Markku Kailaheimo: Gaius Gracchuksen Uni Ja Scipion Unennäkö

Tiber otsikkokuva (2)
Näkymä Tiber joelle. Kuvassa näkyy myös Hadrianuksen Mausoleumi ja Ponte Sant’Angelo (Pyhän enkelin silta), joka ylittää Tiberjoen Ponten kaupunginosasta Borgoon. Valokuvaaja tuntematon.

Gaius Gracchuksen uni ja Scipion unennäkö

Scipion unennäkö (Somnium Scipionis)on Ciceron (106-43 eaa.) De re publica-teoksen (Valtiosta) päättävä loppunäytös jossa Scipio Africanuksen (185–129 eaa.) isä ja ottoisoisä ilmestyvät hänelle ja kertovat kuolemanjälkeisestä elämästä taivaan piirissä, jonne sielut palaavat sikäli kuin ovat ensin maanpäällä omistautuneet ”jaloimpiin toimiin isänmaan hyväksi.”  Kysymyksessä näyttää olevan myös Ciceron oma toiveuni, hänhän on puhunut kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuudesta muissakin teoksissaan,  mutta tässä loppumyytissä se saa kauneimman ja – Platonia (427–347 eaa.) seuraten, perustelluimman muotoilunsa. Kun Scipion uni edustaa – fiktiivisenäkin, niin sanottua enneunta on mielenkiintoista verrata sitä Gaius Gracchuksen (153-121 eaa.)  uneen, josta kerrotaan useammassakin lähteessä ja jota Cicerokin on käyttänyt omiin tarpeisiinsa.

Kun Gracchuksista yleensä puhutaan epämääräisesti monikossa, on ensiksi syytä kertoa miksi tarkastelen juuri Gaiusta. Quintus Tuberon (n. 100-luku eaa.) mukanaolo selittyy sillä, että  peilaan Gaiuksen tarinaa unineen päivineen, ikäänkuin stoalaisena sivustakatsojana hänen kauttaan.  Ciceron Ystävyydestä-teoksessa (De amicitia) Tubero erkaantui Gaius Laeliuksen (n. 190-125 eaa.) kertoman mukaan Tiberius Gracchuksen (162-133 eaa.) ystävyydestä: ”Mehän saimme nähdä, kuinka Quintus Tubero sekä samanikäiset ystävät hylkäsivät Gracchuksen, kun tämä pahoinpiteli tasavaltaa.” Ciceron Brutus-teoksessa – joka puhetaidon historiateoksena on vaatinut tarkkuutta ja jota pitäisin edellistä luotettavampana, Cicero sanoo Tuberon puhujana asettuneen vastustamaan  taas Gaiusta. Niinpä olettaisin, että Gaius – veljensä politiikan jatkajana, ei ollut enää Tuberolle  ystävä vaan muuttui vastustajaksi.

Aloitan Plutarkhoksesta (n. 45-120). Selostaessaan Kuuluisien miesten elämäkerroissa (Bioi paralleloi) Gaiuksen uran alkutaivalta ja hänen haluttomuuttaan valtion virkoihin, Plutarkhos viittaa – ja ehkä vetoaakin – juuri Ciceroon ja tämän kertomukseen Gaiuksen unesta:

Muutoin useatkin väittävät, että Gaius oli vielä puhdasverisempi kansanvillitsijä kuin hänen veljensä Tiberius ja että hän kiihkeämmin kuin tämä tavoitteli kansan suosiota. Tämä väite ei kuitenkaan perustu totuuteen, sillä päinvastoin kaikesta käy ilmi, että valtiolliselle alalle hänet ajoi ennemmin ulkonainen pakko kuin hänen oma halunsa. Kertoohan puhuja Cicerokin, että Gaius päätettyään elää yksityisenä kansalaisena oli kieltäytynyt ottamasta hoidettavakseen mitään valtion virkaa. Mutta sitten hänen veljensä oli ilmestynyt hänelle unessa ja sanonut: `Miksi sinä Gaius, oikein vitkastelet? Sinä et kuitenkaan siitä pääse. Saman elämän ja saman kuoleman kansan puolesta kohtalo on määrännyt sinulle kuin minullekin.

(Suom. Kalle Suuronen)

CICERO (2)
Cicero.

Vaikka itse unta koskeva osuus onkin lyhyt, niin Tiberius Gracchuksen  repliikistä kiinnittyy huomio sen ilmauksiin  ”kansan puolesta” ja  ”kohtalo on määrännyt.” Scipiokin tulkitsee isiensä vetoomuksen ”… sinun, Africanus, tulee isänmaallesi osoittaa henkesi, nerosi ynnä neuvokkaisuutesi loistavat edut”, liki samanlaiseksi kohtalontieksi: ”…isänmaataan hyvin palvelleille on ikäänkuin ura avoinna päästäkseen taivaaseen…” Kohtalo oli siis määrännyt molemmat toimimaan isänmaansa parhaaksi. Kun Scipio kertoi tuosta unestaan 129 eaa. olivat hänen siinä näkemänsä menestystarinat hänen kohdallaan jo pitkälti toteutuneet – unenhan hän oli nähnyt jo  148 eaa., jolloin hänellä ei vielä ollut juurikaan saavutuksia. Huomionarvoista on, että lueteltuaan pitkään Scipion etenemistä voitosta voittoon, isä viittaa myös Tiberius Gracchukseen: ”Mutta kun trimfivaunuilla Capitomiumille ajat, tapaat valtion tyttäreni pojan aikeiden hämmentäjänä” – Tiberiushan oli Scipion lanko. Voitanee sanoa, että molempien miesten alkuasetelmat olivat melko samanlaiset: jonkin verran kokemusta sotilastehtävistä ja lupaavia näyttöjä puhujanlahjoista. Plutarkhoksen esityksessä korostuu, ettei Gaius olisi halunnut lähteä veljensä viitoittamalle tielle mutta tämän ilmestyminen unessa oli saanut hänet muuttamaan mieltään. Tämä saattaisi olla myös kohta, jossa Tuberon  ja Gaiuksen ystävyys kariutui.  Voisi kuitenkin kuvitella siihen sisältyneen Tuberon puolelta jonkinlaista käännytystyötä, kun ottaa huomioon että uni ennusti ystävälle kuolemaa – Tiberiushan oli siis murhattu ja hänen ruumiinsa heitetty Tiber-jokeen.

Mistä sitten Plutarkhos on tuon Ciceron kertomuksen ottanut? Se on De divinatione-teoksesta (Ennustamisesta), jonka alkusanoissa Cicero toteaa nyt kysymyksessä olevan niin vaikeasti ymmärrettävän asian, että sitä oli syytä tarkastella kahdesta eri näkökulmasta – puolesta ja vastaan. Ensimmäisen kirjan puheenvuoroa ennustustaidon puolesta – lähinnä stoalaisten ajatuksia – hän on laittanut edustamaan veljensä Quintuksen (102 eaa. – 43 eaa.). Tämä toteaa aluksi enteiden tulkitsemisen olevan äärimmäisen vaikeata, mutta oikein tulkittuina niistä voi saada jotain tietoa jumalten mielialoista. Toisessa kirjassa Cicero sitten itse esittää omat vastaväitteensä.  Todistellessaan miten erilaiset ennustukset ovat ajan saatossa käyneet toteen, Quintus ottaa siis yhdeksi esimerkikseen Gaiuksen unen:

Gaius Gracchus kertoi monille, jälleen saman Coeliuksen  mukaan, että hänen pyrkiessään kvestoriksi ilmestyi hänen veljensä Tiberius hänelle unessa, ja sanoi että miten ikinä paljon hän halusikaan viivyttää kohtaloaan, tulisi hän kuolemaan samalla tavalla kuin veljensä. Tämä tapahtui ennen Gaius Gracchuksen kansantribuuniksi nimittämistä, ja Coelius kirjoittaa kuulleensa tämän häneltä itseltään, ja että hän kertoi saman monille. Voitko löytää mitään paremmin dokumentoitua kuin tämä uni?

                                                                                                            (Suom. Antti Lampinen)

Gaius_Gracchus_Tribune_of_the_People (2)
Gaius Gracchus.

Lähteeksi mainittu Coelius Antipater (n. 180-120 eaa.) oli stoalainen historioitsija, jota Quintus oli käyttänyt jo aiemminkin ja piti luotettavana. Kun anekdootissa kerrotaan Gaiuksen ”pyrkimyksestä kvestoriksi”, selviää että kyseessä oli vuosi 126 eaa. Tästä taas käy ilmi, että kun Tiberius kuoli 133 eaa. niin tuo unen ilmestys tapahtui seitsemän vuotta myöhemmin. Kun Gaius valittiin ensimmäisen kerran kansantribuuniksi 123 eaa., niin tämä viittaisi siihen, ettei hän olisi heti seuraavana aamuna vielä kertonut unestaan. Se, että Gaiuksen sanotaan ”pyrkineen kvestoriksi” ei vastaa sitä käsitystä, että hän olisi vältellyt valtion virkoja. Kun Plutarkhos sanoi: ”Kertoohan puhuja Cicerokin, että Gaius päätettyään elää yksityisenä kansalaisena oli kieltäytynyt ottamasta hoidettavakseen mitään valtion virkaa”, on hän tässä vedotessaan Ciceron auktoriteettiin myös muunnellut tämän sanoja.

Miksi hän ei maininnut Coeliusta, johtunee vain siitä, että asia olisi vaatinut liian monisanaisen selonteon. Mitä Tiberiuksen viestiin tulee, niin tässä puhutaan korostetummin vain ”kuolemasta”, mutta ei sanota sen tapahtuvan ”kansan puolesta.”  ”Kohtalo”, jonka tässäkin sanotaan viitoittavan myös Gaiuksen elämänkulkua, kokoaa tietysti yhteen kaiken sen mitä Tiberiuksen elämäänkin sisältyi: Tiberius ja Gaius olivat sielun veljiä.

Mitä Cicero sanoo tästä Gaiuksen unesta? Hän on hyvin ylimalkainen ja toteaa, etteivät tuollaiset toisen käden tietona kuullut unet kelvanneet vielä todistusaineistoksi – nehän saattoivat olla sepitettyjä. Hän jättää kuitenkin tarkemmin määrittelemättä tarkoittiko hän Gaiusta vai Coeliusta. Lyhyet maininnat Ciceron muissa teoksissa eri aikoina, eivät syytä Coeliusta epäluotettavuudesta mutta stoalaisena tämän ilmaisu ”oli ponnekasta, tosin moukkamaista ja karkeaa ja hiomatonta ja koulimatonta”, kuten n. 52 eaa. Laeista-teoksessa (De legibus) todetaan. Historiankirjoittajana Catulus (k. 87 eaa.) antaa hänestä Puhujasta-teoksessa (De oratore)  55 eaa. tällaisen määritelmän:

Eipä itse Coeliuskaan elävöittänyt historiankirjoitusta vaihtelevilla aiheilla eikä viimeistellyt teostaan tarkalla sanojen asettelulla tai keveällä ja tasaisella puhetyylillä. Sen sijaan hän kyhäsi teoksensa niin kuin sellainen oppimaton eikä retoriikkaan erityisen sopiva mies parhaiten taisi. Hän ylitti kuitenkin edeltäjänsä, kuten sanoit.”

   (Suom. Aulikki Vuola)

Tiber_River_(Rome) (2)
Näkymä Tiber-joelle. Valokuvaaja tuntematon.

Kymmenisen vuotta myöhemmin noiden kahden teoksen kirjoittamisesta, Cicero – ikäänkuin tuota Catuluksen lausumaa jatkaen, toteaa 46 eaa. Brutus-teoksessaan: ”Lucius Coelius Antipater, kuten tiedätte, oli tuon ajan mittapuulla valovoimainen kirjoittaja.” Kun De divinatione-teos on kirjoitettu 44 eaa., niin Ciceron käsitys on muuttunut hieman myönteisemmäksi, mutta ”tuon ajan mittapuu” viittaa kylläkin, ettei Coelius myöhemmässä tarkastelussa kuulunut mestarikertojiin. Todettakoon vielä, että kirjeessään Atticukselle (110-32 eaa.) 45 eaa., Cicero pyytää tätä lähettämään Brutuksen (85–42 eaa.) lyhennelmän Coeliuksen puunilaissotaa käsittelevästä Bellum punicum-teoksesta. Hän näyttää siis pitävän Coeliuksen teoksia luotettavina lähteinä asiasisältönsä puolesta, mutta esitystavaltaan heikkoina.

Tuota Gaiuksen kohtaloa ei varmaan ollut kovinkaan vaikea ennustaa, hänen jatkaessaan veljensä politiikkaa joka oli jo tuomittu ja jonka vuoksi Tiberius otettiin hengiltä. Oikeastaan jo se, että hän kertoi yleisesti tuosta unestaan, oli itseääntoteuttava ennustus. Mihin hän mahtoi sillä tähdätä? Mitä se palveli? Ehkä tämä saattoi herättää myös Ciceron epäilyt. Tässä on kuitenkin muistettava, että Cicero on itse laatinut Quintuksen esittämät argumentit ja tehnyt ne sopiviksi kumottavakseen. De divinatione-teoksen johtoajatus Cicerolla näyttäisi kumminkin olevan,  että stoalaistenkin tulisi – kuten akatemialaisten, sietää epävarmuutta niinkin vaikeassa kysymyksessä kuin ennustaminen. Tämä tulee esiin myös Academicassa, jossa Cicero vaikuttaisi hieman närkästyneeltä Panaitioksen (185-109 eaa.)  liian varmoihin kannanottoihin ennustustaidon hyödyttömyydestä. Todettakoon, että Augustinus (354-430), tarkastellessaan Jumalan valtio-teoksessaan (De civitate Dei) ennaltatietämyksen ja tahdonvapauden probleemaa, on hieman ristiriitainen lausunnoissaan Ciceron ”vastenmielisestä tutkielmasta.” Hän toisaalta sanoo, ettei Cicero ”omissa nimissään aivan selvästi vastusta tulevaisuuden ennaltatietämistä”, mutta sitten kuitenkin toteaa tämän valinneen ”näistä kahdesta tahdon vapaan ratkaisun. Vahvistaakseen tämän hän kiistää tulevaisuuden ennaltatietämyksen.” Oli miten oli, Gaiuksen enneunen Cicero siis asetti kyseenalaiseksi.  Varmaan eräs syy tuohon Ciceron tasapainotteluun oli, että hänet itsensäkin oli valittu auguurien pappiskollegion jäseneksi n. 53-52 eaa.  Noihin aikoihin kirjoittamassaan Laeista-teoksessa hän muotoilee vastaustaan ennustustaitoa koskevaan kysymykseen näin: ”Jos kerran myönnämme, että jumalat ovat olemassa, heidän tahtonsa ohjaa maailmaa, he kantavat huolta ihmissuvusta ja voivat osoittaa meille merkkejä tulevista tapahtumista, en näe syytä, miksi kieltäisin ennustustaidon olemassaolon.”  Ciceron päättely näyttää vakuuttavalta, mutta liikkuu tarkemmin katsottaessa kehässä. Päätelmässä perustellaan ennustustaitoa juuri siitä itsestään johdettavalla ”jumalien olemassaololla.” Vaikka ”jumalien olemassaolo” hyväksyttäisiinkin, siitä ei vielä seuraa, että ennustustaito olisi olemassa. Niinpä Cicero joutuu olettamaan ennustustustaitoa silmälläpitäen  jumalille kokojoukon erilaisia ominaisuuksia ja vastaantuloja, että ne kelpaisivat ennustajien tarpeisiin. Vähän myöhemmin hän sanoo: ”Toisaalta ei ole epäilystäkään, etteikö tämä augurioppi ja -taito ole jo kadonnut aikojen saatossa ja välinpitämättömyyden takia.” Tuo hänen surkuttelunsa ennustustaidon rappiosta, sen lisäksi, että  tarkoittanee erilaisia tekniikoita, voi myös viitata, että usko ”jumaliin” oli alkanut horjua.

Voitaneen sanoa, että antiikin ennustamisinstituutio oli niin olennainen osa uskontoon – jumalien huomioonottamiseen, perustuvaa valtionhoitoa, että sitä oli velvollisuus vaalia jo pelkästään Rooman ikiaikaisena perinnäistapana. Mutta ottaen huomioon siihen liittyvän  mahdollisuuden käyttää sitä manipuloinnin ja vallankäytön välineenä, Ciceron epäluuloon oli perusteensa. Niinpä hän rohkenee De divinatione-teoksessa jopa epäillä Delfoin oraakkelin olleen lahjottavissa. Tätä taustaa vasten saattoi hyvinkin olla, että Cicero piti Gaiuksen unta poliittisena propagandana. Plutarkhoksen esityksestä ei ilmene, että hän olisi huomioinut Ciceron vastaväitteen, mutta hänen tarkoituksenaan olikin osoittaa, että Gaius toimi kuin toimi ”ulkoisesta pakosta.”

Mutta vielä itse uneen. Jos vertaa Gaiuksen unta Ciceron sepittämään Scipion unennäköön, on se kuitenkin siihen nähden realistinen. De re publica loppumyytteineen noudattelee tietenkin kirjallista esikuvaansa Platonin Valtiota (Politeia), mutta olisi mielenkiintoista tietää oliko Gaiuksen uni hänelle miten tuttu kirjoittaessaan Scipion unesta? Aivan unen lopussa Cicero ilmoittaa Scipion isän suulla oman käsityksensä, miten käy niille sieluille, jotka eivät ole ”ponnistelleet isänmaan hyväksi”:

Sillä niiden sielut, jotka ovat antautuneet ruumiin nautintoihin sekä ikäänkuin tekeytyneet sen palvelijoiksi ja aistillisten, nautintoja noudattavien himojen vaikutuksesta loukanneet jumalain ja ihmisten oikeuksia, ajetaan ruumiista päästyään maan ympäri eivätkä palaja tähän paikkaan, ennenkuin ovat kuljeskelleet hätyytettyinä useita vuosisatoja.

      (Suom. K.J. Hidén)

b951ed8ccb87a5cca0c76fb8ec801c7f--yule-florence (2)

Puhuttuaan aistinautinnoista ja muusta ”näennäisesti hyödyllisestä”, Cicero sanoo arvoituksellisesti näiden ”loukkaavan  jumalain ja ihmisten oikeuksia.” Ensi näkemältä tuntuisi, että kysymyksessä olisi varsin mitättömät ihmisten heikkoudet.  Asia tulee ymmärrettävämmäksi kun ottaa huomioon, että vain sielut olivat kuolemattomia ja olisi niiden aliarvioimista takertua aineelliseen ja katoavaan. Mutta ”jumalain ja ihmisten oikeuksia” saattoi ehkä ”loukata” myös ne senaatin ylikävelemiset, joita Tiberius Gracchus omassa populares-politiikassaan oli harjoittanut. Ja vaikka ruumis olikin sieluun nähden arvoton, niin jos se kunniallisen hautaamisen sijaan heitettiin jokeen kalojen ruoaksi, lienee sillä jotain merkitystä  sielun ”kuljeskelulle hätyytettynä useita vuosisatoja.” Tuon ”kuljeskelunhan” voisi myös vertauskuvallisesti ymmärtää Gaiuksen ruumiin ajelehtimiseksi virtaavan veden mukana. Kiinnostavaa olisi tietää, mitä oli tuo ”hätyytettynä kuljeskeleminen?” Jos sielut olivat kuolemattomia, niin ne olivat sitä kaikille, tekipä ihminen millaisia tekoja tahansa. Jos hyveelliset sielut kohosivat kuoleman jälkeen omavoimaisesti taivaaseen, niin mikä ulkopuolinen voima ”hätyytti” paheellisen sielua?

Kun Scipio katselee taivaan korkeuksista pikkuruiseen maahan, hänelle näytetään havainnollisesti miten ”ahtaissa rajoissa maineemme saattaa levitä.” Vaikka maalliset muistomerkit vainajan kunnioittamiseksi olivatkin katoavaisia, niin heidän muistelemisensa omine rituaaleineen olivat samanlaista roomalaisten perinnäistapojen noudattamista mitä ennustamiseen liittyvätkin. Näistä – normaaleista, jo Kahdentoista taulun laessa säädetyistä hautajaismenoista, niin Tiberius kuin sitten Gaiuskin jäivät paitsi. Plutarkhos kirjoittaa Gracchusten jälkikäteisestä muistamisesta näin:

Kansa oli lamaantunut ja masentunut sitä kohdanneen iskun johdosta. Mutta ennen pitkää se osoitti miten palavasti se muisteli ja kaipasi Gracchuksia. Heistä valmistettiin kuvapatsaita ja niitä pystytettiin julkisille paikoille, ja ne paikat, joissa he olivat saaneet väkivaltaisen lopun, julistettiin pyhitetyiksi. Näillä paikoilla uhrattiin vuosittain satoesikoisia. Usein sinne tuotiin uhreja myös päivittäin. Ihmiset polvistuivat heille pyhitetyillä paikoilla ja kävivät siellä kuten jumalien temppeleissä.

                                                                                                          (Suom. Kalle Suuronen)

Kolmas kuvaus Gaiuksen unesta on varhaisen keisariajan kirjailija Valerius Maximuksen  Factorum ac dictorum memorabilium libri-teoksesta:

Mutta Gaius Gracchukselle uhkaavan kohtalon kauheus ilmoitettiin unessa avoimesti ja selvästi. Sillä unen painamana hän näki veljensä Tiberiuksen hahmon, joka sanoi hänelle, ettei hän millään tavalla voisi välttää kokemasta samaa kuolemaa, johon Tiberius oli menehtynyt. Monet kuulivat tämän Gracchukselta ennen kuin hän astui tribuuninvirkaan, jossa hän kohtasi saman kuoleman kuin veljensä. Myös Coelius – luotettava Rooman historian lähde – kertoo, että puhe tästä asiasta tuli hänen korviinsa, kun Gracchus oli vielä elossa.

                  (Suom. Antti T. Oikarinen)

Eugene_Guillaume_-_the_Gracchi
Gaius Gracchus ja Tiberius.

Vaikka Valerius Maximuksenkin lähteenä näyttää olleen Cicero, saattaa se myös olla tuo Coeliuksen teos. Nyt on vieläkin enemmän loitonnuttu Plutarkhoksen kuvauksesta, että Gaius joutuisi jakamaan ”saman elämän ja saman kuoleman kansan puolesta.” ”Elämä” ja ”kansa” ovat jääneet pois ja sen sijaan entisestäänkin korostuu ”sama kuolema” ja tämän ennusteen toteutumisen Valerius Maximus – Cicerosta poiketen, myös kertoo, vieden näin tarinan päätökseensä. Kaikkinensa Valerius käyttää voimakkaampia ilmaisuja ja kuvailee myös itse uninäkyä, josta Cicero ja Plutarkhos eivät sano mitään. Epäilemättä nämä kuvaukset ovat Valeriuksen omaa lisää, koska Coeliuksella ei siis ollut lahjoja tällaiseen, vaikka ”luotettava Rooman historian lähde” olikin. Mutta kuvaus johtaa vertailemaan myös noita kahta – Scipion ja Gaiuksen – unta muutenkin näkyinä. Ensiksikin unet enneunina olivat toistensa vastakohdat: Scipiolle unessa ennustettiin hyvää, Gaiukselle pahaa. Scipion uni sijoittui ”tähtirikkaaseen, loistavaan ja ylen kirkkaaseen paikkaan” – taivaaseen, jonne isät olivat hänet kutsuneet pikkuvisiitille ja joka tulisi ennusteen mukaan olemaan myös hänen sielunsa ikiaikainen olinpaikka, sen erottua ruumiista. Valerius Maximuksen kuvauksessa Gaius näki unessaan  ”veljensä Tiberiuksen hahmon” joka ”ilmoitti” häntä itseään ”uhkaavan kohtalon kauheuden avoimesti ja selvästi.” Tässä ei oikeastaan kerrota muuta kuin Tiberiuksen ilmestymisestä, mutta mikään ei sulje pois sitäkään, etteikö tuo ”Tiberiuksen hahmo” sijoittuisi johonkin ympäristöön. Eli, mistä paikasta käsin Tiberius puhui Gaiukselle unessa? Vaikka Tiberius ehkä omasta mielestään toimikin ”kansan puolesta” kuten Plutarkhos kertoo, niin kaikissa muissa versioissa korostetaan hänen tekojensa vääryyttä ja näin hänelle eivät voineet autea Elysiumin kentät – autuaitten saaret, kuten hyveellisesti eläneille ihmisille. Niinpä hänen täytyi joutua manalaan. Kun ottaa huomioon, että Tiberius tapettiin lyömällä häntä penkin jalalla päähän, kun ruumis heitettiin Tiberiin ja kun tuo ilmestys näytettiin Gaiukselle seitsemän vuoden kuluttua kuoleman jälkeen, voi jotenkin aavistella näyn kauheutta. Jos tähän lisää ympäristön, samalla tavalla kuin Scipion unessa esittelynä sielun tulevasta olinpaikasta, kuva muuttuu entistäkin pelottavammaksi.  Tämä on tietenkin vain ajatusleikkiä, koska Coeliuksen alkuperäislähdettä ei ole olemassa ja kun jo Ciceron versiokin on kokenut muutoksia. Vuosilukujen perusteella Gaius olisi kuollut vuotta Coeliusta aiemmin, joten hän siis näki unen ennusteen käyvän toteen, kuten Valerius Maximuksen esityksestäkin käy ilmi: ”puhe tästä asiasta tuli hänen korviinsa, kun Gracchus oli vielä elossa.” Tuon perusteella Valerius Maximuksen lähde näyttäisi olleen pikemmin Coelius kuin Cicero. Se, milloin Coeliuksen teos ilmestyi on epäselvää, mutta tuosta Gaiuksen unesta hänen on täytynyt kirjoittaa vielä viimeisenä elinvuonnaan. Kaikki tämä mielestäni viittaisi siihen, että vaikka uni olisikin sepitetty, niin Coelius ei olisi sitä tehnyt, vaan Gaius.

23758476_2017239428522754_2023989226_n (2)
”Etkö toki katsele, minkälaisiin avaruuksiin olet saapunut?”

Cicerolla ja Plutarkhoksella on myös muutama maininta Gaiuksen puheista, joissa tämä otti esille veljensä kohtalon. Plutarkhoksen mukaan Gaius palasi kaikissa puheissaan Tiberiuksen kuolemaan, joka viittaisi että hän käytti sitä propagandavälineenään. Plutarkhoksen esityksestä saa myös kuvan, että Gaius olisi aloittanut tällaisten puheiden pidon vasta tultuaan valituksi kansantribuuniksi, mikä siis kertoisi ettei näin olisi tapahtunut heti enneunen jälkeen. Eräästä puheesta Plutarkhos kirjoittaa:

Mutta teidän nähtenne´, hän sanoi, `veljeni Tiberius iskettiin sauvoin kuoliaaksi, hänen ruumistaan laahattiin Capitoliumilta pitkin kaupunkia ja se heitettiin jokeen. Ja ne hänen ystävänsä, jotka vain kiinni saatiin, tapettiin oikeuden tuomiotta. Kuitenkin meillä on ollut esi-isiltä peritty tapa, että jollei rikollinen saavu oikeuden eteen, torvensoittaja menee varhain aamulla hänen ovensa eteen ja puhaltaa torvella merkin, että hänen on saavuttava oikeuteen. Mutta ennen kuin näin on menetelty, tuomareillakaan ei ole oikeutta langettaa häntä rangaistukseen. Näin pyhästi ja tunnontarkasti Roomassa aikoinaan vaalittiin oikeutta.”  

             (Suom. Kalle Suuronen)

Gaius vetoaa puheessaan voimakkaasti oikeuteen ja sen käytäntöihin, jotka oli jo ”peritty esi-isiltä”, mutta erikoista on, että hän näyttää tuomareita syyttäessään tarkoittavan näiden väärinmenettelyä, ei niinkään Tiberiusta, vaan tämän ystäviä kohtaan. Kuvaus veljen tappamisesta saattaisi olla muistuma hänen näkemästään – ei kuitenkaan enää tuoreesta, unesta.

Cicero kuvailee Gaiuksen puheita Crassuksen (140-91 eaa.) suulla Puhujasta-teoksessaan näin:

Minne minä poloinen menisin? Minne suuntaisin? Capitoliumilleko? Mutta se tulvii veljeni verta! Kotiinko? Että näkisin äitirakkaani valittamassa maahan lyyhistyneenä?´ Kaikki olivat sitä mieltä, että Gracchuksen lausuessa nämä sanat hänen ilmeensä, äänensävynsä ja eleensä olivat sellaiset että vihamiehetkään eivät kyenneet pidättämään kyyneliään.

   (Suom. Aulikki Vuola)

Kuvauksessa kiinnittyy huomio Gaiuksen puhe-esityksen teatraalisuuteen. Tällainen oli tyypillistä niin sanotulle aasialaiselle – lavealle puhetyylille, jota Gaius edusti. Kaskunomaisesti  kerrotaan, että Gaiuksella olisi ollut puhuessaan orja selkänsä takana, joka  puhalsi aina pilliin kun tämän oli syytä joko laskea tai korottaa ääntään. Todettakoon, että Crassuksen mainitaan olleen Coeliuksen oppilas ja edustaneen maltillisempaa asianismia. Erikoista tässä on, että stoalaiset taas suosivat attikalaista – niukkaa puhetyyliä,  ja vaikka Coelius ei ollutkaan puhuja, niin tämä tyylivalinta koski yleensä myös kirjallista esitystä, kuten jo Catuluksen lausumastakin kävi ilmi: ” ei retoriikkaan erityisen sopiva mies.” Olisiko Cicero hienotunteisuussyistä laittanut kriittisen arvion Catuluksen, eikä Coeliuksen oppilaan suuhun. – Jos Gaius alkoi pitää Tiberiuksen kohtaloon vetoavia puheitaan vasta astuttuaan tribuuninvirkaan, voisiko laukaisevana tekijänä enää olla hänen näkemänsä uni? Ottiko hän sen propagandavälineekseen? Tästä päästäänkin Tuberoon. Jos hän, Panaitiosta seuraten, ei uskonut enteisiin ja oli kuullut Gaiukselta tämän unesta tuoreeltaan ja sanonut siitä mielipiteensä, niin jo pelkästään Gaiuksen metelöinti – politikoinnin lisäksi – oli ehkä aiheuttanut heidän ystävyytensä katkeamisen. Gaius saattoi Tuberon mielestä ehkä ajaa oikeitakin asioita, mutta teki sen väärällä tavalla. Näin välirikon yhdeksi perusteeksi tulisivat puhujanroolin moraaliset ratkaisut, olivathan ne oppineen miehen tietoisia valintoja. Molemmat unet enneunina olivat Tuberolle samanlaisia satuja – ainoastaan sillä mihin niistä kertomalla pyrittiin, oli merkitystä: Gaius tähtäsi konkreettisiin tuloksiin lähitulevaisuudessa, Cicero oli vain sinisilmäinen. 

IMG_7932 (2)
Tiberin saari – Isola Tiberina. Valokuva: Antiikin Historia ja Kulttuuri.

 

Kiitokset kommenteista,  neuvoista ja julkaisemattomien lähteiden käännöksistä Antti Lampiselle, Antti T. Oikariselle sekä Veli-Matti Rissaselle.

 

Lähteet ja kirjallisuus:

-Augustinus (2003) Jumalan valtio, kirjat 1–10. Suom. Heikki Koskenniemi. Helsinki: WSOY.

-Cicero, Marcus Tullius (1990) Cicero Puhetaidosta. Brutus, johdanto ja selityksiä. Suom. Haapanen, Pirkko. Loimaa: Oy Finn Lectura Ab.

-Cicero, Marcus Tullius (2004) Scipion unennäkö. Suom. K. J. Hidén. Helsinki: Kirja kerrallaan.

-Cicero, Marcus Tullius (2004) Laesta. Suom. Veli-Matti Rissanen. Helsinki: WSOY.

-Cicero, Marcus Tullius (2006) Puhujasta. Suom. Aulikki Vuola. Helsinki: Gaudeamus.

-Cicero, Marcus Tullius (2016) ”Skeptisismin puolustus (Lucullus, Academica priora 2.64–148)”  Suom. Antti T. Oikarinen, teoksessa Skeptisismi: Epäilyn ja etsimisen filosofia, Toim. Malin Grahn-Wilder. Helsinki: Gaudeamus.

-Heinonen, Sirkka (1990) Aika ja tulevaisuus Senecan tuotannossa-lisensiaatintyö. Helsingin yliopisto. Helsinki: VAPK-kustannus.

-Kailaheimo, Markku (2015) Kirjoituksia stoalaisuudesta  Epätieteellisiä tarkasteluja. Tampere: Kirjokansi.

-Kailaheimo, Markku (2016) Brutuksesta   Stoalaisesseitä. Tampere: Kirjokansi.

-Mustakallio, Katariina (2011) Uskonto ja yhteisö antiikin Roomassa. Tallinna: Gaudeamus.

-Platon (1999) Teokset IV, Valtio. Suom. Marja Itkonen-Kaila. Helsinki, WSOY.

Plutarkhos (1989) Kuuluisien miesten elämäkertoja. Suom. Kalle Suuronen. Helsinki:WSOY.

-Tuomisto, Pekka (2003) Rooman diktaattorit. Hämeenlinna: Karisto.

 

 

Jaa mielipiteesi artikkelista

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s