tällä tavoin varusteltu mies olisi taistellut etulinjassa. Sotilaalla on fryygialainen kypärä, joka ei estänyt kuulemista eikä näkemistä toisin kuin aiemmin kreikkalaisten hopliittien käyttämät korinttilaistyyliset kypärät. Sotilaalla on yllään monesta kerroksesta koostuva pellavainen rintahaarniska ja säärisuojukset. Olkavyö kannatteli kilpeä, jonka ulkopintaa koristi kahdeksansakarainen tähti. Sarissan päässä on kantapiikki, jollainen on löydetty mm. Verginasta. Kuvassa olevalla sotilaalla on hihnassa kopsis eli käyrämiekka.
Falangisotilas yllään täysi haarniska. Tällä tavoin varusteltu mies olisi taistellut etulinjassa. Sotilaalla on fryygialainen kypärä, joka ei estänyt kuulemista eikä näkemistä toisin kuin aiemmin kreikkalaisten hopliittien käyttämät korinttilaistyyliset kypärät. Sotilaalla on yllään monesta kerroksesta koostuva pellavainen rintahaarniska ja säärisuojukset. Olkavyö kannatteli kilpeä, jonka ulkopintaa koristi kahdeksansakarainen tähti. Sarissan päässä on kantapiikki, jollainen on löydetty mm. Verginasta. Kuvassa olevalla sotilaalla on hihnassa kopsis eli käyrämiekka. (Christa Hook, Osprey Publishing Ltd.)

Hypaspistit

Toisin kuin pezhetairoi-joukot hypaspistit olivat eliittijoukko, jonka sotilaat oli valittu fyysisen kunnon ja rohkeuden mukaan. He muodostivat kaartin eli ageman ja taistelussa kaikki sen 3000 sotilasta sijoitettiin pezhetairoiden ja ratsuväen väliin, jossa kuningas johti taistelua. Miesten valinnan pohjana oli sosiaalinen asema ja hypaspistit olivatkin jakautuneet tavallisiin ja kuninkaallisiin hypaspisteihin.

Hypaspistit olivat taisteluissa välittäjiä raskaan jalkaväen ja ratsuväen välillä. Aleksanteri käytti heitä nopeutta ja kestävyyttä vaativissa erikoistehtävissä kuten esim. taisteltaessa epätasaisessa maastossa. He olivat jalkaväkikaarti, joka taisteli kaikkein lähimpänä Aleksanteria. Osa hypaspisteja toimi vartiostona virallisissa tilaisuuksissa ja juhlissa. Upseerit, jotka johtivat hypaspisteja kiliarkkeina tai pentakosiarkkeina, oli valittu urheutensa perusteella kun taas heidän ylin komentajansa (arkhihypaspistes, hypaspistien johtaja) kuului kuninkaan aateloimaan Makedonian ylimystöön.

Tutkijat ovat olleet erimielisiä siitä, oliko pezhetairoiden ja hypaspistien asevarustus samanlainen. Osa historioitsijoista on sitä mieltä, ettei aseistuksessa ole ollut merkittäviä eroja, toiset taas ovat sitä mieltä, että aseistuksessa on ollut merkittäviä eroja. Antiikin historioitsija Arrianos mainitsee, että hypaspistit olivat kevyiten ja parhaiten aseistetut joukot.

Hypaspistit jaakantuivat tavallisiin ja kuninkaallisiin hypaspisteihin. Kuninkaalliset hypaspistit olivat taustaltaan aristokraattisia ja suurin osa heistä (ellei peräti kaikki) olivat palvelleet hovissa. Kuninkaallisten hypaspistien lukumäärä ei ole tiedossa emmekä myöskään tiedä kuinka hyvin he menestyivät suurissa taisteluissa. Kuninkaallisten hypaspistien johtajista tunnetaan ainakin Admetos, Hefaistion ja Seleukos. Hellespontosta ylitettäessä Aleksanterin armeijassa oli 3000 hypaspistia, jotka ovat mahdollisesti olleet koko sotaretken alusta komennettuina 1024-miehen kiliarkioihin.

Nykyaikainen Rekonstruktio Aleksanterin aikaisen hypaspistin varusteista.
Nykyaikainen Rekonstruktio Aleksanterin aikaisen hypaspistin varusteista.

Argyraspidit

Argyraspidien nimi tarkoittaa ”hopeakilpeä”, nimi tulee heidän suojavarustuksensa väristä. Tämän yksikön juuret ovat tavallisissa hypaspisteissa. Molempien yksiköiden vahvuus oli 3000 miestä ja heidät tunnistettiin kilpiensä perusteella. Antiikin historioitsija Diodoros kertoo, että Argyraspidien jalkaväkiyksikkö tunnettiin aseidensa loistokkuudesta ja miestensä urheudesta.

Kreikkalainen jalkaväki

Noin 7000 kreikkalaisten liittolaisten jalkäväkimiestä ylitti Hellespontoksen Aleksanterin kanssa. Joukot koottiin Korintin liiton jäsenten lähettämistä joukoista. Jokainen joukko-osasto koostui kunkin valtion armeijasta valituista miehistä ja niillä oli omat upseerinsa. Joukkojen ylipäällikkö oli makedonialainen.

Armeijassa palveli suuri joukko kreikkalaisia jalkaväen palkkasotureita. Aleksanteri johti 7000 liittolaisten sotilaan sekä 5000 palkkasoturin jalkaväkiarmeijan Aasiaan, ja koko sotaretken ajan hän sai jatkuvasti täydennysjoukkoja. Jalkaväen palkkasotureiden tärkein tehtävä oli muodostaa varuskuntia vallatuille alueille ja ylläpitää järjestystä. Tätä tarkoitusta varten otettiin jatkuvasti sotaväkeä aikaisemmin Persian joukoissa palvelleista kreikkalaisista palkkasotureista. Nämä joukot eivät olleet täysin luotettavia, koska monet eivät pitäneet makedonialaisista ja kapinat olivatkin yleisiä etenkin Aleksanterin hallinnon myöhempinä vuosina. Palkkasotureita käytettiin myös täydentämään kentällä olevan armeijan joukkoja, mutta nämä yksiköt koostuivat luotettavimmista miehistä, jotka olivat olleet armeijassa pitkään tai jotka oli otettu ystävällismielisistä kreikkalaisvaltioista.

Kevyt jalkaväki

Kevyestä jalkaväestä tiedetään vähän. Luultavasti se taisteli avoimessa muodostelmassa, joka ei ollut yhtä syvä kuin falangi ja jonka alaryhmät ovat mahdollisesti levittäytyneet laajemmalle rintamalle kuin falangit. Yksikkö koostui 500 miehestä, ja teksteissä heitä kuvataan yleisnimityksellä ”traakialaiset”. Diodoros Sisilialaisen kuvauksessa Hellespontoksen ylityksestä mainitaan 7000 odryysialaista, triballia ja illyrialaista. On mahdollista, että he ovat olleet palkkasotureita, mutta jos otetaan huomioon Aleksanterin rahapula varhaisimpien sotaretkien aikana, on todenäköisempää että he ovat olleet täydennysjoukkoja, joita vasallikuninkaat lähettivät. Luultavasti kaikki kevyen jalkaväen sotilaat ovat olleet keihäsmiehiä (akontistai), jotka oli jaettu useaan taksikseen vaikka mukana on voinut olla joitain linkomiesten yksiköitä.

Kaksi hypaspisti-joukkojen sotilasta.
Kaksi hypaspisti-joukkojen sotilasta. (Christa Hook, Osprey Publishing Ltd.)
1. Fryygialaiskypärä, jonka sivulla on höyheniä ja laella harja. 2. Traakialaiskypärä, jossa on poskisuojukset ja kapea harja. 3. Rautainen "verginalaiskypärä", joka on fryygialaisen kypärän kaltainen, mutta ei suippene sen lailla harjaa kohti, vaan sen harja on suora ja kapea. 4. Pronssinen rintahaarniska, joka on kiinnitetty toiselta puolelta saranoilla. Kun haarniskaa sovitettiin sotilaan päälle, saranat lukittiin sokkatapeilla ja nauhat varmistivat rintahaarniskan. Se saattoi painaa jopa 13 kiloa. 5. Pronssinen puolihaarniska. 6. Rautahaarniska. 7. Kaksi miekkaa. Lyhyempi ja suorempi on ksiphos ja käyrempi on kopsis, jossa oli suojattu kahva. 8. Harjoituksissa käytetty linothorax eli pellavahaarniska, jossa oli kaksi kerrosta liepeitä (pteruges).
1. Fryygialaiskypärä, jonka sivulla on höyheniä ja laella harja. 2. Traakialaiskypärä, jossa on poskisuojukset ja kapea harja. 3. Rautainen ”verginalaiskypärä”, joka on fryygialaisen kypärän kaltainen, mutta ei suippene sen lailla harjaa kohti, vaan sen harja on suora ja kapea. 4. Pronssinen rintahaarniska, joka on kiinnitetty toiselta puolelta saranoilla. Kun haarniskaa sovitettiin sotilaan päälle, saranat lukittiin sokkatapeilla ja nauhat varmistivat rintahaarniskan. Se saattoi painaa jopa 13 kiloa. 5. Pronssinen puolihaarniska. 6. Rautahaarniska. 7. Kaksi miekkaa. Lyhyempi ja suorempi on ksiphos ja käyrempi on kopsis, jossa oli suojattu kahva. 8. Harjoituksissa käytetty linothorax eli pellavahaarniska, jossa oli kaksi kerrosta liepeitä (pteruges). (Angus McBride, Osprey Publishing Ltd)

Ratsuväki

Kahdensadan miehen suuruinen eskadroona, joka oli jaettu neljään tetrarkiaan oli ratsuväen perusyksikkö. Jokaisella ratsuväen sotilaalla oli tallirenki, joka huolehti hänen hevosestaan ja varusteistaan. Talirenkien paikka taistelussa oli eskadroonan takana. Ratsumiehet omistivat hevosensa ja oli yleistä, että ratsuväkeen päässeelle sotilaalle annettiin alussa tietty summa rahaa, jolla hän pystyi hankkimaan itselleen hevosen. Taisteluissa menetettyjen hevosten tilalle annettiin uusi korvaavien hevosten tallista. Tätä järjestelmää hoiti tallimestari. Hänen tehtävänsä oli vaikea, koska taisteluissa menetettiin paljon hevosia. Tuolloin ei vielä käytetty hevosenkenkiä, joten pitkät marssit usein pilasivat hevosten terveyden. Gaugamelan taistelussa 7000 miehen vahvuinen ratsuväki menetti 1000 hevosta ja noin joka kolmas ratsuväen sotilas menetti hevosensa. Korvaavien hevosten hankinta ja niiden toimittaminen varastoon oli alueiden kuvernöörien tehtävä. Monet kaupungit ja alueet maksoivat veronsa hevosina.

Aleksanteri korvasi ratsuväen fryygialaisen kypärän boiotialaisella kypärällä. Aleksanterin sarkofagissa ja Aleksanteri-mosaiikissa kuvatut ratsuväen kypärät näyttävät kuvaavan kantajansa arvoa. Hevosen jouhista tehdyt hännät, kultaiset tai hopeiset kiehkurat ja kypärän hopeointi ovat luultavasti olleet merkkinä eri arvoasteista. Aleksanteri antoi joukoilleen kultaisia kruunuja palkkiona urheudesta ja tämä saattaa olla toinen selitys kypärien kiehkurakuvioinnille. Myös rannerenkaita käytettiin arvomerkkeinä.

Ratsumiehet iskivät ksystonilla (keihäs, joka oli tehty kanukkapuusta) vihollisen hevosia ja miehiä kasvoihin. Ratsumiehellä oli aseenaan myös miekka, joka roikkui vasemman käsivarren alla. Ylimystöön kuuluvat ratsumiehet saattoivat käyttää omia koristeellisia miekkojaan. Ratsumiehet yleensä pukeutuivat pitkähihaiseen ulkotunikaan, jonka he pukivat lyhythihaisen tuninkan päälle. Raskas ratsuväki käytti haarniskoja, jotka oli tehty pienistä, toisiinsa liitetyistä ja nahalla tai pellavalla päällystetyistä metallinpalasista, jotka tekivät haarniskasta kestävän mutta joustavan. Aleksanteri itse käytti harvoin haarniskaa varhaisempien sotaretkiensä aikana ja ratsuväen nuoret ylimykset ottivat hänestä mallia etenkin toveriratsuväessä.

Tässä Aleksanteri on kuvattuna toveriratsuväen ylempänä upseerina. Univormun yksityiskohdat ovat peräisin Aleksanteri-mosaiikista. Ratsumies on otettu Aleksanteri sarkofagista. Hänellä on pitkähihainen tunika ja keltainen viitta, klamys, jollaisia toveriratsuväen miehet käyttivät.
Tässä Aleksanteri on kuvattuna toveriratsuväen ylempänä upseerina. Univormun yksityiskohdat ovat peräisin Aleksanteri-mosaiikista. Ratsumies on otettu Aleksanteri sarkofagista. Hänellä on pitkähihainen tunika ja keltainen viitta, klamys, jollaisia toveriratsuväen miehet käyttivät. (Angus McBride/Osprey Publishing Ltd)

Toveriratsuväki

Toveriratsuväki oli armeijan ylempi joukko-osasto ja sen miehet olivat Makedonian jalosukuisia. Diodoroksen mukaan toveriratsuväen vahvuus oli sotaretken alussa noin 1800 miestä. Joukko koostui kahdeksasta eskadroonasta, joista ensimmäinen oli kuninkaallinen eskadroona, valiojoukko, jolla oli kunniapaikka taistelurintamassa. Aleksanterin toverit taistelivat kuninkaallisen eskadroonan riveissä ja sen vahvuus oli kaksinkertainen. Muut seitsemän eskadroonaa taistelivat kahdensadan miehen vahvuudessa ja järjestäytyivät kuninkaallisen eskadroonan vasemmalle puolelle kunkin päivän järjestyksen mukaan.

Thessalialainen ratsuväki

Monien lähteiden perusteella thessalialaista ratsuväkeä voidaan pitää koko armeijan parhaana. He olivat kasvaneet Thessalian ylimystön, kreikkalaisen kulttuuripiirin parhaimpien ratsumiesten joukossa. Thessalialaiset taistelivat vasemmalla sivustalla Parmenionin johdolla, mutta sen jälkeen kun Thessalia tuli Makedonian poliittiseen vaikutuspiiriin ja Aleksanteri oli Thessalian liiton johtaja, nämä joukot piti nostaa esiin liittolaisten joukoista. Ratsuväen vahvuus oli sama kuin makedonialaisilla tovereilla eli noin 1800-2000 miestä, joten voidaan olettaa, että thessalialaisten joukko-osasto oli myös samalla tavalla jaettu kahdeksaan ileen. Thessalialaisen ratsuväen eliittiyksikkö oli farsalialainen ile, joka toimi Parmenionin henkivartiokaartina Gaugamelan taistelun vasemmalla sivustalla.

Thessalialainen ratsuväki hajotettiin Ekbatanassa, kun liittolaisjoukot kotiutettiin takaisin Kreikkaan.130 vapaaehtoista jäi kuitenkin armeijan palvelukseen. He muodostivat oman pienen yksikkönsä, mutta vajaan vuoden jälkeen sekin hajotettiin.

Aleksanteri taisteli itse usein toveriratsuväen mukana. Tässä Aleksanteri sargofagista peräisin olevassa kuvassa hänet nähdään taistelussa persialaisia vastaan.
Aleksanteri taisteli itse usein toveriratsuväen mukana. Tässä Aleksanteri sargofagista peräisin olevassa kuvassa hänet nähdään taistelussa persialaisia vastaan.

Traakialainen ratsuväki

Traakialaisia pidettiin sivistymättöminä sotilaina, joita houkutti juominen, naiset ja ryösteleminen. Makedonian armeijassa heitä kutsuttiin nimellä prodmoroi (tiedustelijat) . Nämä osastot värvättiin todennäköisesti Makedonian rajojen sisäpuolelta, Filippoksen valtaamista traakialaisprovinsseista ja ne palvelivat makedonialaisupseerien komennossa. Heidän tärkein tehtävänsä nimensä mukaisesti oli tiedustella etenevän armeijan edellä. Tiedustelijat käyttivät kypärää mutta eivät mitään muuta suojavarustusta.

Palkkasoturiratsuväki

Aleksanterilla oli ensimmäisten sotaretkiensä aikana pulaa kevyestä ratsuväestä ja palkkasoturiratsuväki perustettiin korjaamaan tätä puutetta. Halikarnassoksen piirityksessä oli mukana 200 palkkasoturin osasto, nämä joukot kuitenkin jätettiin Kariaan osaksi paikallista armeijaa. Gaugamelassa oli mukana kaksi palkkasoturien ratsuväkeä, ulkomaisten palkkasoturiratsumiesten ratsuväki, jota johti Andromakhos sekä Menidaksen johtama palkkasoturiratsuväki. Aleksanteri näyttää pitäneen näitä kokemattomia yksiköitä uhraamisen arvoisina. Gaugamelassa Andromakhoksen yksikkö oli vasemman laidan edessä samalla kun Menidaksen yksikkö näytti suuntaa koko armeijalle oikeassa laidassa. Taistelu alkoi Aleksanterin määrättyä Menidaksen komentamaan skyyttalaiset ja baktrialaiset panssaroidut ratsuväenosastot hyökkäämään.

Kun kreikkalaiset liittolaiset kotiutettiin Ekbatanassa, Aleksanteri rohkaisi kaikkia halukkaita jatkamaan armeijassa palkkasotureina ja juuri näin moni tekikin. Palkkasoturiratsuväkeä laajennettiin liittouman palkkasotureiksi jääneillä miehillä ja myös uusilla itään lähetetyillä palkkasotureilla. Uusia palkkasotureita johtivat aikaisemmin liittouman riveissä palvelleet upseerit. Tiedossamme ei ole tarkkoja yksityiskohtia, mutta vaikuttaa sille, että Menidas ja Andromakhos sekä heidän joukkonsa jäivät Mediassa Parmenionin varjoon, kun Aleksanteri vauhditti Dareioksen saalistusta. Aleksanterilla oli 330-luvun puolivälissä eaa. käytössään vähintään kolme palkkasoturiratsuväen yksikköä. Ollessaan seuraavana vuonna sotatoimissa Samarkandin luona Aleksanteri sai viestin, että kaupunkiin jäänyt varuskunta oli joutunut piiritetyksi. Hän lähetti kaupunkiin osaston, johon kuului 800 palkkasoturiratsuväen miestä ja piti mukanaan vain yhden hipparkian. Koko pitkästä marssista väsynyt joukko joutui skyyttien ratsastavien jousimiesten väijytykseen ja se tuhottiin täysin.

Palkkasoturiratsuväki oli kevyesti aseistettu. Se taisteli luultavasti keihäin ja miekoin suojanaan vain boiotialainen kypärä, saappaat, tunika ja viitta. Luultavasti heidän ulkoasunsa oli värejä lukuunottamatta samankaltainen prodromoiden kanssa.

Aleksanteria esittävä veistos löydettiin Magnesiasta, se on peräisin 100-luvulta eaa. Valokuva: Erich Lessing/akg-images.
Aleksanteria esittävä veistos löydettiin Magnesiasta, se on peräisin 100-luvulta eaa. Valokuva: Erich Lessing/akg-images.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Aleksanteri puhumassa sotilailleen Oliver Stonen ohjaamassa elokuvassa Aleksanteri.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Jaa mielipiteesi artikkelista

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s